Elävää kuvaa

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Hylky

Odotukset olivat kovat, kun aloitin tämän kirjan lukemisen. Hylky on esikoisromaani, joten tyyliä en osannut ennakoida. Mutta tiesin kirjoittajan kunnianhimoisen työskentelytavan ja hänen pitkän kokemuksensa toimittajana ja kääntäjänä, joten oli lupa odottaakin hyvää jälkeä.

Eikä tullut pettymystä. Hylky on taidokas ja tyylikäs romaani, jossa yhdistyy paljon kiinnostavia elementtejä. Historiaa ja tosipohjaista taustaa, merenkulun ja sukeltamisen tekniikkaa, perheen asettamien paineiden pohdintaa, muutamia mainitakseni.

Kirja kertoo limittäin kaksi eri aikakausien tarinaa, toinen Katariina Suuren ja Wrow Marian ajoilta, toinen nykypäivässä. Pääosin tarina kulkee menneisyydessä, ja hyvä niin. Nykymaailman osuus ei tunnu niin kiehtovalta, sen tehtävä on toimia siltana entiseen, keinona päästä kertomaan historian kuviteltua ja osin todenmukaistakin kulkua. Faktoja − ja Helenin tapauksessa epäilemättä huolellisesti tarkistettua tietoa − on ehkä jopa paljonpuoleisesti, niin että vetävyys hieman kärsii ja vauhti välillä hiipuu kaikkien detaljien painon alla, mutta silti tarina toimii lukuromaanina mainiosti. Vaikka tiedämmekin, miten Wrow Marian lopulta kävi.

Lopussa tuli mieleen, hassua kyllä, Titanic-leffa. Yhtäläisyyksiä ovat merellinen ympäristö ja haaksirikko ja aarteet ... mutta siihen ne jäävätkin. Hylky ei ole rakkaustarina, vaan seikkailu. Nähtäväksi jää, tuleeko Helen Mosterista kirjailija, jolta saadaan jatkuvasti uutta luettavaa. Hämeen-Anttilamaiseksi kirja vuodessa -suoltajaksi hän tuskin ryhtyy, mutta uskon, että annettavaa on vielä monen hyvän teoksen verran. Tämä on vasta avaus.

Helen Moster: Hylky. Avain 2011

2 kommenttia:

  1. Tykkäsin myös kovasti, vaikka Sallan kritiikki pitkin Saksaa kiertelystäkin on ihan osuvaa. Kirjassa on kovin monta tasoa ja näkökulmaa, ja se olisi varmasti hyötynyt vielä yhdestä hionta- ja karsintakierroksesta. Mutta jään kyllä odottelemaan Mosterilta lisää!

    VastaaPoista
  2. Tuli vielä mieleen, että Hylky ei ole mitenkään leimallisesti suomalainen kirja, vaan voisi toimia hyvin kansainvälisestikin. Avain-kustantamolla tuntuu olevaan taipumusta tämäntyyppisiin kirjavalintoihin, hyvä niin.

    VastaaPoista