Tuskin olin toipunut Kesämiehestä, kun käteen osui Läski ja Rillipää. Jouni Hynysen (Läski) mehevää sanailua ei voi ohittaa − olin nauranut ääneen jo kolme kertaa ennen kuin pääsin edes ekan luvun alkuun. Enää pitäisi tietää, kuka on Tommi Liimatta (paitsi Rillipää).
Aina tätiä Jounin jutut naurattaa, kun hän ah niin nasevasti kertoo muusikon elämästään. Kesämiehestä jäi päällimmäisenä mieleen, että tuntuu muusikon elämä olevan rankkaa vielä 2000-luvullakin. Ihan tuli päänsärky osanotosta. Elinikäennuste ei ole kovin korkea, mutta itseilmaisu on kaverilla kohdallaan. Sehän jo tiedetään musiikin puolelta. Viime keväänä Jounilta − äijien äijältä! − ilmestyi jopa runokirja. Hykerryttävää kuunneltavaa taiteilijan itsensä tulkitsemana CD:ltä.
Läski ja Rillipää kertoo Kesämies-keikkapäiväkirjaan verrattuna astetta vakavammalla (jos sanaa voi tässä yhteydessä käyttää) otteella kavereiden tekemisistä ja mietteistä, kirjeenvaihdon muodossa. Kirjeiden kirjoittaminen on aina kannatettavaa toimintaa, ja varmasti homma on ollut antoisaa tekijöille itselleen. Tiedä sitten minkä verran ajatuksia on sensuroitu poistamalla − mutta ne, jotka on jätetty, ovat varmasti tosia, kaunistelun makua ei tunnu. Näin ajattelee, toimii ja rooleissaan natisee mies, ystävä, muusikko, jumalolento, aviomies, perheenisä ja taiteilija.
Muuten tuli mieleen, että jos Radio Rock olisi ihminen, hän olisi Jouni Hynynen. Asiallista musiikkia, muuten hervotonta herjanheittoa, tätimakuun ihan liikaa ruumiintoimintojen kuvailua. Ja helvetisti kiroillaan. Mutta hauskaa on.
Jouni Hynynen ja Tommi Liimatta: Rillipää ja Läski. Johnny Kniga 2010.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti