Pelottava, sanoisin yleistunnelmasta, joka kirjasta jää. Sijainti on avaruus, tarkemmin avaruusalus, joka on matkalla kohti kaukaisuutta. Sen matkustajat tietävät, etteivät he näe Maata enää koskaan – sitä ei ehkä enää ole tai matka on jo liian pitkä – ja tämä vaikuttaa vahvasti keskinäiseen dynamiikkaan ja mieliin. Joista osa on ihmisen, osa ihmisenkaltaisten, jotka on tehty, ei synnytetty, vaikka alkuperä ei heistä ulospäin näy. He ovat biomateriaalia, joilla on ladattavat käyttöliittymät eli he ovat päivitettäviä. Ajattelultaan he ovat kuitenkin ihmiseen nähden erilaisia. Vai ovatko?
”Minulle on kerrottu, että tunnereaktiomallissani on ongelmia. En kuulemma pysty hoitamaan tehtäviäni niin kuin pitää, koska tietyt tunteet on säädetty virheellisesti.”
Mitä on eläminen, jos elää kuin säilykepurkissa? Alkaako sisältö pursuta ulos hallitsemattomasti jossain vaiheessa? Ilmeisesti niin voi käydä, sillä aluksella alkaa tapahtua ikäviä, väkivalta yllättää ihmiset. Työnkulku häiriintyy, tai tuotanto, kuten he itse sanovat. Mitä he tuottavat - ruokaa, ymmärtääkseni. Jälkeläisiä eivät, paitsi ihmisenkaltaisia, joita valmistetaan. Heillä on myös mystisiä esineitä säilytettävänä ja vartioitavana.
”En ole koskaan ollut mitään muuta kuin alainen. Minut on luotu tekemään työtä. Minulla ei myöskään ole koskaan ollut lapsuutta. Olen kuitenkin yrittänyt kuvitella lapsuuden. Ihmiskollegani sanoo toisinaan, ettei halua tehdä töitä, sitten hän sanoo jotain hyvin merkillistä, jotain aivan hupsua, miten se menikään. Hän sanoo olevansa enemmän kuin työnsä. Vai sanooko hän, että ei ole pelkästään työnsä? Mutta mitä muutakaan sitä olisi? Mistä ruoka tulisi, kuka pitäisi seuraa? – Seisoisiko sitä silloin vain kaapissa? Pidän kovasti tästä ihmiskollegastani, hänen käyttöliittymänsä on vaikuttava."
Jonkinlainen komitea keräsi todistajanlausunnot kaikilta työntekijöiltä selvittääkseen heidän suhteitaan huoneisiin ja niissä oleviin esineisiin, tarkoituksena tutkia tapahtumia. Numeroiduista lausunnoista, joista teksti koostuu, voi usein päätellä, onko äänessä ihminen vai kaltainen, mutta ei aina. Se jos mikä on pelottavaa, sillä eristyksissä ajattelu saattaa muuttua oudoksi inhimilliselläkin olennolla. Kuka lopulta muistuttaa ketä? Millainen ihminen on tulevaisuudessa?
"Kaipaan kotoa eniten shoppailemista. Tiedän kyllä, että se on hupsua. Jos en pystynyt ymmärtämään jotain tulevaa tapahtumaa, kuten silloin kun sain tämän työpaikan, lähdin shoppailemaan matkaa varten, ja sillä tavalla ymmärsin että se todella tapahtuisi.”
Ja mikä on ihmiselämän arvo, kuolevaisuudessaan? Voiko rakennettu olento ymmärtää sitä - hehän uusiutuvat itse, eikä kuolemaa ole? Aluksen toimintaa seurataan ja johdetaan tiiviisti ulkopuolelta. Jää tarkentamatta, kuka tai mikä päättää aluksen toimista, johto on kasvoton ja näkymätön.
”On vaarallista, jos organisaatio on epävarma siitä, mitä sen huostassaolevista esineistä voidaan pitää elävinä.”
Kylmä ja outo tunnelma jää lukijan mieleen, sisältö herättää ajatuksia ja kysymyksiä pitkäksi aikaa. Jotenkin resonoi nykymaailmaan, kun perusperiaatteet järkkyvät ja mielipuolisuus valtaa alaa.
”Maasta eristäytyminen on verottanut voimiani enemmän kuin ikinä olisin uskonut.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti