Elävää kuvaa

tiistai 2. heinäkuuta 2024

Mape Morottaja: Missä on puolet minusta? Tuntematonta dna:ta etsimässä

Kaupallisten dna-testien suuren suosion myötä saimme nähdä Yleltä mainion sarjan Puolet minusta. Se kertoi lastenkotiin jätetyistä miehestä ja naisesta, jotka etsivät testitulosten avulla isäänsä ja muita sukulaisiaan. (Sarja näkyy tätä kirjoitettaessa vielä Yle Areenassa, jos joku on missannut).

Tv-sarjan käsikirjoitti ja ohjasi Mape Morottaja, tuttu nimi Ylen katsojille dokumenttien lopputeksteistä. Ilmeisesti aineistoa kertyi  yllin kyllin, sillä nyt hän on koonnut 11 muuta dna:han perustuvaa, vaikuttavaa sukututkimusta kirjan kansien väliin. 

Samalla hän kertoo lainsäädännöstä ja alan muutoksista sekä oikeustapauksista, joihin tutkimukset ovat johtaneet. Sillä aina etsiminen ei pääty auvoisaan lopputulokseen ja ihanaan perheyhteyteen. Ehkä ei useinkaan.  

"Lapsen oikeus molempiin vanhempiin turvataan YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsen äiti ja isä eivät voi kieltäytyä isyyden selvittämisestä."

Jos dna-testit osoittavat vahvasti vanhemmuussuhteen puolesta, on vastahakoinen henkilö nykyisin mahdollista haastaa oikeuteen ja pakottaa testiin virkavallan avulla tai jopa haudan avaamalla. Kova juttu, jota ei olisi vielä muutama vuosikymmen sitten voinut edes kuvitella. Salat todellakin tulevat julki, jos jälkeläinen niin haluaa. Ja kuten tiedämme, salaisuuksia löytyy monesta suvusta. (Omastanikin löytyi yksi, josta kyllä tiesin jo mutta koska en tiedä tiedon levinneisyyttä, ei siitä sen enempää. Kertokoot asianosaiset toisille asianosaisille, jos tarpeen.) Testeihin suhtautuminen ei ole siis pelkästään myönteistä, vaikka niiden suosio on suuri. Syynsä on ollut aikanaan sille, että vanhemman henkilöllisyys on jätetty kertomatta, joten kertomukset eivät ole yleensä mukavia. Ja vaikka uusien sukulaisten vastaanotto olisi lämmin ja yhteys antoisa, on menetetty vuosia.

Joskus kyse on oikeasta tietämättömyydestä lapsen isästä, joskus taas raskaus on alkanut olosuhteissa, joita ei haluta paljastaa, esimerkiksi raiskauksen tai syrjähypyn kautta. Ja usein syy testistä kieltäytymiseen on raha eli pelko perintöasioiden mutkistumisesta. Kirjassa isiään hakevat tosin vakuuttavat, ettei perintö ole motiivi juurien hakuun, vaan halu saada selville itsestään enemmän, ymmärtää itseään paremmin. Toisaalta, kukapa kertoisi hakevansa varakkaita vanhempia - mutta henkisesti asia lie silti suurempi. On apeaa olla juureton, ja joskus tieto on todella tarpeen esimerkiksi perinnöllisten sairauksien selvittämiseksi. 

Henkilökohtaisten kertomusten ohella on faktaosuus, jossa toistetaan tarina asia- ja lakipohjalta ja kerrotaan muun muassa dna-etsivistä, jotka auttavat sukuaan kaipaavia. Faktat ovat erivärisillä sivuilla kuin muu teksti, joten halutessaan teoksen voi lukea pelkkänä perinnöllisyyden tutkimisen tietokirjana. 

Kirja etenee "1950-luvun olemattomien ehkäisykeinojen päivistä tähän hetkeen ja luovutetuilla sukusoluilla alkunsa saaneisiin lapsiin", kertoo Morottaja alkusanoissaan. Hän kuvaa tapauksia, joissa dna-testaus oli ratkaiseva käänne ihmisen elämässä, ja muistuttaa tarinoita olevan Suomessa jo tuhansia. Niin niitä onnellisia kuin oikeuden kautta selvitettyjä. Jotenkin hurjaa tämä tekninen kehitys, jossa "kaikki" tieto on jonkun ulottuvilla. 

Kenelle: Juuristaan uteliaille, sukututkimusta tekeville, ihmiskohtaloista kiinnostuneille, perinnöllisyysteknologiaa päivitteleville.

Mape Morottaja: Missä on puolet minusta? Tuntematonta dna:ta etsimässä. Like 2024. Kannen suunnittelu Tommi Tukiainen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti