Hella W ja muuta

Juuri kun hehkutin Hanne-Vibeke Holstia, TV ykkösellä alkoikin hänen kirjoihinsa perustuva minisarja, Kuningataruhri. Vaikutti ensimmäisen jakson perusteella varsin pätevältä, ruotsalaiseen tapaan. Sosiaalidemokraattinen pääministeri Elizabeth Meyer kamppailee oman terveytensä, perhe-elämänsä ja poliittisten paineiden keskellä.

Alkava Alzheimer varjostaa hyvin etenevää uraa, samoin terroristien uhkaukset. En tiedä, kumpi on pelottavampaa. Tai tiedän, se tauti. Lisa Genovan Edelleen Alice ja Selja Ahavan Eksyneen muistikirja ovat vielä tuoreina mielessä. Molemmat ovat koskettavia ja mieleen tarrautuvia kirjoja − terveisiä Jennille ja muillekin niitä lukeneille tai lukemista suunnitteleville − mutta eri tavalla. Alicella on fyysinen tauti, joka etenee nopeasti, kun taas Eksyneen muistikirjan Annan muistinmenetys on psyykkistä perua, näin tulkitsin.

Kuningataruhrin päänäyttelijä Suzanne Reuter on vakuuttava. On ilo nähdä elämää kokeneita naisia heille riittävän vaativissa rooleissa. Toinen onnistuja samalla saralla on Tiina Weckström, Hella W -leffan nimiroolissa. Muuta hyvää elokuvassa ei ollutkaan. Hella Wuolijoen elämä kuvattiin ärsyttävän pätkittäisesti, joten jotta siitä saisi jotain irti, olisi tunnettava taustat ennestään. Liikaa jäi kysymyksiä: mistä hän sai varat bisneksentekoonsa? Muutti Virosta ja alkoi ostella kartanoita? Mikä mätti avioliitossa? Miten hän loi yhteydet venäläisiin? Oliko hän vakooja?

Tarinaa kerrotaan tyttären suulla, en tiedä miksi − ehkä vain joku kertoja tarvittiin. Mahtipontisia kuvakulmia ja äänekästä musiikkia piisasi. Saattaa olla, että tavoiteltiin kansainvälistä, viihteellistä otetta, mutta siihen taas ei juoni riitä. Mukaan oli ympätty paljon pätkiä Niskavuori-sarjasta ja muista Hellan teksteistä tehdyistä elokuvista. Vaikka ne itsessään ansiokkaita ovatkin, eivät ne Hellan elämää valota. Tämä elokuva ei sovi historiasta kiinnostuneille, realisteille eikä romantiikkaa tai seikkailua kaipaaville. Todella harmi, kun henkilö itse on niin kiinnostava ja ainutlaatuisen lahjakas hahmo itsenäistyvän Suomen alkutaipaleilta.

Hassu yksityiskohta on se, että H-P Björkman näyttelee Valpon pahaa poliisia, taas! Kuulustelu-leffassahan hän kuulusteli Kerttu Nuortevaa, tässä samoin. Mitäpä turhaan miehitystä vaihtamaan, kun yksi näyttelijä Suomessa on roolin jo kertaalleen sisäistänyt. Oikeasti valinta ei ollut onnistunut katsojan kannalta, koska se vei mietteet pois itse asiasta.