Alex Schulman: Eloonjääneet

Alex Schulman on mestari kertomaan niin, että lukijaa kouraisee syvältä, kuten hänen aiemmista teoksistaan Unohda minut ja Polta nämä kirjeet on saatu havaita. 

Nuo kirjat perustuvat oikeisiin kokemuksiin kirjailijan perheessä, mutta tietääkseni Eloonjääneet on uusi aluevaltaus, fiktiivinen kertomus - joka voisi olla totta, niin todentuntuinen se on. Ilmeisesti omia muistoja on hyödynnetty, sillä kirjailija on itsekin yksi kolmesta veljeksestä, jollainen sisarussarja on kirjan keskiössä, ja muitakin yhtäläisyyksiä perheeseen aiemmin kerrotun perusteella löytyy. Nyt veljekset kokoontuvat lapsuutensa kesämökille haudatakseen sinne äitinsä tuhkat tämän toiveen mukaan. Isä on kuollut jo aiemmin. 

Nuorin Benjamin, keskimmäinen Pierre ja vanhin veli Nils eivät ole läheisiä, mutta heitä yhdistävät muistot tiukasti, tiukemmin kuin he toivoisivat, arvelen. Sillä kaikki muistot, jotka nyt vyöryvät päälle äitiä hyvästellessä, eivät ole kauniita, vaikka pelkkää ankeutta lapsuus ei ollut. Vai oliko? Vanhemmat heittivät vapaalle lomillaan ja vaikuttavat kiinnostuneemmilta väkijuomista kuin lapsistaan. Eikä heillä ole aavistustakaan poikien keskinäisistä jännitteistä tai tunteista, jotka sivuutetaan suorastaan järkyttävän välinpitämättömästi. Kuten se uintikilpailukin, johon isä pojat usutti... Jatkuva nahinointi kuulostanee tutulta monilapsisia perheitä tunteville. 

"Äiti katsoi poikiaan silmät puoliavoimina, inhoten ja tyrmistyneenä. - Kammottavat mukulat, hän sanoi, kääntyi ja meni eteiseen. Benjamin kuuli hänen raskaat askelensa portaissa. Hän istui vieläkin lattialla, mutta kuuli äidin avaavan ja sulkevan Nilsin huoneen oven. Sitten Nils kuului latelevan valheitaan hiljaa mutisten." 

Pojat puuhailevat mökillä mitä puuhailevat, tekevät aikakapselia (jonne laitetaan muun muassa kynnenpalasia tulevien sivilisaatioiden ihmeteltäviksi), seikkailevat metsässä, käyvät ongella, kiusaavat toisiaan, etenkin kaksi nuorempaa Nilsiä, joka pitää saada ärsyyntymään, eikä se ole vaikeaa. Aikuisenakaan. Tuhkauurnaa kantaessakaan.

"Pitäisikö tässä nyt sanoa jotain vai miten tässä toimitaan? hän [Nils] kysyy. - En minä tiedä, Benjamin sanoo. - Joku seremonia tai jotain...? - Sen kun aloitetaan, mitä tässä muutakaan. - Odota, Pierre sanoo. - Pakko käydä kusella. Hän astuu muutaman askeleen eteenpäin, kääntyy kohti järveä ja avaa vetoketjunsa. - Hei älä viitsi, Nils sanoo. - Eikö tätä nyt voisi hoitaa arvokkaasti. - Ilman muuta, pitää vaan kusta ensin."

Mietin jo, mikä oikein on jutun pointti - siis kuvataan "vain" lapsuutta ja tuhkanlevitystä? - kunnes tulee käänne. Tapaus, joka yllättää lukijan ja saa kaiken kerrotun näyttämään erilaiselta. Ja jää mieleen kaihertamaan, suorastaan ahdistamaan. Eli Schulman teki sen taas. Jos ei tarina kulje yhtä vahvana kauttaaltaan kuin aiemmissa kirjoissa, vaikuttavasti silti. En jättäisi tämän kirjailijan teoksia lukematta. Onneksi niitä on tulossa lisää. Suomalaiset kirjablogit valitsivat Polta nämä kirjeet vuoden 2020 parhaaksi käännösromaaniksi, ja syystä. 

Kenelle: Perhetarinoita ahmivalle, psykologisen romaanin ystäville, vaikuttavaa pelkäämättömille, ruotsalaisen kirjallisuuden lukijoille. 

Muualla: Kirsin Book Club keskusteli kirjasta suomentaja Jaana Nikulan kanssa. 

Alex Schulman: Eloonjääneet. (Överlevarna). Nemo 2021. Suomennos Jaana Nikula. Kansi Sara R. Acedo.