Sirkuksessa lapsuutensa elänyttä Péteria kiinnostavat paitsi valokuvaus - josta hän haaveilee ammattia - ja kulttuuri myös sukujuuret. Hän matkustaa Saksasta isoisänsä siskon Mártan luo Budapestiin tutkimaan isoisän kotikulmia, historiaa ja nykyistä Unkaria. Myös sirkusta, jossa hän tutustuu Nataliaan.
"Kaipaatko koskaan lintujasi ja sirkuselämää", Natalia kysyi ja haukkasi croissantistaan. - Pakko sanoa, että kaipaan, Péter sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen. - Enkä vain joskus, vaan aika useinkin. Olihan se koko elämäni ennen. - Menetit kirjaimellisesti perheenkin, et vain sirkusperhettäsi. - Niin. Ennen ei tarvinnut ajatella mitään vaunun ja sirkusteltan ulkopuolella olevaa.
He jatkoivat keskustelua sirkuksesta. Siitä, miten oma numero tai rooli määrittelee paikan elämässä ja miten erityistä klovneria voi olla verrattuna muuhun sirkustaiteeseen."
Márta ei halua puhua vanhoista ajoista, mutta Péter tutustuu maahan ja kaupunkiin muun muassa konserttien, näyttelyiden ja oopperoiden avulla. Ja valokuvaajien: esimerkiksi myöhemmin Robert Capa -nimisenä kuuluisaksi noussut juutalaispoika oli loikannut Berliiniin isoisän tavoin. Taiteellisesti lahjakkaasta Gabrielista paljastuu Péterille monia mielenkiintoisia asioita, hyvässä ja pahassa. Samoin hän saa tietoa nuorena kuolleesta äidistään.
Kirja on hieno, syvä sukellus Unkarin kulttuuriin ja Budapestin kaupunkiin, jonka katuja ja rakennuksia saamme kulkea ja katsella Péterin silmin. Jotka hakevat jatkuvasti kuvattavaa ja kuvaamiseen omaa tyyliä.
"Kuva oli unkarilaisen André Kérteszin, yhden niistä, jonka nimi aina mainittiin, kun puhuttiin valokuvan mestareista. Sitä katsoessaan Péter alkoi aavistaa, ehkä jopa ymmärtää, että se, mikä valokuvasta tekee kiinnostavan ei olekaan sen kauneus tai täydellisyys, vaan jokin vastakkainen. Särö, vajavaisuus, puute. Jokin, mikä herättää kiinnostuksen ja jää ajatuksiin kiertämään. Samalla kun sen sommittelu, valo, kontrastit ja muu ovat täydellisen kauniita."
Oma linja on myös Hirvosella kirjoittajana: hän hyödyntää laajaa kulttuurin osaamistaan kiinnostavasti, etenkin klassisen musiikin alalta - hän on toiminut mm. Tampere Filharmonian intendenttinä - ja osoittaa ilmeisen vaikuttunutta ja tarkkaa Budapestin tuntemusta. Politiikkaa ja Orbánia ei voi välttää, kun Unkarin nykyisyydestä (ja sukutarinoiden kautta myös hieman menneestä) puhutaan. Jyrkkää kommentointia kirjailija välttää, vaikka kirjan henkilöiden mielipiteet ovat selvät.
Teksti on täyttä monin tavoin: se sisältää paljon tietoa eikä siten ole ohimennen "lukaistava", vaikka kerrontaa sujuvaa onkin, sillä yksityiskohtia ja yhteyksiä on runsaasti. Myös hauskoja, muun muassa eräs kirkkaanvihreään pukeutunut hassutukkainen Euroviisu-esiintyjä vilahtaa keskusteluissa. Tässä ajassa siis ollaan! Kirjan nimi tulee musiikista sekin; se on unkarilaisen säveltäjän Belá Bartókin teos.
Kenelle: Valokuvauksesta, sirkuksesta tai klassisesta musiikista kiinnostuneille (etenkin niitä jo tuntevat saavat varmasti eniten irti), Unkarista tietoa hakeville, sukutarinoista innostuville.
Maritta Hirvonen: Allegro barbaro. Stresa 2024. Kannen kuva Timo Hirvonen. Ulkoasu ja taitto Maria Carole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti