Yritin innoissani tehdä molempia, joten lukeminen vei aikansa. Sillä Kalevalan Louhi, Pohjolan emäntä, on kiehtova hahmo, joka todella ansaitsi oman tarinansa esiintuomisen, minkä Emmi Itäranta nyt ansiokkaasti toteutti. Täytyy sanoa, etten hyppinyt ilosta Itärannan aiheen ensi kertaa kuultuani: mitä ihmettä nyt vielä revitään jo keksityistä, lähes fraasimaisista ikonisista hahmoista, haluan jotain uutta! Mutta kirjaa lukiessa kelkkani kääntyi. Tätä tarvittiin! Olisi pitänyt muistaa kirjailijan etevyys. Lönnrotinkin hän on ottanut mukaan, sillä kuten Louhi tälle toteaa:
"Sinun sanasi auttoivat tekemään minusta kuolemattoman, aivan kuten minäkin autoin sinua saavuttamaan kuolemattomuuden. Ne säilyttivät minut, ja ne kahlitsivat minut."
Louhi oli noita, joka osasi taiat ja loitsut moneen käyttöön, kuten sään ohjailuun, ja osasi muuntaa itsensä eläimeksi, loitsuhahmokseen. Mutta niin osasivat monet muutkin. Itse asiassa kaikilla Pohjolan naisilla oli loitsuhahmonsa, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä heidän yhteisössään. Toisin oli Kalevanpojilla, tuolla ikuisella Pohjolan riesakansalla, joista joillakin toki oli taikavoimia, mutta sillä ei saanut leveillä.
Kirja kertoo Louhen tarinan lapsuudesta loppuun saakka - jos tarina siis katsotaan loppuneeksi. Hänen ja Pohjolan näkökulmasta, jolloin tuntemamme tapahtumat saavatkin aivan toisen sävyn kuin olemme Lönnrotilta oppineet kuulemaan. Kalevanpojat eivät näyttäydy sankareina, kuten meille on uskoteltu. He saapuvat Pohjolaan pahat mielessään, pitäisi saada sampo ja sen mukana kaikki maailman rikkaudet, ja vielä tyttäriäkin vaimoiksi. Ryökäleet! Mitä muuta Louhi olisi voinut tehdä kuin puolustautua, kun osoittautui, ettei vieraiden sanoihin voinut luottaa, vaimojaankin kohtelivat huonosti.
"Ennen vihollisen saapumista Pohjola oli ollut minun maailmani. Olin luullut silloin, että se oli koko maailma."
Pohjolassa hallitsivat naiset. Louhi oli paitsi johtaja myös nainen, äiti, vaimo, sisko, tytär ja ison talon emäntä, jotka kaikki puolet Itäranta tuo tarinassa esiin. Usein vuodekin jaettiin naisten kesken, mutta lasten tekoon tarvittiin miehiä: Louhen puoliso oli Niilo, ja heille syntyi rypäs tyttäriä. Esikoisen syntymästä Louhi miettii ikiaikaisia äidin ajatuksia:
"Kaikki hänessä yllätti minut, ja kaikki itsessäni hämmästytti minua, kun hän oli luonani. Hänen saavuttuaan oli mahdotonta ajatella maailmaa ilman häntä, vaikka olin siihen asti sellaisessa elänyt. Samalla ajattelin jatkuvasti maailmaa ilman häntä: sellaista, jossa hänet oli otettu minulta pois. Se täytti minut kauhulla. Se täytti minut rohkeudella."
Kirja kuvaa myös patriarkaattia vihollisen puolella ja on muutenkin yllättävän ajankohtainen näinä sotaisina ja riitaisina aikoina. Luonnon voima ja sen kunnioitus ovat vahvasti läsnä, mikä iskee aikamme kohtalonkysymyksiin sekin. Kansanperinne lävistää tarinan jokaista lausetta hienosti ja vie lukijan mukanaan maagiseen tunnelmaan, joka on vahva ja upottava. Samalla teksti tulee kerranneeksi Kalevalan syntyhistoriaa tarkkailemalla Elias Lönnrotia Louhen silmin. Uskon tässä olevan jotain olennaista myös kirjailijan työstä.
"Uskot löytäneesi suomalaisuuden syntylaulun.
Ja kuten voi käydä, kun mieli tahtoo luoda uutta, alkavat kuulemasi tarinat elää sinussa, muodostaa salaista rihmastoa keskenään, kasvaa yhteen joksikin osiaan suuremmaksi."
Draamantajua Lönnrotilla totisesti oli. Hän tarvitsi runokokoelmaansa Kalevanpoikien sankaruuden vastapainoksi pahuutta, jota Kalevalassa edustaa Pohjola noitineen. Louhi näkee asiat päinvastaisina. Mutta kuten hän toteaa:
"Runoilijoihin ei ole luottamista. Me olemme valehtelijoita joka ikinen."
Kirjan loputtua kesti hetken toipua ja laskeutua takaisin arkeen. Itärannan komea suomen kieli saa lehahdella vapaasti kuin kotka konsanaan. Tapahtumat noudattelevat nähdäkseni uskollisesti Kalevalan tuttuja tarinoita, vain käänteisellä näkökulmalla ja Louhen elämän lisäyksillä. Jonkin verran on toistoa, mitä ihmettelin ensin, mutta havaitsin sen toimivan tehokeinona tunnelman luomisessa, kuten runoissa tai laululyriikassa kertosäkeineen.
Kirjailija sanoi kirjan julkkareissa, että englanninkielinen versio ottaa enemmän aikaa kuin yleensä - hän kun tapaa kirjoittaa molemmat versiot julki yhtäaikaa. En ihmettele; löytyykö kaikille perinteen termeille edes vastinetta? Mutta englanninnos on siis tulossa.
Vahva suositus kansanperinteen, Kalevalan ja Lönnrotin ystäville, maagisesta fantasiasta innostuville, jännitystä kaipaaville, naisnäkökulmaa etsiville, vahvasta maalailevasta kielestä pitäville ja uppoutuville.