Fiksua hömppää kaivataan aina, ja Annakaisa Iivari pyrkii tähän rakoon. Luin kirjat väärinpäin: ensin uudemman Tyttöministerin ja sen jälkeen esikoisen nimeltä Juhannus italialaiseen tapaan.
Tyttöministeri kertoo keski-ikäisestä naisesta, joka alkaa tehdä uraa politiikassa. Alussa hän on tavallisen harmaa ruotsinope, jolla on kaksi lasta ja väljähtänyt avioliitto. Odotin mielenkiinnolla, miten tarina tästä kiepsahtaakin ministeriyteen, mutta niinpä vain kiepsahti. Eri asia sitten, miten uskottavasti, mutta uskottavuus ei viihdekirjojen tarkoitus olekaan.
Kirja kirvoitti muutamat naurut, mutta pääosin mentiin normilinjalla, ilman yllätyksiä. Kirjoittaja kyllä tuntee valtionhallinnon kuvioita, samoin mediamaailman, mutta yrittää hieman liian simppelisti osoitella tarinansa avulla niiden ilmeisimpiä hölmöyksiä. Ei nouse teräviä piikkejä eikä uusia oivalluksia. Poliittisen koneiston tehottomuus, salaiset sopimukset ja oman edun tavoittelut sekä julkkislehtien armottomuudet ovat jo tuttua tavaraa. Todellisuus on tarua ihmeellisempää, tälläkin hetkellä.
Päähenkilöön ei lukijana halua samaistua. Hänestä on pyritty tekemään inhimillinen sähläämisineen, mutta sähläys on jo ärsyttävää tasoa ja väkisin miettii, miten muka ministerinä tuolla menolla pärjäisi.
Myös Juhannus italialaiseen tapaan esittelee ihmissuhdekuvioitaan järjestelevän sankarittaren: tässä hän on astetta maltillisempi, siksi sympaattisempi ja uskottavampi. Kristiinalle on annettu ”vikoja”, jotta hän voi tehdä itsestään oivalluksia ja näin viedä tarinaa eteenpäin. Ilmeisin on pyrkyryys, joka saa hänet aviomiehineen muuttamaan hienolle asuinalueelle ja järjestämään naapureille suosion toivossa ryhmämatkan Toscanaan. Huolella suunniteltu matka tarjoaakin yllätyksiä - tässä kirjan juoni. Kirja on ilmeisesti kirjoitettu ajankohtana, kun kokkausgenre oli ylimmillään, joten yllätys yllätys, myös sankaritar rakastaa ruuanlaittoa. Ruokaa ja italialaisuutta harrastaville laskelmoidun tuntuisesti paketoitu kuvio.
Kuulostaa tylsältä ja kliseiseltäkin, mutta kyllä tämä ihan luettava tarina on, helppoa hömppää. Jos näistä kahdesta pitäisi valita, suosittelisin esikoista, joka on Tyttöministeriä jouhevampi ja tiiviimpi.
Annakaisa Iivari: Tyttöministeri. Otava 2011.
Juhannus italialaiseen tapaan. Otava 2010.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti