Mia Myllymäki: Huomistarhuri

Viihdyn kirjoissa, joissa siirrytään ajassa. Niissä, joissa yhdistetään nykyisyyttä menneeseen - kuten kaikki historialliset romaanit tekevät, ainakin lukijan omassa päässä - tai vielä mieluummin tulevaan. Kuka ei haluaisi kurkata kristallipalloon? 

Huomistarhuria ahmin kuin dokumenttia tulevaisuudesta. Stille on nelikymppinen nainen, joka on selviytynyt maailmanlopusta. Kyllä, se tuli: tuntemamme maailma, yhteiskuntajärjestys ja ihmisen rakentama infra ovat kadonneet, samoin suurin osa kasvi- ja eläinlajeista. Mannerlaattojen siirtymät, maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset, tsunamit ja hirmumyrskyt, ne kaikki ovat tapahtuneet. Ilmastonmuutos on kirjaimellisesti räjähtänyt käsiin. Ajankohta on jossain 2050-luvulla, ja ihmisiä on jäljellä vain vähän. 

Dystooppisesta alkuasetelmasta huolimatta kirja on utopia siitä, millaiset mahdollisuudet ihmisillä on selvitä lajina. Stille pakeni Suomesta Viroon, siitä Latviaan ja yhä etelämmäs entisen Ranskan puolelle pakoon jääsateita ja tappavaa kylmyyttä. Nyt hän asuu kukoistavassa ekokaupungissa, Egalecossa. Sen asukkaat ovat luoneet kokonaan uuden yhteiskuntajärjestelmän ja puitteet, joissa ei vain selvitä hengissä, vaan joissa voi myös elää. Sen toimiminen vaatii täysin uutta ajattelua ihmisen ja luonnon suhteesta, yhteisöllisyydestä ja vastuusta, se ovat asukkaat ymmärtäneet. 

Yhtä hyvin ei ole onnistuttu entisellä Amerikan mantereella. Vallanhalu on vaikea kitkettävä, joten siellä eloonjääneet kärvistelevät edelleen väkivallan pelossa, kurjissa oloissa - hieman kuin Stillen lapsuuden sotaisassa Euroopassa, jossa pelko oli ainainen seuralainen. Tappaminen tulee tutuksi.

"Se oli helpompaa kuin kuvittelin. Kuilu ihmisen ja hirviön välillä on olematon. Luulin muuttuneeni, mutta se oli itsepetosta."

Uusvaltojen presidentti pyytää  Egalecosta apua: voisivatko asiantuntijat tulla neuvomaan heitä rakentamaan samanlaisen yhdenvertaisuuteen pyrkivän ihannekaupungin, egalitarian? Myös Stille ja hänen paras ystävänsä AJ lähtevät auttamaan uusvaltalaisia, mutta tehtävä ei ole helppo, sillä kyse ei ole vain toiminnasta vaan asenteesta. Miten niukat resurssit ja kova työmäärä jaetaan, miten luotetaan toisiin, miten oikeasti saadaan jotain muuttumaan? Miten pystytään jättämään taakse koetut suuret menetykset ja karmeat tapahtumat? Vaikeinta on niillä, jotka muistavat menneen maailman.

"Minusta suru on menetyksentunnetta, kaipausta sellaista kohtaan mikä on lipunut saavuttamattomiin. Ei sen loputtomasti tarvitse olla vain ikävää. Eikö suru ole työkalu, jolla muokataan omaa näkökantaa ja suhtautumista asioihin?"

Kirja on jännittävä ja ajatteluttava seikkailuhenkinen tarina, jonka tapahtumat näin mielessäni kuvina, leffana. Se ei ole niin monitasoinen, abstrakti ja hiottu kuin vaikkapa samasta aiheesta, romahduksen jälkeisestä ajasta, kertova hieno Asema 11, mutta Huomistarhurin konkreettinen kuvaamisen tapa ja yhdessä aikatasossa eteneminen tuo yksinkertaisuutta, joka voi olla myös etu. Kieli toimii ja yllättää  ilahduttavasti, jos kohta muutaman pitkitetyn ajattelun rivin tai fraasin olisin jättänyt pois.  

"Ihminen ei onnistu tuhoamaan kaikkea." Tämä on Stillen mielipide, ja Egaleco luo toivoa sen asukkaille ja kirjan lukijoille ihmisten tulevaisuudesta: se voi olla myös hyvä ja nautittava. Tätä viestiä välittäviä tarinoita me todella tarvitsemme. Utopiaa olemme kaipailleet, ja niitä on alkanut syntyä.   

Pidin paljon kirjasta, myös siitä, ettei päähenkilö ole nuori ja täydellinen supersankari, vaan keski-ikäinen nainen, jolla on omat ongelmansa ratkottaviksi, hyödyttömyyden tunteesta esiintymiskammoon. Hän on neuvokas ja käytännöllinen ja tuo mieleeni Maarit Verrosen kirjoissa toistuvan päähenkilöhahmon, joka selviytyy erikoisillakin keinoilla, erilaisissa maailmoissa. Luontoon mukautumisen ja yhteisyyden vaateen voi ajatella myös poliittisesti, samoin viittaukset erilaisiin toimimattomiin yhteiskuntiin ja niiden ongelmiin, mutta tarinan voi lukea myös "pelkkänä" tarinana. 

Otollisimmaksi lukijakunnaksi ajattelen nuoret aikuiset ja heidän vanhempansa; kirja sopii mielestäni hyvin esimerkiksi valmistujais- tai ylioppilaslahjaksi. Viihdyttävä ja helppolukuinen, mutta käsittelee olennaisia ja kiinnostavia asioita ja ajatuksia.  

Mia Myllymäki: Huomistarhuri. Gummerus 2023. Kansi Jenni Noponen.