Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen

Hurmaava kirja, ja erittäin hereillä pitävä - kuin se läpsisi lukijaa kasvoille tasaisin väliajoin kirpeillä huomioillaan. On pakko pitää näistä naisista, joita yhdistää musta tai ruskea ihonväri, Iso-Britanniassa, Brexit-aikana, siis tässä ajassa, mikä hämmästyttää. Vieläkö tosiaan kysellään maassa syntyneiltä tulomaata tai ihastellaan tämän hyvää englannin kielen taitoa? Auts, taas läpsähti poskeen...

Evaristo avaa hienosti toiseuden ja vähemmistössä olon ongelmia, enkä sano niitä vain haasteiksi. On vaikea ponnistaa eteenpäin maassa, jossa suku ja suhteet määrittelevät paljon ("heidän DNA:ssaan oli koodattuna hienompia postinumeroita") ja jossa on totuttu tiettyyn hierarkiaan, tai pitäisikö sanoa, geeniperimään:

"nykyään hän ottaa kernaasti paikkansa kakofonisessa orkesterissa Lontoon vilkkaimmalla asemalla, jolla askeltaa vuosittain lähes 150 miljoonaa jalkaparia, paikkansa osana anonyymia työmatkalaisten joukkoa joka on geeneiltään 99,9-prosenttisesti identtinen huolimatta siitä minkä näköiseen pakkaukseen geenit on pakattu tai miten psykologiset piuhat päässä risteilevät - ovat ne sitten takussa, kieroutuneet, oikosulussa tai kärähtäneet kokonaan"

Kirjailija esittelee tusinan verran naisia. Yksi raiskataan lapsena, mutta etenee menestyväksi sijoituspankkiiriksi, toisesta tulee teatteriohjaaja

"Amma hei, sinun pitäisi viedä näytelmäsi kulttuurikeskuksiin ja kirjastoihin eikä kansallisteatterin keskiluokkaisten kusipäiden nähtäväksi 

Amma vastasi että viimeksi kun hän oli esittänyt näytelmäänsä kirjastossa, yleisönä oli ollut enimmäkseen kodittomia jotka parhaassa tapauksessa nukkuivat, pahimmassa kuorsasivat

siitä oli viitisentoista vuotta ja hän oli vannonut että se sai olla viimeinen kerta"

ja äiti, joka haluaa antaa tyttärelleen kaiken ja antaakin (vaikka tytärtä nolottavat äidin tietyt ominaisuudet, kuten alastomat naiset kuljeksimassa kotona joskus aamuisin), kolmannen liha on altis ja synnyttää kolme isätöntä lasta vahingossa mutta mikäpä siinä, työtä ja tekemistä tämä nainen ei pelkää vaan kerää aina "pisteet kotiin!" 

Niin ja nainen, joka kahden löytämänsä ihanan aviomiehen jälkeen "tuli siihen johtopäätökseen, ettei ollut erityisen hyvä ajatus mennä naimisiin silloin kun oli rakastunut, että kannattaisi odotella muutama vuosi (kymmenen, kaksikymmentä, kolmekymmentä, ikuisesti?) nähdäkseen oliko kumppani sopiva vielä sittenkin kun intohimo oli laantunut ja arkielämä asettunut uomiinsa" 

Joukossa kuin joukossa on aina yksi mätä omena. Oli kuinka tiedostava musta tai aito "radikaali separatistinen lesbofeministi", voi silti olla paska tyyppi. Kun yksi naisista joutuu (väkivaltaiseen) seuraan ja käy eron jälkeen terapiassa, sanoo ystävä hänelle, "että huonosta tuurista siinä oli ollut kyse eikä käsittelemättömistä lapsuudenaikaisista traumoista, sinusta on tulossa liian amerikkalainen, Dom"

Rankkoja asioita kerrotaan ihmeellisellä keveydellä ja sinnikkäällä elämänilolla: henkilöitä ei voi olla ihailematta eikä iloitsematta niiden puolesta, jotka löytävät tapansa elää ja olla, omaa tilaansa raivaten silmänkantamattoman avarassa miesten ja valkoisten pellossa. Ilmava teksti on terävän osuvaa ja pisteetöntä (paitsi lukujen lopuissa), mikä luo avoimen, vimmaisan eteenpäin menon tunnun, ja sitä tässä tehdään, kaikesta huolimatta. Läpsiminen tekee hyvää ja avaa silmiä, ilmeikästä suomennosta on ilo lukea. Brittiläinen yhteiskunta raottuu aivan uusilta kulmilta. Häikäisevä, koskettava ja kupliva teos. 

Kenelle: Naisen roolia etsiville, vähemmistöjä ajatteleville, toivoa hakeville, tiedostaville, silmiä avaaville, maahanmuuttajien/evakkojen jälkeläisille, tasa-arvon ystäville, nyky-Brittilää opiskeleville.

Muualla: Kirjan rakenne, kerronta ja kieli säväyttivät Tuijaa.

Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen (Girl, Woman, Other). Suomennos Kaijamari Sivill.

Kirjailija vierailee Suomessa HelsinkiLit-tapahtumassa 14.5.2022.