Elävää kuvaa

tiistai 30. toukokuuta 2023

Päivi Alasalmi: Alamaailman kuningatar

Bongasin lukemattoman Alasalmen: äänikirjana julkaistun dekkarin, josta on kehittymässä sarja kovakantisia. Ilahduin löydöstä, kirjailijan taito ja mielikuvitus kiehtovat minua aina, samoin hänen tyylinsä sekoittaa arkiseen kuvioon ripaus jotain muuta, kuten mystiikkaa tai kauhun tuntua, viehättää. 

Alamaailman kuningatar kertoo rikollispiireistä Tampereella. Niihin sotkeutuu kaikesta tapahtuneesta tietämätön Anu, joka muuttaa Oulusta uuteen kotipaikkaansa työn perässä. Käy ilmi, että hänen sukunsa ei ole aivan sitä, mitä hän on kuvitellut. 

Anu joutuu tutustumaan myös rikoskonstaapeli Jarkko Hallavaiseen, joka kollegojensa kanssa tutkii murhatapauksia Tampereella. Hallavainen jatkaa tutkimuksiaan sarjan seuraavassa osassa Häkkilinnut, samoin Anu sukunsa salaisuuksien selvittämistä. 

Vauhdikas ja sujuva tarina helppoon viihtymiseen. Asiat ja ihmiset ovat mustavalkoisen selkeitä perinteiseen dekkarityyliin, ihmissuhteet yhtä mutkikkaita tai helppoja kuin ne yleensäkin ovat. Kannesta en pitänyt: punamusta väritys sopii toki dekkariin, jossa väistämättä veri vuotaa, ja kasvot, etenkin silmät, vetävät huomion, mutta yleisilme vaikuttaa lapsekkaalta, enemmän pokkarin kuin kovakantisen kannelta. Ja miksi ihmeessä nainen kuvassa on tumma, kun kirja kertoo vaaleista naisista - hiuksilla jopa on roolinsa tarinansa? Siitä huolimatta kirja on helpon dekkarin ystäville kelpo valinta.


Päivi Alasalmi: Alamaailman kuningatar. Gummerus 2022. Julkaistu alun perin Storytel Original -sarjana 2019. 

4 kommenttia:

  1. Katselin kustantajan sivuja ja ilmeisesti koko sarja sitten tulee kovakantisina ulos (kakkonen ainakin on jo tullut). Olen tämän ykkösosan nähnyt paristi kirjastossa, mutta en ole ottanut siinä pelossa, että sarjan loppuosat ovatkin vain äänikirjoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ymmärsin, että kovakantisia tulee lisää sarjaan.

      Poista
  2. Minä tykkäsin tästä sen vuoksi, koska tässä oli kaksoset. Kevyt kesädekkari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, kun sinulla on tämä kaksosjuttu - ei sillä, se on minuakin kiinnostava aihe vaikkei omakohtainen. Kiva lukea varmaotteisen kirjoittajan tekstiä, kevyttäkin.

      Poista