Sadie, Sam, Marx ja muut tutustuvat nuorina. Etenkin Sadiesta ja Samista tulee tiivis kaksikko, ei romanttisessa mielessä, vaan ystävinä, jotka tutustuivat sairaalassa ja Super Mariota pelatessaan. (Samin jalka rikkoutui onnettomuudessa, ja Sadien siskolla oli syöpä.) Myöhemmin, erinäisten käänteiden jälkeen, he ovat työtovereita pelifirmassa Los Angelesissa, jossa suunnittelevat omia pelejään, maailmanvalloitus mielessä.
Ihmissuhteet ovat mutkikkaita, kuten niille on tyypillistä, mutta he ovat loistotiimi, jolta löytyy osaamista ja mielikuvitusta, ja ennen kaikkea rakkautta pelimaailmaan. Jos pyörtyy välillä, kun ei ehdi pelaamiselta syödä, tai valvoo vuorokauden, se ei ole este unelmien pelien toteuttamiselle. Vai onko kyse sittenkin armottomasta kunnian- ja ihailunhalusta, ehkä rahan ahneudesta?
"Sadie haukotteli. Hän alkoi olla tappavan väsynyt. Hän oli ollut hereillä kahdeksantoista tuntia ja syönyt valtavan määrän pizzaa. Hän hymyili uneliaasti Samille. - En minä ole vaimosi. - Työvaimoni olet, Sam sanoi. - Älä kiistä. - Sinun työvaimosi on Marx, Sadie sanoi."
Pelit menestyvät, toiset paremmin, toiset vaatimattomammin, tapahtuu sitä mitä ajan myötä tapahtuu: he aikuistuvat, alkavat etsiä omia suuntiaan elämään.
"- Ei ole suru vaan ilo, ettemme tee samoja asioita koko elämäämme. - Tarkoitatko siis, että voin lopettaa pelien tekemisen? - En, Marx sanoi. - Sinä olet jumissa. Sinun on tehtävä tätä ikuisesti."
Vetävää tarinaa ei tee mieli jättää kesken. Näin peliaiheista kirjaa en muista lukeneeni, mutta paljon aiheesta puhuu Emma Kantasen Nimi jolla kutsutaan öisin, joka autofiktiotapaan kertoo suomalaisesta pelintekijästä Kiinassa, myös lännen ja idän pelien teon eroista ja symboleista.
Pelien tekeminen idean, juonen ja nimen suunnittelusta koodaamiseen on kiehtova maailma, eikä lukeminen vaadi erityistä alan tuntemista, vaikka varmasti tietäjät saavat kirjasta vielä enemmän irti kuin kaltaiseni pelaamattomat. Alan kehitys näkyy uusine teknologisine hienouksineen.
Keskiössä ovat kuitenkin ihmiset intohimoineen. He eivät ole virheettömiä tai ihanteellisia, ehkä jopa päinvastoin. Mutta pelinteosta eräs pelintekijä, Ant, sanoo komeasti:
"Toisinaan kun teen peliä, sen maailma tuntuu todellisemmalta kuin tämä todellinen maailma. Pidän enemmän siitä maailmasta, siksi kai, että sitä voi aina parantaa. Ja koska minä olen parantanut sitä. Todellinen maailma taas on sama mielivaltainen roskapalo, joka se on aina ollut. En voi tehdä tämän maailman koodille hiton vertaa."
Olen lukenut kirjailijan Tuulisen saaren kirjakauppiaan, joka on makoisaa viihdettä, mutta nyt kerrottu kirja on kypsempi, kiinnostavampi, eikä niin ilmiselvä satu. Kirjailijakin lienee aikuistunut.
Kenelle: Pelihulluille, pelimaailmasta kiinnostuneille, hyvän tarinan ystäville, ällöromantiikkaa välttäville, ystävyyskuvauksia ahmiville.
Muualla: Nörttityttöjen blogissa ei pidetty henkilöistä ja kirjaan suhtautuminen on ristiriitaista. Siellä kerrotaan myös kiinnostava tapaus tosielämän tekijänoikeuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti