Osmanivaltakunta elää viimeisiä vuosiaan. Sulttaani pyrkii tarmokkaasti pitämään langat käsissään ja murenevan valtakunnan yhtenä maailman mahtina. Kun Kiinassa nousee liikkeitä, jotka vaikuttaisivat myös hänen valtaansa, sulttaani lähettää tilannetta rauhoittamaan luottomiehensä tohtori Nurin, jolle on naittanut yhden veljentyttäristään, aiemman sulttaanin tyttärenä arvoltaan prinsessan. Mutta ennen kuin tohtori ja prinsessa Pakize pääsevät Aleksandrian satamasta kohti Kiinaa, he saavat komennuksen matkata ensin Mingerin saarelle. Sillä siellä on puhjennut rutto, ja koleran torjunnassa epidemiakokemusta hankkinutta tohtori Nuria tarvitaan.
Pian käy ilmi, että karanteeni on tarpeen. Sen järjestäminen ei ole vaivatonta, sillä saaren eri uskontokunnat ja yhteiskuntaluokat laidasta laitaan suhtautuvat ajatukseen kovin eri tavoin. Miten voisi pysytellä sisällä, sillä ruokaa on hankittava, ja onhan kirkossa käytävä ja hautajaisissa vähintään!
"Me kreikkalaiset emme kuunaan sekaannu muslimien uskonasioihin. Mutta katsokaas, me kaikki olemme tällä saarella ikään kuin samassa veneessä. Eivät ruttonuolet kysele, kuka on muslimi ja kuka on kristitty. Jos muslimit eivät suostu karanteeniin, silloin kuolevat myös kristityt."
Rottia tapetaan, kaikkea desinfioidaan, mutta karanteeni vuotaa. Virkavalta joutuu käyttämään kovia otteita. Nuri pitää rakkaan vaimonsa turvassa Raatihuoneen asunnossa ja osaa varoa tartuntoja. Prinsessaa kiehtoo kovin asukkaiden elämä ja salapoliisitehtävä, jonka he saivat sulttaanilta ratkaistavaksi epidemian hoidon ohella (sulttaani oli mieltynyt dekkareihin). Murhatuksi päätynyt Bonkowski pašša oli lähetetty ennen tohtori Nuria tutkimaan tilannetta.
"- Hauska kuulla, että haluaisitte ilahduttaa setääni, prinsessa Pakize sanoi. - Mahdammeko olla kiitollisuudenvelassa hänelle, koska hän saattoi meidät yhteen?
- Setänne lähetti meidät Mingerille ratkaisemaan murhaa. Ei ole oikein, että väitätte hänen hoitaneen Bonkowski paššan pois päiviltä.
- Pidän siis vastedes suuni kiinni! prinsessa Pakize sanoi. - Mutta te voisitte kertoa minulle kaikkein karmivimman koleratarinan.
- Pelkään pahoin, että rupeaisitte sen jälkeen pelkäämään ja lakkaisitte rakastamasta minua.
- Päinvastoin! Rakastan teitä juuri siksi, että taistelette valtakuntamme kaikkein kriittisimmissä paikoissa. Kertokaa jo se karmivin tarina."
Prinsessa saa kuulla karmivia, vaarallisia ja liikuttaviakin tarinoita. Pariskunta viipyy saarella paljon pidempään kuin alkuun luulivat. Karanteenin vuoksi ja lopulta poliittisista syistä he jäävät jumiin, mutta onneksi Pakizen kirjeet ovat säilyneet ja välittävät erinomaisesti kuvausta saaren elämästä, johon pari kiintyy. Romaanin kertoja on itsekin "Mingerin tyttöjä", joka on saanut haltuunsa prinsessa Pakizen kirjeet sisarelleen vuosilta 1901-1913. Hän kertoo nyt lukemamme romaanin olevan laajentunut esipuhe tutkimukselle, jota hän tekee kirjeistä. Romaanin lopussa saamme lisätietoa kertojasta ja hänen suhteestaan sen henkilöihin ja Mingerin saareen.
Niin kertoja kuin koko saari ovat kuvitteellisia, mutta valtakunta, eräät hallitsijat ja tapahtumat (kuten ruton leviäminen Kiinasta Eurooppaan) ovat todellisia, ajankohdat ymmärtääkseni eivät. Pamuk sekoittaa hurmaavasti, näennäisen kepeästi leikitellen faktan ja fiktion, joihin molempiin hänellä jos kenellä riittää rahkeita, paljon enemmän kuin lukijalla kaikkien tasojen tajuamiseen. Taitavan kerronnan lumo tuo loistoa ja yksityiskohtien runsaus luo kiinnostavuutta, jonka ansiosta tekstiin imeytyy iilimäisesti, ja se jää mieleen pitkäksi aikaa, toisin kuin nopealukuiset juonitarinat.
Kirja on kieltämättä hitaanpuoleinen luettava kaikkien viskaaliensa, poliittisten kiemuroiden ja juonittelujen laajan selvityksen osalta. Nato-jäsenyyden vahvistamisen myötä esiin tulleesta "maan tavasta" nyökätä vastakkaisiin suuntiin suomalainen löytää herkullisia yhtymäkohtia Turkin nykyjohtoon. Paljon putoilee päitä, kun vallasta taistellaan, ja kuolema on ruton myötä arkista seuraa, mutta Pamukin osaaminen, inhimillisyys ja huumori tekevät jälleen kerran vaikutuksen. Ja lämpö ja kotiseuturakkaus, jolla hän tarinaa kertoo.
Nobelia myöten palkittu kirjailija nousi huippusuosioon, myös Turkissa, mutta joutui syytteiden ja tappouhkausten vuoksi muuttamaan Yhdysvaltoihin. Hän on puolustanut kurdeja ja kirjoittanut tuotannossaan muun muassa idän islamin ja länsimaalaisuuden törmäyksestä, mikä on nostattanut vihaa ja oikeusjuttuja. Saattaa olla, että kirjan lopun kommentti romaanin kuvitteellisen tekijän kansallismielisyydestä osuu lähelle oikean kirjailijan totuutta, samoin maahantulorangaistus, jonka syntyperältään mingeriläinen romaanin kirjailijatar sai.
Joka tapauksessa Pamuk on mestari. Kirjaan on liitetty, kuten hänellä on usein tapana, kartta kuvatusta alueesta, Mingerin saaresta, josta lukija voi seurata tapahtumien sijoittumisia. Kansi kuvaa komeasti saaren linnoitusta mereltä päin. Nykyisin Minger on, kuten "tiedämme", EU:n jäsen, ja taloudellisesti vilkkaalla saarella toimii niin pikaruokaketjuja kuin menestyvä jalkapallojoukkue. Sen historiallisia esineitä voi nähdä myös British Museumissa. Suomennos turkista on Tuula Kojon, jolle Pamukin tuotanto on tuttua ja sujuu upean luontevana käännöksenä.
Kenelle: Historiahulluille, monipolvisen tarinan ystäville, viitseliäille, hiljaista huumoria arvostaville, vallanpitäjille naureskeleville, uskontokuntien väleistä kiinnostuneille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti