"Aika matelee niin hitaasti ja sittenkään hän ei saa siitä otetta. Hän ei vielä tiedä, että uusi ajanlasku on alkanut. Että tämä vuorokausi tulee määrittelemään koko hänen elämänsä uudelleen. Bea sormeilee taas kännykkäänsä."
Käy ilmi, ettei Niklas aio palata kotiin, varakkaiden alueelle Tukholman Banérgatanille. Bea ei ymmärrä mitään. Heillähän on avioliitossa kaikki hyvin! Niklas toimii hyväpalkkaisena lääkärinä, Bea on jättänyt opinnot kesken, hoitanut lapsia ja tekee nyt kutsumustyötä hyväntekeväisyysjärjestössä. Uusi, superhieno keittiökin on suunnitteilla.
"Niklas on ottanut vapauksia, joista Bea ei edes uneksisi. Jättänyt perheensä kuin nallit kalliolle. Pohjimmiltaan Beasta tuntuu, että Niklas on hylännyt niin hänet kuin tytötkin. Vaatii voimia olla päästämättä raivoa valloilleen, mutta samalla häntä piinaa kalvava tunne siitä, että hän on tekemässä jotain väärin. Jollain lailla huono omatunto."
Beaa voisi sääliä, jos hän ei olisi niin ärsyttävä ja itsekäs. Niklas taas on nössö, joten kummastakaan ei voi varauksetta pitää, mutta hyvin inhimillisiä he ovat. Bea käyttää parin kaksostyttöjä usein omien pyrkimystensä saavuttamiseksi - asioita on tehtävä "tyttöjen takia". Mies ei tunnu tätä huomaavan, mutta tajuaa, ettei hän voi liitossa hyvin. Niklas haluaa selvitellä asioita itsekseen, ja se hänelle suotakoon. Kun vain Bea tajuaisi sen myös.
"Ensimmäinen asia, johon hän kiinnittää huomiota, on Niklaksen farkkutakki. Klassinen muutoksen merkki - vaatekaapin uusiminen. Aavistuksen säälittävää, muttei yllättävää. Ei etenkään tatuoinnin jälkeen. Hän ei ole nähnyt Niklasta farkkutakissa sitten heidän teinivuosiensa. Jos silloinkaan. Niklas on aina ollut pikkutakkimiehiä."
Ratkaisu ei ole yllätys, kun jo kirjan nimi siihen viittaa. Mutta se yllättää, miten vaikea tilanne on etenkin miehestään riippuvaiselle Bealle, joka on ominut Niklaksen vanhemmat lähes omikseen eikä voi kuvitella kesää ilman aikaa sukulaisten kanssa Gotlannissa, vaikka mies on ehdotellut matkoja vain oman perheen kesken. Niklaksen äiti ja vaimo aikatauluttavat ja päättävät kaiken.
"Ja sitten vielä tämä, että Bea ja Lillis liittoutuvat häntä vastaan ja kohtelevat häntä kuin lasta.
- Voisit esimerkiksi osallistua vähän useammin illallisten suunnitteluun ja käydä enemmän kaupassa, Bea sanoo kannustavaan sävyyn, joka ärsyttää Niklasta entisestään.
- Mutta heti jos yritän, teillä on jo jokin muu suunnitelma valmiina. Enhän minä pysty ostamaan edes maitoa ilman että teen jotain väärin."
Auts, saattaisi nyt moni vaimo sanoa. Bea ei tiedä Niklaksesta kaikkea, kuten kuvittelee. Onko tämä nyt sitä, mitä sanotaan erilleen kasvamiseksi? Kivuliasta se ainakin on, ja kirja kuvaa terävästi molempien osapuolten näkökulmaa. Kulmat ovat niin teräviä, etteivät ne millään tunnu sopivan samaan kuvioon. Ja ruotsalaiseen tapaan ollaan kohteliaita, huomioidaan kaikki ja kaikkialla - paitsi ehkä sitä lähintä ihmistä. Kielellisesti kirja ei ole erityinen, kuten näytteistä näkyy esimerkiksi kulunein vertauskuvin, mutta sujuva ja vauhdikas se on lukea.
Miten Bea pärjää, kun elämä muuttuu ja muutto lähiöön realisoituu? Löytääkö Niklas haaveilemansa rauhan ja itsensä? Kiinnostava ja raakakin (henkisesti, ei lennä veri) avioerokuvaus on noussut Ruotsissa hitiksi, käännösoikeuksia on 20 maassa. Kirjailija on toimittaja ja käsikirjoittaja, muun muassa tv-sarjassa Bonusperhe (Bonusfamiljen), jota en ole katsonut mutta nyt hieman kiinnostaa.
Kenelle: Aviossa oleville ja eronneille, sivusta avioliittoja seuraaville (ja päätään puisteleville), päällepäsmäreille ja myötäilijöille, terävien perheromaanien ystäville.
Moa Herngren: Ruotsalainen avioero. Suomennos Sirje Niitepõld. Gummerus 2024. Kansi Emma Graves.
"Mitä enemmän reagoin ja tivaan Tytöstä, sitä etäisemmäksi mies käy.
- Etkö sä nyt vaan voi myöntää, että sulla on tunteita sitä kohtaan?
- No kun ei ole. En todellakaan ole rakastunut.
- Olethan sä aivan ilmiselvästi. Miksi hitossa sä sitten luulet, että me ollaan asumuserossa?
- Kato nyt. Laitat taas sanoja mun suuhun. Sä teet aina tota. Määrittelet mitä mä tunnen."
Syy eroon ei minusta tässäkään ole pelkkä miehen ihastus toiseen: väleissä on oltava enemmän pielessä, mutta miksi sitä on niin vaikea itse huomata? Ei Friidakaan huomaa. Pelottavaa. Ja perussoppa kaikkine molemminpuolisine jankkauksineen siitä syntyy. Myös pienen Viljamin isän ikävä vie Friidalta voimia.
"Perheemme saa puoli vuotta armonaikaa. Aika on samanaikaisesti liikaa ja liian vähän: Aivan liian lyhyt totutella ajatukseen oman lapsen näkemisestä vain puolet ajasta. Tuskallisen pitkä toivoa Tytön katoavan miehen mielestä."
Kirjailija kertoo todenoloista tarinaa rehellisellä, samastuttavalla otteella. Vaimon on opittava paljon uutta itsestään päästäkseen eteenpäin. Oliko hän liian mukautuva tai ei antanut miehen olla riittävästi sankari? Pesi hiuksiaan liian harvoin? Kumpi saa sääliä itseään enemmän, vaimo vai mies? Tässä teoksessa, toisin kuin ruotsalaisessa, emme kuule toisen osapuolen näkemyksiä kuin vaimon kautta.
Vaimo kutsuu miestä vain mieheksi, ei nimeltä, samoin kuin tämän uutta tuttavuutta Tyttöä. Saamme kyllä kuulla nimetkin, mutta pääosin he ovat nimettömiä, kuin sivuhenkilöitä. Miksi vaimo haluaa työntää heidät sivuun omasta tarinastaan, mietin. Ja miksi Tyttö saa kuitenkin niin ison roolin, että on kirjan nimenä? Eihän soppa hänen "syynsä" ole? Varsin kelvolla tavalla pohdituttava erotarina tämäkin. Herngreniä suomalaisempi ja kulmikkaampi, ehkä siten jopa tutumpi ja kipeämpi.
Kirjat eivät herättäneet lukuintoa.
VastaaPoistaSen vain totean kirjan aiheisiin liittyen eli avioliittoon,
Yhteiseloa avioliitossa on ehtinyt kulua 40 - vuotta.
Tuossa ajassa on jotakin oivaltanut ja oppinut, tärkeimmät opit lienevät ne, että toista ei voi muuttaa, hänet on hyväksyttävä sellaisenaan.
Kun erimileisyyksiä tulee, ne sovitaan ja unohdetaan, vanhoja ei kaiveta.
Ikääntyminen kääntää perspektiiviä, on kuitenkin mukava jatkaa yhdessä.
Paljon on matkan varrella tapahtunut, se kaikki on kasvattanut.
Ongelma näissä kirjaliitoissa on se, että vaimon mielestä kaikki on hyvin, ei erimielisyyksiä saati riitoja. Erotarve tulee yllätyksenä. Se on se pelottava osuus.
Poista