Hän on kolmeakymppiä lähestyvä menestyvä uranainen Helsingistä, jonka parturikampaamon asiakkaina käy julkkiksia ja päättäjiä, hyvillä (lue: korkeilla) hinnoilla. "Hän osasi lukea asiakkaitaan ja antaa heille juuri sen kokemuksen, jonka he halusivat."
Esteri on järjestänyt arkensa vaivattomaksi; hän asuu Henkan kanssa huoneistohotellissa Helsingin Jätkäsaaressa, joten kotitöihin ei juuri tarvitse panostaa ja iltaisin ehtii bileisiin julkkisystävien kanssa.
Kun Henkka perii yllättäen talon pikkupaikkakunnalta, joutuu pariskunta miettimään kuvionsa uusiksi. Esteri ei voi kuvitella muuttavansa pitkän automatkan päähän, Henkkaa ajatus omasta kodista alkaa kiehtoa. Perintökiinteistöstä kasvaa niin parisuhteen kuin elämäntavan valinnan ratkaisija, tärkeä merkkipaalu, ehkä tärkein Esterin tähänastisessa elämässä.
Esteri on kirjallisesti sivistynyt, mutta joutuu työssään juttelemaan mielestään tyhmempiensä kanssa. Ärsyttävyys syntyy ylemmyydentunnosta, jota hän ei aina pysty peittämään asiakkailtaan. Hän vaikuttaa ihmiseltä, joka lapsekkaasti ei ajattele itseään kauemmaksi, ei taida tuntea itseäänkään. Ja se on erityisen ärsyttävää, sillä se muistuttaa ikävästi lukijaa tämän omasta nuoruudesta.
"Hänestä alkoi tuntua kuin hän itse olisi jonkinlainen tekoäly, sillä erotuksella, että häneen oli syötetty 15 vuoden edestä toisten ihmisten parisuhdekiemuroita, arjen kommelluksia ja reseptejä. Koskaan hänen tuoliinsa ei ollut istunut ketään, joka olisi halunnut keskustella siitä, oliko kärsimys osa merkityksellistä elämää tai oliko minuus pelkkä illuusio. Oli kuin hänen ammattinsa olisi jonkinlainen silmänkääntötemppu, pyramidihuijaus jopa.
Hän päätti mennä Normaliin ostamaan kasvomaskin."
Esteri tapaa vuosien jälkeen veljensä Klausin, jonka kanssa heillä on yhteistä kirjallinen kasvatus ja henkevät keskustelunaiheet. Esteri ihastuu; miten viisas ja syvällinen veli onkaan! Henkan vastakohta!
Kun Esteri yllättäen päättää muuton olevan hyvä idea ja näkee jo itsensä Solsidan-henkisen naapuruston osana, Henkka hämmästyy (kuten lukijakin). Mutta mies kaivaa esiin kuohuviinilasit muuttopäätöksen kunniaksi Esterin komennuksesta.
"Henkka totteli, kuten aina, ja Esteri mietti, miten kiltti ja kunnollinen tämä oli. Hävettävän kunnollinen.
- Se tarkoittaa työtä, Henkka sanoi. - Helvetisti työtä.
Henkka jatkoi, että kaikki pinnat piti uusia, keittiö ja kylpyhuoneet.
- Ihmisellä on hyvä olla projekteja, Esteri sanoi.
Henkka ojensi laseja Esterille epäileväinen ilme kasvoillaan.
- Oot outo."
Mitä päätöksestä seuraa? Solahtaako kaupunkilaisnainen keskiluokkaiseen omakotitaloidylliin kuin Fredde ja Anna Saltsjöbadeniin? Kuinka hyvin Henkka oikeastaan tuntee Esterin?
Hauska ja yllättävä näkökulma ikuisen nuoruuden aikaamme, kuvitelmien ja totuuksien yhteensovittamiseen, aikuistumiseenkin. Huolellisesti mietityt napakat lauseet osuvat kohdilleen, mitään turhaa ei ole. Hyvää luettavaa.
Lue myös Sirkjärveltä viisto novellikokoelma Barbara ja muita hurrikaaneja

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti