Elävää kuvaa

perjantai 12. marraskuuta 2010

Totta vai Kauimpana kuolemasta?

Syksyn kuumin kysymys on, kumpi kannattaa lukea, jos valita pitää: Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta vai Riikka Pulkkisen Totta. Kumpi on parempi? Tätä on tädiltä tiedustellut niin kaveri, kollega kuin viereistä laaria penkova täti kirjakaupassa. Joten nyt paljastan, miten asian laita on.

Molemmat ovat tekijänsä toisia teoksia, menestyneiden esikoisten jälkeen. Jos on lukenut esikoiset, ei ylläty: molemmat jatkavat lanseeraamansa tyyliä viemällä sitä entistä enemmän omaan suuntaansa. Molemmilla on oma ääni ja persoonallinen ote tekstiin.

Tyyleiltään he ovat täysin erilaiset. Riikka Pulkkisen teksti on suoraa, selkeää, saunapuhdasta suomalaista. Kuin tasaraita tai koivunrunko, tiedämme mitä se on - siihen on helppo mennä ja tuntea olonsa kotoisaksi, ilman noloutta, sillä teksti on varman päälle tehtyä ja mietittyä. Ehkä liikaakin, koskettaakseen. Totta-kirja kertoo perheen tarinan, eri sukupolvien näkökulmasta. Mikä on totta, mikä kuvitelmaa, mikä muistoa ja mikä toivetta, jää lukijan päätettäväksi. Tekstistä nauttimisen kannalta sillä ei ole merkitystä. Mennyt ja nykyisyys vuorottelevat, joten lukijan pitää olla tarkkana. Ei jätä kokonaisuutena kuitenkaan suurta muistijälkeä.

Elina Hirvosen kirjassa (kirjoissa) yllätti kansainvälisyyden tuntu ja se, että teksti on niin ”valmista”: kirjat voisivat olla kenen tahansa maailman huippukirjailijan kirjoittama. Mikä on tällaiselle oikea adjektiivi? Maailmanluokkaa? Valmiuden tunne juontanee kirjailijan taustasta tekstityöläisenä,toimittajana, kansainvälisyys ulkomailla asumisesta.

Yllätin itseni välillä pohtimasta, mitä jokin lause mahtaisi olla alkukielellä (joka päässäni olisi ollut englanti − varmaan siksi, että se on ainoa vieras kieli, jota osaan riittävän hyvin verratakseni). Epäsuomalaista siis, mikä ei vielä kerro mitään hyvyydestä tai huonoudesta. Mutta kyllä teksti on todella koskettavaa ja taidokasta. Ei kuitenkaan sentimentaalista: tapahtumat ovat välillä niin rankkoja, niin että niistä teki mieli lukea toinen silmä kiinni. Tässäkin muistellaan, ja rakastetaan. Vähän vaikea oli kuviota jossain kohtaa hahmottaa, kun muistelija vaihtui alinomaa, vasta aivan lopussa kaikki loksahti paikalleen. Joten kirjan voi hyvin lukea heti uudestaan, ja niin tekee mieli tehdäkin.

Hirvosella on outo ja harvinainen taito: hän osaa kaivaa lukijan kipeät pisteet ja painaa niitä terävästi, kerta toisensa jälkeen. Mistä ihmeestä hän ne tietää? Hiljennyin hämmästyksestä ja muutenkin kirjan äärellä. Se teki selkeästi Pulkkista suuremman vaikutuksen. Suosittelisin siis Elina Hirvosta, etenkin paljon lukeville. Täti kirjakaupassa ei lopulta ostanut kumpaakaan, vaan jäi vielä miettimään.

Kaupallisesti Totta-kirja on varma voittaja. Sitä markkinoidaan isosti, kappalemääriä kasvatetaan muun muassa edullisella kirjakerhomyynnillä. Se on niin framilla, että ihme, jos Finlandia ei osu tähän. Mutta vielä on yllätyksen mahdollisuus, en itsekään ole kaikkia ehdokkaita lukenut. Ainakin Haahtela on taitava - myös Rimmisestä olen aina pitänyt, mutta ei iske laajaan lukijakuntaan, kuten Finlandialta ymmärtääkseni odotetaan. Pitää miellyttää sekä kriitikoita että lukijoita, tai ainakin ensinmainittuja. Siinä mielessä ehdokaslista oli iloinen yllätys, että nimet olivat uusia. Kyllä ehdokkaitten pitää vaihtua ja listan uudistua, jotta mahdollisimman paljon hyviä kirjoja saadaan nostettua lukijoiden tietoisuuteen.

Elina Hirvonen, Kauimpana kuolemasta, Avain 2010
Riikka Pulkkinen, Totta, Otava 2010

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti