Kotimaisia miestarinoita: Mooses Mentula, Markku Pääskynen

Viime vuonna tuli hämmästyksekseni luettua ensimmäisen kerran huomattavasti vähemmän miesten kirjoittamia romaaneja kuin naisten, joten paikkailen muutamalla maininnalla kirjoista, jotka ovat miesten kirjoittamia mutta joissa on myös miespuolinen päähenkilö.

Mooses Mentulan teksti kulkee miellyttävän vaivattomasti, toisin kuin hänen hänen päähenkilönsä Vilhon elämä. Köyhän kodin poika Vilho on sopivan ikäinen sotaan, kun tarina alkaa, ja huonosti käy, sillä hän vammautuu. Morsian Elsa on katsottuna ja työpaikkakin Toiviokosken kauppalan ison yhtiön palveluksessa, joten näillä eväillä Vilho päättää hammasta purren pärjätä. Ura kehittyy kyllä, samoin perhe, mutta yksi suuri este on. Tuhansien tavoin Vilho on palannut sodasta huumekoukussa, josta on vaikea pyristellä irti. 

Tuskaisaa on seurata miehen kivuliasta työntekoa ja addiktion voimaa. Jonkinlaista toivoa tuo Vilhon kiinnostus lukemiseen ja etenkin kirjoittamiseen; ehkä siitä löytyisi yksi pelastusköysi? Olisikohan mahdollista päästä rankasta ruumiillisesta työstä paperihommiin?

"Eino nosti etusormensa pystyyn ja jatkoi: - Sie olet vielä tehtaalla töissä, mutta paremmilla kuin perustyöläisen palkoilla, vaikka Työmiestä poltatkin. 

Vilho ei saanut ällistykseltään heti sanaa suustaan, mutta kakisteli sitten: - Siun pitäisi mennä sirkukseen tai ryhtyä salapoliisiksi. Eino naurahti, mutta vakavoitui pian.

 - Yhen jutun mie vielä haistoin. Sie syöt vieläkin niitä perkeleen kipupillereitä."

Realismin ystäville ja sotamuistoista kiinnostuneille sujuva ja eheä tarina ajasta, jolloin kaiken hyvän uskottiin suomalaisilla olevan vielä edessä - ja usein olikin. 

Mooses Mentula: Toiviokoski. WSOY 2023. Päällys Martti Ruokonen. 

Kuvat Finna ja Varkauden museot, mistä arvelen paperitehtaan ympärille syntynyttä Varkautta Toiviokosken inspiroineeksi paikkakunnaksi - tai yhdeksi niistä.

Markku Pääskynen yleensä vaikuttaa ja suorastaan pelottaa kirjoillaan, mutta tällä kertaa ei ihan: vaikka hän kirjoittaa tavalliseen tapaansa hienosti ja harkituin lausein, itse tarina jäi kaukaiseksi. Keskiössä on kaksi pariskuntaa, tarinaa kertoo Onni, joka pohtii Aliinan kanssa heidän ystäviään Tuomasta ja Mariaa. 

Nämä käyttäytyvät kummallisesti; he saattavat kadota yllättäen ja ilmoittamatta tai muuttaa pitkiksi ajoiksi ulkomaille, milloin minnekin. Rahaa ei puutu, joten he ovat vapaita tekemään mitä haluavat. Onni ja Aliina ovat tottuneet vuosien mittaan parin tapoihin, mutta tuleeko jossain kohtaa vastaan raja, jota uskollisinkaan ystävä ei enää halua tai voi ylittää? 

Ystävyyden anti ja ehtoja on pakko pohtia perusteellisesti, ja ainakin Onni oppii itsestään jotain uutta. Tämä on kirjan tärkein viesti, tulkitsen, tajuamatta sen antiikkiperinteen viittauksia, joista HS:n arvio puhui. Johtuvatko Onnin parhaana ystävänään pitämän Tuomaksen outoudet mielen sairaudesta vai silkasta itsekkyydestä, jonkinlaisesta rahavallan sokaisusta ja sen myötä irtautumisesta maan pinnalta - tunteesta, jolloin on oikeutettu mihin vain ja pystyy mihin vain?

Kiinnostava aihe, periaatteessa mutta Tuomaksen psyykeen ja muun muassa runsaisiin unijaksoihin en osannut eläytyä. Kertojasta eriytetty pääkohde, Tuomas, tuntuu olevan liian tavoittamattomissa. Onnia on helpompi ymmärtää, mutta hänen roolinsa jää pieneksi.

Markku Pääskynen: Niin kaunis on maa. Tammi 2023. Kannen suunnittelu Laura Lyytinen.