Vielä kerran Irma

Irmoista olen kirjoittanut aiemminkin täällä ja täällä, ja vielä yksi löytyy Riitta Jalosen uusimmasta. Tässä Irma on kuitenkin jo kuollut, hän on päähenkilö Nooran äiti, mutta henkisesti vahvasti läsnä Nooran mielessä. Noora on nuori nainen, joka on kovin hukassa itsensä kanssa. Hän joutuu tekemään isoja päätöksiä, kun hänet kasvattanut Rebekka-täti kuolee myös. Itsensä tunteminen ja hyväksyminen ovat pääteemat hapuilussa kohti tasapainoa. Kirja keskittyy Nooran sisäiseen etsintään, mutta uusiksi menee myös ulkoisesti koko kuvio: mies, koti, työ.

Perheen yllä leijuu mystisyyden sumu, Noora on perinyt äidiltään selvänäkökykyjä. Salaperäiseksi kirjaa sanotaan takakannessakin ja se on todella totta – oli niin salaperäinen, etten päässyt siihen kiinni oikeastaan lainkaan. En ymmärtänyt Nooran tekemisiä enkä päätöksiä, enkä muidenkaan kirjan henkilöiden, jotka jäivät hyvin kaukaisiksi. Vasta aivan viime sivuilla Nooran käytös sai jonkinlaisen selityksen.

Kirja on vain 143-sivuinen, joten sen luki nopeasti loppuun. Tarina olisi kaivannut tukevoittamista kertomalla enemmän Nooran ajatuksista, niin että lukija olisi jo aiemmin saanut perusteluja hänen tekemisilleen, nyt niitä seurasi kysymysmerkkinä ja vähän ärtyneenäkin. Mitä se sekoilee. Ja mikä on tämän kaiken tarkoitus. Pieniä tapahtumia kuvataan tarkasti ja esimerkiksi soittorasiasta kerrotaan monta kertaa, mutta minkä takia, en tiedä, motiivit jäivät hämärän peittoon. Ehkä mystisyyden tuntua haluttiin näin pitää yllä, mutta se löi jo itseään vastaan. Mystiseksi jäi.

Riitta Jalonen: Hyvää yötä Irma Noora. Tammi 2010.