Elävää kuvaa

torstai 3. helmikuuta 2022

Rachel Cusk: Toinen paikka

M asuu marskimaalla meren äärellä jossain päin läntistä maailmaa. Hän on jättänyt taakseen entisen elämänsä aikuista tytärtään Justinea lukuunottamatta ja on onnellisesti naimisissa Tonyn kanssa tämän kotiseudulla, aivan muualla kuin M ennen eli. Toisessa paikassa siis. 

Mutta toinen paikka parin kielenkäytössä viittaa taloon, jonka he löysivät mailtaan unohdettuna ja rähjäisenä ja kunnostivat sen käyttökelpoiseksi, vieraita tai omia irtiottojaan varten. (Meillä sitä sanottaisiin kesämökiksi tai vapaa-ajan asunnoksi.) Kun M näkee taiteilija L:n maalauksia pariisilaisessa galleriassa, ne herättävät hänessä suuria tuntemuksia. Hän näki yksinäisyytensä, "sen lahjan ja taakan", itsensä olevan olemassa. 

"Sydämestäni kohosi kuin äänetön katkera itku nähdessäni tämän intohimon kuvan, joka tuntui määrittelevän kaiken sen, mitä en tiennyt elämästä enkä varmaan koskaan saisi tietääkään."

M hullaantuu maalauksiin ja kutsuu L:n vierailulle - olihan hän aiemminkin majoittanut taiteilijoita ja tarjonnut heille toista paikkaa väliaikaiseksi työtilaksi. Ja hämmästys, L sanoo tulevansa! Mutkien jälkeen, mutta hän tulee, mukanaan Brett, jonka tulosta M ei ilahdu. Vieras pari asettuu toiseen taloon. 

Suuret odotukset eivät täyty, ainakaan siten kuin M kuvittelee. En usko hänen odottaneen romantiikkaa L:n taholta, mutta jotain hän odotti, ehkä selitystä sille, miksi M on sellainen kuin on. Mistä taiteilija sen voisi tietää? Vai tietääkö sittenkin? L ei suostu M:n asettamaan rooliin, mikä aiheuttaa hämmennystä. Uuteen sosiaaliseen kuvioon tottuminen on kivuliasta, mutta vie kaikkia mainittuja elämässä eteenpäin, tulkitsen. Jokaisesta heistä Cusk kertoo sopivaksi katsomansa määrän.

Pidin tarinasta paljon. M on inhimillinen ja ymmärrettävä (varsin kummallista, kun kyseessä on keski-ikäinen, toista liittoaan toisessa ympäristössä elävä, merkityksiä etsivä nainen), Tony ja tytär Justine selkeitä ominaispiirteineen ja suhteessaan M:ään. Jopa Brettistä hahmottuu erittäin ihmisellinen kuva, vaikkei siltä alkuun tunnu. Vaikein on L. Hänelläkään ei ole helppoa. Ehkä Cusk halusi repiä alas taiteilijuuden ikonisointia tai valottaa realistisesti odotuksia taiteen kuluttajilta sen tekijöitä kohtaan? Tulkitsen enemmän niin, että kuka vain käy, kun opastusta ja oikeutusta omaan olemiseen kaipaa epätoivoisesti. Vaikka tuntemattomalta taiteilijalta.  

"Seisoimme jonkin aikaa hiljaa, ja alkaessaan taas puhua L jatkoi lapsuudestaan kertomista, niin että tuntui kuin hän olisi siirtänyt keskeytykseni kohteliaasti syrjään. En usko että hän teki niin siksi, ettei kyennyt kiinnostumaan toisista ihmisistä - olin varma että hän oli kuunnellut tarinaani tarkoin. Hän ei vain suostunut pelaamaan empatiapeliä, jossa ihmiset yllyttävät toisiaan paljastaakseen omat haavansa. Hän oli päättänyt selittää itseään minulle, siinä kaikki, ja oli minun asiani, mitä annoin hänelle vastalahjaksi."

Cuskin kieli maalaa avarasti ja tarkasti yhtäaikaa. Se pakottaa ymmärtämään niin taiteen, naiseuden kuin eri ikäkausien pohdintoja, haasteita ja erilaisia ratkaisuja. Lauseita on luettava ajatuksella, ja suomennoksen kieli on viisasta. Uskon, että alkuperäinen hienous välittyy erinomaisesti. 

Toinen paikka on ihmisen sisällä, sanoo Cusk sitä sanomatta. Ja tavoittelemme aina jotain, mikä auttaisi meitä ymmärtämään sitä. Vaikka kirja on hieman "kirjallinen" - kuten tehty kirjemuotoon, M:ltä jollekin tuntemattomaksi jäävälle Jeffersille - se kolahtaa minuun vahvasti. Kirjemuoto toisaalta sopii Cuskin tyyliin aiemmissa teoksissa, joissa päähenkilöä etäännytetään lukijasta muilla keinoin. Ei suoraa kontaktia. 

Cusk kertoo kirjan olevan velkaa teokselle Lorenzo in Taos. "Se on vuonna 1932 julkaistu muistelmateos, jossa Mabel Dodge Luhan kertoo D. H. Lawrencen oleskelusta hänen luonaan Taosissa, New Mexicossa. Minun versioni - jossa Lawrencen hahmo on taidemaalari eikä kirjailija - on tarkoitettu kunnianosoitukseksi Mabel Dodge Luhanin hengelle."

En tiedä tuosta muuta, mutta tämän tiedän: Cusk on todella taitava.

Rachel Cusk: Ääriviivat

Koosteessa Cuskin Kunnia

Kenelle: Taiteilijuutta kavahtamattomille, tiheän kielen ystäville, itseään ymmärtämään pyrkiville. 

Muualla: Tuijata sanoo Cuskin selkeyden ja kielen hivelevän. Uskomattoman upea kirjallinen tapaus: Mitä luimme kerran -blogi. 

Rachel Cusk: Toinen paikka. Suomennos Kaisa Kattelus. S&S 2021. Kannen maalaus Henni Alftan ja typografia Jussi Karjalainen. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti