Elävää kuvaa

keskiviikko 30. elokuuta 2023

Helsingin Kaupunginteatteri: Pieni merenneito





Pienestä merenneidosta HKT:ssä on kirjoitettu paljon, mutta en malta olla minäkään siitä hiljaa. Niin upea esitys se on. Uskon, että vaikka lippua ei voi sanoa edulliseksi, sen lunastavat ovat tyytyväisiä sijoitukseensa. 

Lupasin lapsenlapsilleni jo vuonna 2019 esitykseen menemisen yhtenä joululahjana. Musikaalin esitykset olivat juuri alkaneet sinä syksynä. Maailmassa tapahtui sitten kaikenlaista, joten lupauksen lunastus venähti elokuuhun 2023, kun musikaali alkoi jälleen pyöriä. Entistä parempana, sanovat ensimmäisen version nähneet. 

Pääosan esittäjä on vaihtunut alkuperäisestä, enkä voi kuvitella parempaa Arielia kuin Yasmine Yamajako on: hänen enkelimäinen lauluäänensä on niin kaunis ja vaikuttava, että se lyö ällikällä. En ole itkijänaisia, mutta tunsin jotain outoa silmissä, kun merenneito haaveili prinssistä ja elämästä maan päällä. Upea ulkonäkö ja liikkuminen tansseineen ja uinteineen kruunaavat suorituksen. Yasminen ääntä lie moni kuullut radiosta tietämättään: hän on esiintynyt mm. Cheeckin kanssalaulajana esimerkiksi Syypää sun hymyyn -biisissä.



Ariel oli
meistä - tytöt kohta 9 v ja 16 v seuranani - ylivoimainen ykkönen, mutta myös muut hahmot olivat mahtavia. Nuori Pärsky hurmasi kaikki ja Arielin isä kuningas Triton, Poseidonin poika, etenkin mieskomeutta ihailevat (katsomossa kuului ooh, kun hän ilmestyi lavalle lihaksineen). Prinssi oli sympaattinen ja lauloi komeasti hän(kin), Ursula-tädin tulo näyttämölle kaikkine mustekalajalkoineen herätti valtaisan yllätyksen kohinan. 

Kohinaa syntyi myös taidokkaissa uintikohtauksissa. "Näin että sillä on narut", kuiskasi pienin osallistujamme, mutta silti katsoi meidän muiden tavoin suu auki tanssia meressä, siis teatterin lava tosiaan muuttui mereksi. Jonne ykskaks putosi lokki - Lokki oli myös mainio hahmo, kaikkine lokkimaisuuksineen. Kokin rooli alaisineen puolestaan ei huumorillaan minua sytyttänyt, mutta yleisö nauroi makeasti kalaruokien laittamisen sekopäiselle tanssikuvaukselle.

Kaikki meren asukkaat olivat täydellisesti veden maailmassa joka eleellään. Teksti on hauska ja oivaltava merellisine sutkauksineen. Näyttämön muodonmuutokset toimivat ja tekniikka hämmästyttää; lavasteet, valot, puvustus - kaikki toimii uskottavasti ja tukee tarinaa ja sen esittäjiä hienosti. 


Musiikki soljui sekin kuin vettä vain, leffasta tutut laulut kuultiin suomeksi. Orkesterin hengittämiskyvyn puolesta hieman pelkäsimme, kun merisavua levisi laajalle (tai ehkä heilläkin on kidukset?). Toivottavasti orkesterikuopassa on erinomainen ilmanvaihto! Kukaan näyttelijöistä ei pudonnut kuoppaan, vaikka tytöt olivat alussa varmoja, että niin käy.

Molemmat pitivät esityksestä hurjasti. "Superhieno", oli teinin kommentti, kun lähdimme hieman pökerryksissä tummassa elokuun illassa kotia kohti. Samaa mieltä! Uskon, että pienemmän kanssa leikimme vielä monet kerrat merenneitoa, ja hän aikoi heti katsoa kotona leffan uudestaan (tosin nukahti jo autossa). Lähes oman ikäistään Pärskyä hän ihaili, kaveri kun osasi tanssia, laulaa ja rullalautailla. Päätimme myös lukea alkuperäisen Anderssenin sadun pikimmiten ja verrata sitä musikaalin juoneen.

Ikäraja 7 vuotta on asiallinen, sillä Ursula voi hieman pelottaa, riippuu tietysti lapsestakin: kuka jaksaa kahden ja puolen tunnin esityksen yhden väliajan voimin. 

Kenelle: Kaikille musiikista, saduista ja näyttämötaiteesta innostuville. Yleisössä oli paljon lapsia, mutta vielä enemmän aikuisia jopa keskenään tai yksin, joten lasta ei tarvitse rekviitaksi halutessaan nähdä jotain kaunista ja satumaista. 

Helsingin Kaupunginteatteri: Pieni merenneito -musikaali. Ohjaus Samuel Harjanne. 

Päärooleissa: 
Ariel - Yasmine Yamajako
Prinssi Erik - Martti Manninen
Kuningas Triton - Mikko Vihma
Ursula - Sanna Saarijärvi
Pärsky - Aleksi Johansson (näyttelijä vaihtelee)

Lainaan teatterin tiedotteesta lisää tietoa:

"Näyttämöllä nähdään jälleen huikeaa lentoteknologiaa, nukkeja Star Wars -elokuvien tekijöiltä, Pirjo Liiri-Majavan suunnittelemia pukuja, Peter Ahlqvistin lavastus, Toni Haarasen suunnittelemat videoprojisoinnit sekä Gunilla Olsson-Karlssonin näyttäviä koreografioita. Naamiointi ja kampaukset ovat Milja Mensosen käsialaa. Äänisuunnittelusta vastaa Kai Poutanen ja valosuunnittelusta William Iles. Suomennoksen ovat tehneet Reita Lounatvuori ja Hanna Kaila (laulut). Kapellimestarina toimii Risto Kupiainen. Lennätysten suunnittelijoina vierailevat maineikkaan Flying by Foyn asiantuntijat James Veitch ja Nick Porter. Vedenalaisen maailman hahmoihin liittyvät nuket on suunnitellut englantilaisen Stitches and Glue -yhtiön huippuammattilaiskaksikko Becky ja Paul Vincett."

Lisätietoja teatterin sivuilta. Kuvat Robert Seger. 

Musiikki Alan Menken, laulujen sanat Howard Ashman & Glenn Slater sekä käsikirjoitus Doug Wright. Perustuu H. C. Andersenin satuun ja Disney-elokuvaan (tuottajat Howard Ashman ja John Musker, käsikirjoitus ja ohjaus John Musker ja Ron Clements). Alkuperäinen tuotanto Disney Theatrical Productions. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti