Elävää kuvaa

tiistai 1. helmikuuta 2011

Tunnustuksia




Kiitos Inalle tunnustuksesta/haasteesta! Listasin tilanteen velvoittamat 7 tunnustusta: tämä täti

1. …aloitti kirjablogin hetken mielijohteesta ja kuvitteli kirjoittavansa laajasti kulttuurin eri alueilta. Mutta huomasi pian yliarvioineensa kykynsä, aikansa ja harrastuneisuutensa ja keskittyy nyt lähes kokonaan kirjoihin. Bloggaaminen tuo kummasti lisää lukemiseen, monin ennalta-arvaamattomin tavoin!

2. …jättää reippaasti kesken, jos kirja tuntuu ylitsepääsemättömältä. Ei kannata tuhlata rajallista aikaa asiaan, joka ei anna mitään. Ja kiinnostavia kirjoja on maailma täynnä. Toisaalta, aika harva kirja on täysin epäkiinnostava...joten ei niitä usein jää kesken.

3. …ei usko, että hidas lukeminen olisi nopeaa antoisampaa tai jotenkin syvällisempää.

4. …lukee hihitellen Aku Ankkoja aina, kun vain on tilaisuus. Muttei kehtaa tilata sitä itselleen.

5. …säilyttää kirjoja erittäin viitteellisessä aiheen mukaisessa järjestyksessä (esim. vierekkäin ovat Juhani Seppäsen Selvästi juovuksissa ja Juha Berglundin viiniopas.) Kirjahyllyssä saa mieluiten olla lasiovet. Ajattoman designin lisäksi siksi, ettei tarvitse pyyhkiä kirjoista pölyjä. Ei silti, että kirjat siellä kauan siellä makaisivat, ne pitää kierrättää, jos ei usko lukevansa niitä uudestaan.

6. …omistaa kahden kunnan kirjastokortin ja on kateellinen niille, joilla on useampia. Kotimaassa matkaillessa pitää aina tarkistaa paikallinen kirjasto.

7. …pitää lukulihakset kunnossa miten milloinkin, keinoina mm. jooga, jumppa, sulkapallo, hiihto ja pyöräily. Mutta niin mummoksi ei aio koskaan, että hankkisi tavarakorilla varustetun pyörän!

Heitän haasteen eteenpäin kenelle vain, kuka blogia pitää tai etenkin sellaista aloittelee – lähes kaikki tuntemani konkaribloggarit ovat jo tainneet ehtiä tunnustella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti