Elävää kuvaa

lauantai 28. toukokuuta 2011

Viimeiseen hengenvetoon

Sukellus syvälle tunteiden ja aistien vietäväksi, sitä tämä kirja on. Aistillinen on sana, joka nakuttaa takaraivossa kirjaa miettiessä. Tunto, hajut, maut, äänet… kaikki ovat vahvasti mukana.

Päähenkilö on tyttönen Lo, joka kasvaa pikkutytöstä aikuiseksi ja rakastaa koko ajan samaa miestä. Rakastaa, tai on jopa riippuvainen, joka tapauksessa suhde määrää Lon tekemisiä vuosikausia, ehkä aina.

Lon pään sisäinen maailma on synkänpuoleinen ja hänellä on paljon pelkoja. Mies, Lukas, on omalla tavallaan nyrjähtänyt. Molempien taustaa valotetaan sen verran, että syitä voi päätellä. Ruotsalainen yhteiskunta ei tällä kertaa tartu tilanteeseen terapiainnostuksineen. Muutenkaan arkirealismin ei anneta tunkeutua liikaa tarinaan, jossa leijuu hieman salaperäinen, uhkaavakin tunnelma. Tuli on elementti, joka on vahvasti läsnä ja jonka äärellä he myös tapaavat ensimmäisen kerran. Tulipalon hajun ja kuumuuden voi melkein tuntea.

Teksti etenee kuvailevasti, rauhallisesti, viipyillen, kaltaiselleni kärsimättömälle lukijalle hieman liiankin. Mutta teksti on kaunista ja harkittua, ja pidin siitä, että kaikkea ei selitetä auki. Ja siitä, etten tiennyt alkuun, missä päin maailmaa ollaan (en taaskaan ollut lukenut lievettä) ja arvuuttelin paikkaa mielessäni ensin jonnekin Amerikan mantereelle, sitten eteläiseen Eurooppaan, kunnes tajusin, että ollaan Etelä-Ruotsissa. Kaikki mielikuvat vähän muunsivat käsityksiä päähenkilöistä, hauska havainto muuten.

Vaistoillaan Lo
ymmärtää myös sen, milloin on aika tehdä muutoksia. Hän toimii nuoren tytön tavoin tunnepohjalta, tulevaisuutta tai muita ihmisiä miettimättä, ja repäisee itsensä irti Lukasista. Hieman eläimen tavoin, julmasti, kuin kyse olisi eloonjäämistaistelusta, ja oikeastaan onkin. Lukas jää, mutta henkinen suhde ei koskaan täysin katkea.

Epätavallinen ja vakava nuoren tytön kasvukertomus, joka jätti jälkeensä painavan, surullisenkin tunnelman. Kun kirja päättyy, henkilöiden hyväksi ei ole mitään tehtävissä. Tarina on kerrottu ja nyt se on loppu. Slut.

Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon. Otava 2011.

3 kommenttia:

  1. Minulla on tämä hyllyssä, ja tätä on hehkutettu monelta taholta, mutta blogeissa arviot ovat olleet suht laimeita, ja juuri tuota hitautta on vähän moitittu. En ole siksi saanut tähän tartuttua, mutta varmasti joskus ainakin aloitan.

    VastaaPoista
  2. Niin, kirjat joista käytetään adjektiiveja "maalaileva", "kuvaileva" tai "viipyilevä" eivät oikein ole minun juttuni, vaikka yritän kyllä kovasti lukea niin monenlaista kuin mahdollista. Tätä kehuttiin jossain naistenlehdessä, joten nimi jäi mieleen ja tarttui käteen kirjastossa, mutten tosiaan edes muistanut kirjailijan olevan Ruotsista. Kiva lukea muutakin ruotsalaista kuin dekkareita. Vahvatunnelmainen tämä ainakin on, ei heikko kirja missään mielessä.

    VastaaPoista
  3. Olisi ollut jännä tarttua tähän ilman sen kummempia ennakkotietoja (esim. juuri tarinan sijainnin suhteen) niin ennakko-odotuksiakaan ei olisi muodostunut etukäteen.

    Kuitenkin pidin tästä romaanista todella paljon ja ahmin tarinaa niin nopeasti, ettei se minusta tuntunut erityisen hitaalta tai viipyilevältä. Tunnelmointia tässä kyllä silti riittää! :)

    VastaaPoista