Elävää kuvaa

keskiviikko 5. lokakuuta 2022

Riitta Jalonen: Omat kuvat

Riitta Jalosen kirjoista - joista olen lukenut vain osan - nousee mieleen sana "kirkas". Niin, yhden nimikin on Kirkkaus, mutta hänen ajattelussaan on jotain, joka tuo kirkasta pohjavettä sanojen virtaan, noin kömpelön kuvallisesti sanottuna. Kun ei ole kirjailija, tuntemuksia ei ole helppo kuvata! Tarkoitan, että käy selväksi, millä intohimolla ja taidolla kirjailija sanansa tekstiksi osaa asettaa.

Puhun heti itseni pussiin kirkkaudesta: jotkin lauseet jäävät hämäriksi, niiden perimmäinen viesti. Arvelen, että ne avautuvat parhaiten toisille kirjailijoille ja taiteilijoille, jotka ovat itse kokeneet samantyyppistä luomisen tarvetta ja joutuneet miettimään asiaa syvien tunteiden kautta. Mutta kirjan tunnelman koen ja viestin tulkitsen tavallani. Se kertoo luopumisesta, hyvästelystä, kirjoittamisesta pakottavana tarpeena, ajattelun jatkeena tai jopa alitajuntaisena tekemisenä, tekstistä oman sielun kuvana. 

"Fiktio ponnistaa kertomuksen alta ja alle, on sieltä kotoisin. Se on viisaampi kuin kirjailija, koska sen käytettävissä on alitajunta, jonka ansiosta se voi rauhassa luoda vertauskuvia. Olen varma siitä, että alitajunnalla on omatunto, joka haluaisi ihmisen tuntevan oman aineistonsa."

Tunnelma on haikeahko, vaikka toisaalta tyytyväinen ja onnellinen tehtyyn työhön. Riitta Jalonen on arvioinut kirjan jäävän viimeiseksi romaanikseen, siitä tilinpäätösmäinen henki ja paperille muotoiltu hyvästely hänelle tärkeiksi tulleille fiktiohenkilöille kertomalla heidän merkityksestään, kirjoittamisen ja fiktion merkityksestä ja siitä ihmeestä, kun sanoja ja kertomuksia syntyy. 

"Sana herättää minut kesken unien. En millään jaksaisi nousta ja kirjoittaa sitä paperille, mutta on pakko koska tiedän että jos en nouse, se katoaa. Sen takana voi olla lisää sanoja, kokonainen kohtaus tai kertomus, johon unen ja valveen rajalla onnellisesti kompastuin. Kuin olisin astunut kuoppaan, jossa tunteet asuvat. Kynä kädessä ihmettelen, mistä jokin tekstinpätkä syntyy. Minä sen tein, mutta mistä se tuli?"

Kun kirjoittaminen on niin elimellistä kuin hän kuvaa, sen tekeminen ja tarve ei varmasti koskaan poistu, vaikkei kirjoja enää julkaistaisikaan. Kaunis hyvästijättö silti lukijoille. 

Kenelle: Kauniin kielen rakastajille, taiteilijoille, intohimotyötä tekeville tai sellaista ymmärtämään pyrkiville. 

Muualla: Leena Lumi samastui - liikasamastui? - ja ihailee kirjailijaa koko sydämellään. 

Riitta Jalonen: Omat kuvat. Tammi 2022. Kannen suunnittelu Laura Lyytinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti