Mikko Kuustonen: Omaelämäkerta

Ilahduin, kun luin kirjaa ja vielä enemmän, kun kuuntelin siihen liittyvää levyä. Olen seuraillut kaverin uraa alusta alkaen, mieltänyt hänet musiikintekijäksi enemmän kuin viime vuosien sanavalmiiksi juontajaksi tai milloin missäkin viihdeohjelmassa esiin pomppaavaksi vieteriukoksi. 

Nyt ollaan itse asiassa: musiikissa ja elämässä, jossa tunnen tapaavani pitkästä aikaa oikean Mikko Kuustosen. Kuin tapaisi vanhan ystävän, joita emme ole, siitäkään huolimatta, että kävimme samaa koulua Savossa - hän oli joitakin vuosia edellä. Kiinnostavaa on silti lukea hänen lapsuudestaan tuttujen paikkojen ja nimien valossa. 

Mutta se musiikki: ensikosketus ei ollut lupaava, korkeintaan lupaavahko. Meidät käskettiin koulussa hienhajuiseen jumppasaliin kuuntelemaan hengellistä bändiä, jonka laulaja oli paikallinen ja bändi nimeltä yhtä hämärästi tuttu. Pro Fide oli aikansa huippuja lajissaan ja sen soittajat oikeita muusikoita, mitä kyllä arvostimme. Salin lattialla kyyhöttäessä jalat puutuivat. Laulajaa piti kohteliaasti hehkuttaa, vaikka tämä esiintyi ujosti, itseään korostamatta. Mukana oli myös traagisen nuorena auto-onnettomuudessa kuollut Juha Kela, Anssin isä, joka Mikko Kuustosen bändiin värväämällä sysäsi tämän muusikko-uraa aimo harppauksen eteenpäin. 

Kristilliset piirit näyttivät Mikolle myös nurjat puolensa. Kun hän halusi jatkaa matkaa, hänet hylättiin tylysti, mitä kuulemma on myöhemmin kyllä pyydetty anteeksi. Haavat tulivat ja jäivät silti.

"Tunnen yhä fyysistä kipua palatessani tähän kokemukseen, ja muistutan itseäni yhä uudelleen siitä, että kyse oli ihmisten keskeneräisyydestä ja yhteisön vääristymästä, ei vakaumuksestani. Olen joutunut työskentelemään vuosia terapeuttien kanssa löytääkseni armollisen maailmankuvan ja elämäni osana sitä."   

Mikko oli muuttanut pk-seudulle ja elätti kasvavaa perhettään yksin keikkaillen, kunnes seurasivat menestykselliset Q.Stone-bändin vuodet. Café Metropol Helsingissä oli tärkeä paikka - oi, ne hullut nousuvuodet kasarilla! - ja tunnettuus kasvoi. Alkoi myös sooloalbumien aika, ja artistin asema vakiintui Suomen musiikkikartalle. 

Tärkeä henkinen merkkipaalu oli Q.Stonen vierailu Afrikassa. Miehen sosiaalinen omatunto on herkkä, ja matka avasi silmiä. Mikko alkoi sekä opiskella että tehdä toimittajan töitä matkustaakseen ja tukeakseen hankkeita, jotka muuttaisivat maailmaa oikeudenmukaisemmaksi. Tästä alkoi yhteistyö kansalaisjärjestöjen, ulkoministeriön ja lopulta YK:n kanssa, hän kertoo ja sanoo kokemusten kehitysmaista jättäneen syvemmän jäljen kuin musiikki ja menestys. Eli todella syvän, tulkitsen.

"Mitä enemmän näin, sitä selkeämmin ymmärsin, kuinka vähän tiesin. Rakenteellinen köyhyys, korruptio, eriarvoisuus, väestökysymykset ja väkivallan historian massiiviset painolastit näyttävät raporteissa tyrmääviltä. Paikan päällä näkymä on usein toinen: toivolla on kasvot ja ihmiset työskentelevät mahdollisuuksiensa mukaan paremman tulevaisuuden eteen."

Arvostan kokemukseen, ajatteluun ja herkkyyteen perustuvaa ajattelutapaa, johon on helppo samastua. Hän viittaa Einhornin kirjaan Aidosti kiltti ja tämän termiin eettinen älykkyysosamäärä. Kyllä, se on Mikko Kuustosella erittäin korkea! Ja uskon samoin kuin hän: 

"Terveellä kiltteydellä, ystävällisyydellä ja rohkaisulla on anarkistinen voima arjen ytimessä. Se rikkoo itsekkyyden spiraalin ja synnyttää hyvää. Ilkeydestä taas ei seuraa mitään arvokasta."

Niin, on ollut hienoja hetkiä, iloa musiikista, vaikuttamistyöstä, rakkaudesta ja elämän valoista, lapsista. Mutta paljon sitä toistakin puolta. Ristiriitoja, vääriä valintoja, vaikeuksia. Raskas avioero. Myös niistä hän kertoo, sopivalla tasolla. Lööppipaljastuksia on turha odottaa - niiden aika lienee jo ohi. Tummuus kuuluu hänen musiikissaan. Riemastun kommentista, jota olen itsekin viljellyt: 

"Päivääkään en vaihtaisi pois. Paskanmarjat, vaihtaisin vuosia."

Kun ensialbumin julkaisusta on kulunut yli 40 vuotta, oli oikea aika kirjoittaa tämä kirja. Kirja on kaunis, samoin uudet biisit. Tätä on hyvä lukea ja hyvä kuunnella. Ei ryvetä omassa hienoudessa muttei itsesäälissäkään, vaan kerrotaan elämä- ja uratarinan lomassa oikeita, matkan varrella kasvaneita ajatuksia, mikä hyvässä lykyssä saa lukijankin ajattelemaan. 

"Katseen oli tarkennuttava myös taaksepäin, jotta voin olla olemassa nyt. Ja lopulta pirstaleisista muistoista koostui palapeli, joka kiinnosti yhä enemmän. Tätä kaiketi kutsutaan ikääntymiseksi." 

Kuustos-retriittini saa koomisfanaattisen piirteen, kun huomaan tätä kirjoitellessani tv:ssä uusinnan parisuhdeohjelmasta, jossa pariskunta Brotherus-Kuustonen esiintyy. Molemmat näkyvät paljon, ja hyvä vain, että töitä riittää myös taiteilijoille, joilla ei ole ollut viime vuosina helppoa. "Hyvinvointimme tarvitsee sekä urheilua että taidetta", toteaa Kuustonen tähän. Ehdottomasti näin, TV:n päivittäistä Kulttuuriruutua odotellessa! 

Ja kuten muistelija itsekin arvelee, on yhteiskunnalle edullisempaa pitää hippi lavalla kuin hoitolaitoksessa, joten toivotan taiteilijalle tuottoisia ja kaikin tavoin antoisia tulevia vuosia. Jäämme kuulolle. 

Kirjan lopussa on tekijän musiikin ja tv-tuotantojen listaus ynnä henkilöhakemisto. Luin paperikirjan, jonka kolmoskanteen on liitetty kymmenen uuden biisin levy nimeltään Omaelämäkerta. 

Kenelle: Elämästä kiinnostuneille, tarkoitusta etsiville, ajatteleville, musanystäville. 

Muualla: Blogissa Miehen sanoin syntyi odottava olo Mikko Kuustosen tulevaa tuotantoa kohtaan, on se sitten musiikkia tai jotain muuta. 

Mikko Kuustonen: Omaelämäkerta. Johnny Kniga 2022.