Elävää kuvaa

lauantai 8. tammikuuta 2011

Onko Pariisi olemassa?

Ken kaipaa maagista realismia, kävisikö ideaksi Pariisi, jonka nähdään lentävän taivaalla – eikä sitä sen jälkeen enää löydy, ainakaan sellaisena kun olemme sen kuvitelleet? Onko koko kaupunkia itse asiassa ollut olemassakaan? Mitä todisteita meillä siitä on? Ehkä ihmisillä, jotka kuvasivat Pariisia asiakirjoissa ja taiteessa muutama vuosisata sitten, olikin vain toisenlainen todellisuuden- tai ironiantaju kuin meillä. Tai ehkä kaupungin lavastamiseen on ollut muita syitä.

Huimia ajatuskulkuja heittää Markus Nummi esikoisromaanissaan. Ranskan hallitukselle katoaminen on tietysti kiusallista. ”Pariisia on itse asiassa jouduttu hieman hajauttamaan.” Kun katsoo kerrostalojen kokoisten laivojen häviämistä ja ilmestymistä Helsingin satamissa, voi lähes uskoa kokonaisen kaupungin siirtymiseen, tuumitaan kirjassa. Itselleni mieleen tuli taikuri Copperfieldin hävittämä Vapaudenpatsas. Mutta onneksi ainakin Ranskan kansalliskirjasto löytyi, Bretagnen rannikolta, lähes vesirajasta. Hassua kyllä, kirjaston työntekijät olivat niin uppoutuneet työhönsä, etteivät olleet lainkaan huomanneet paikan vaihdosta.

Mystistä, kyllä, ja ratkaisua etsitään tarmokkaasti. Välillä jopa Helsinkiä epäillään piiloutuneeksi Pariisiksi, ja ideasta innostuneet pohjoishelsinkiläiset ehtivät jo uusia tuulipukujaan tyylikkäämpiin ja opetella punastellen poskisuudelmia. Kun kaiken tämän havaitaan päättyvän perheriitoihin, terä- ja ampuma-aseiden käyttöön sekä alkoholismiin, on tunnustettava erehdys: itse asiassa Helsinki on täysin päinvastainen, suorastaan Pariisin vastakohta. Ruotsalainen (tietysti) tv-ryhmä alkaa tehdä asiasta tv-dokumenttia. Tietääkö suomalainen lehtori Heikki Peltomaa lopulta totuuden? Missä vaiheessa, miksi ja mihin Pariisi katosi?

Kirja on monet naurut kirvoittava fantasia, joka säkenöi viihteen lisäksi älyä. Hykerryttävän pääjuonen rinnalla kulkee myös romanttisia juonteita. Ihmisiä käsitellään hyvin inhimillisinä olentoina, yrityksineen ja erehdyksineen. Virkamiehille ja mitäänsanomattomille virkapuheille irvaillaan. Mikä nyt sitten oikeastaan on valhetta. Tiedättehän, jos tiedot ovat vaillinaisia, joudutaan tekemään arvioita. Ja silloin on turvauduttava todennäköisyyksiin.

Pidin kovasti tästäkin Nummen kirjasta, vaikka Kiinalainen puutarha vakavampana pysäytti tehokkaammin. Tiesin muiden kirja-arvioiden perusteella, että kyseessä on nyt täysin erilainen kirja, joten odotuksissa en suinkaan pettynyt.
Jos haluaa nähdä syvempää symboliikkaa, Pariisi voisi olla vaikka kadonnut nuoruus ja kauneus – olivatko nekään sellaisia kuin muistamme? Uskoimmeko kulisseihin? Miksi yritämme vimmatusti palauttaa asioita entiselleen? Tai tarina voi kuvata elämänasennetta: onko tärkeintä saavuttaa ja löytää, vai sittenkin kyseenalaistaa ja etsiä. Hesarin arvioijan mielestä symboliikkaa oli instituutioiden katoamisessa ja viitteissä maailmanlaajuiseen ”salaliittoon”. Eikä nettiä vielä kirjan ilmestyessä edes ollut. Tämän lukemisesta aivot jäivät kihisemään, sanoi Pekka Tarkka. Oikeassa oli.

Markus Nummi: Kadonnut Pariisi. Otava 1994.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti