Annamari Marttinen: Häiriömerkintä

Annamari Marttinen on taitava löytämään ihmisten arkeen vaikuttavia ilmiöitä.

Hän on kertonut kirjoissaan muun muassa triangelidraamasta, sukupuoli-identiteetin löytämisen vaikeudesta, auto-onnettomuudesta, pakolaisuudesta ja ikääntymisestä. 

Nyt Marttinen kertoo maksuvaikeuksista, jälleen todella ajankohtainen aihe. Korona-aika tietää rahapulaa monelle töiden vähenemisen myötä, ja jo aiemmin on uutisoitu erityisesti nuorten ja pienituloisten vanhusten lainakierteistä, jotka syöksevät ihmisen velkahelvettiin ja sen myötä monenlaisiin isoihin ongelmiin, ei vähimpänä mielenterveyden kannalta. 

"Se kun tajusin, että ei ollut mitään, mikä auttaisi minua, eikä ketään. Että päivät vain tulivat ja menivät ja niissä oli 24 tuntia. Ne tunnit minun täytyi elää ilman että mitään tapahtui, ilman että kukaan tuli ja puuttui siihen. Seurasin sivusta miten pinta, jolla seisoin, kallistui. Kallistuminen oli hidasta, mutta pysähtymätöntä, ja joka päivä tunsin sen pienen, karmean liikkeen, vaikka sitä ei pystynyt näkemään."

Häiriömerkintä ei kuvaa ääripäitä, vaan aivan tavallisen naisen elämää. Sekin voi suistua kuiluun, pelottavan helposti. Avioero, kahden asunnon loukku ja työttömyys on yhtälö, jonka Karoliina kohtaa. Kun rahat eivät riitä perustarpeisiin, hän turvautuu pikavippeihin, noihin perkeleisiin. 

"Sinä torstaipäivänä, kun hain kahdentuhannen euron pikavipin, minulla oli lipaston laatikossa viisitoista avaamatonta ikkunallista ja ikkunatonta kirjekuorta. A5-kokoisia, valkoisia. Ne niputtuivat hyvin, mutta laatikko ei mennyt enää kunnolla kiinni. Olin vienyt kuoret laatikkoon sitä mukaa kuin ne tulivat. Lumi ei ollut nähnyt montaakaan kuorta eteisen ovimatolla. Lumi todennäköisesti luuli, että meille ei tullut postia enää ollenkaan." 

Kirja kertoo häpeästä, sosiaalisesta eristyksestä ja pelosta, jota rahattomuus aiheuttaa. Lainailu ei suinkaan helpota, päinvastoin. Karoliinan ahdistusta ja kauhua Marttinen kuvaa kivistävän todentuntuisesti. Lapselle ei tuntemuksia voi näyttää tai huolta tartuttaa, mutta voiko siltä välttyäkään?

Lukijaa alkaa ahdistaa, niin realistisesti Karoliinan tunteet tulevat esille. Kirja ei ole opas rahavaikeuksien tai lainojen hoitoon eikä poliittinen tai edes rahapoliittinen kannanotto, vaan nimenomaan tarina siitä, millaista velkakierteessä on olla ja millaisia seurauksia sillä on jokaiseen arkipäivän hetkeen. Ystäviä on lähes mahdoton tavata.

"Avasin tekstarit yksi kerrallaan, keskityin lukemaan koska olin kauhean tärkeä, minulle tuli tärkeitä kiireellistä reagointia vaativia tekstareita perjantai-iltaisin. - Mitäs tekstareita sulle tulee? Sähän punastut. Nyt kerrot kyllä kaiken. Me arvattiin että sulla on joku mies. Kun ystävä katoaa, sillä on mies. Kikatuksenkaltainen nauru tuli sisältäni, kauan sitten opittu. Tungin kännykän kainalooni piiloon kuin aseen. Eini ja Mira pyörittelivät päätään ja seurasivat Oliviaa baaritiskille. .... Otin kännykän kainalosta. Miehet nimeltä luottokorttiyhtiö ja pikavippifirma perjantai-illassa. 'Emme ole saaneet suoritustasi avoinna olevaan laskuun. Maksathan suorituksen välittömästi käyttäen oheista linkkiä.' '2. maksumuistutus. Aikaisemmasta muistutuksesta huolimatta...'"

Tehokasta kerrontaa, tärkeä aihe ja todentuntuinen tarina. Pikavippejä yritetään suitsia lainsäädännöllä. Mielestäni ne pitäisi kieltää kokonaan, niin suurta tuskaa ne tuottavat etenkin nuorille siinä vaiheessa, kun maksujen kasautuminen on jo mahdotonta pysäyttää. Häiriömerkintä luottotiedoissa estää vuokra-asunnon saamisen, ehkä työnsaanninkin, pitkäksi aikaa. Ulosotto vie tulot, köyhyys on pahimmassa tapauksessa monikymmenvuotinen vieras ja häpeän aihe. Sitä ei vipinottaja välttämättä tajua riittävän varhain. Normaalin lainan pankista pitäisi olla ensisijainen ja mahdollinen pelastuskeino, kun lainaa on pakko saada.

Mutta Karoliinan tapaus ei ole pahinta lajia, tarina antaa toivoa. Hänellä on omaisuutta, vaikkei asuntokauppa juuri nyt käykään. Sitä ihmettelin, miksi hän pitää autoa, vaikkei ole varaa ostaa ketsuppia? Auto on rahasyöppö, ja kerronnan mukaan Karoliina asuu kaupungissa, joten käytettävissä voisi kuvitella olevan julkistakin liikennettä. Työmatkoihin hänellä ei ole tarvetta, eikä lapsi, Lumi, ole enää pieni, välttämättä autokyytiä tarvitseva (tai yhteishuoltajana isä voi kuskata). Ei hän myöskään ainakaan vielä myy muita tavaroitaan, kuten hyvinä aikoina hankkimiaan kalliita vaatteita, joita voisi ehkä muuttaa rahaksi. 

Pystyin eläytymään, vaikken ole vastaavaa kokenut, mutta sen verran nuoruuden ainainen huoli toimeentulosta on vielä mielessä. Mietin, että aika paljon ihmiseltä vaaditaan, jotta edes normiarjen saa toimimaan. Jokainen, joka siinä onnistuu, voi olla ylpeä itsestään! Mutta ei kopea, sillä rahavaikeudet eivät suinkaan aina ole itse aiheutettuja. 

Ammattikirjoittajan teksti kulkee helposti luettavana. Luotettavasta laadusta kertoo se, ettei tekstiin sinänsä kiinnitä huomiota, vaan lukija jää pohtimaan sisältöä, kuten minäkin tein. Hyvää työtä. 

Kenelle: Arkielämän haasteista kiinnostuneille, ahdistukselleen sanoitusta etsivälle, lainanottoa miettivälle, tunnekuvausta kestäville. 

Muualla: Kirjarouva suosittelee kirjaa, joka oli hieman erilainen kuin hän etukäteen kuvitteli. 

Annamari Marttinen: Häiriömerkintä. Tammi 2021. Graafinen suunnittelu Anna Makkonen.

Helmet-haaste 2021 kohta 11: kirja kertoo köyhyydestä. Tosin tässä kirjassa toivon mukaan vain lyhytaikaisesta rahapulasta, mutta kuvatunkaltainen köyhyyteen joutuminen on isompi ilmiö yhteiskunnan tasolla.