Elävää kuvaa

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Rouva Agathen rakkaus

Rakkautta ja romantiikkaa, miehen kirjoittamana, vaikka kirjan nimi ja kansikin viittaavat suorastaan naiselliseen hömppään (hömppä on tässä positiivinen termi). Uteliaisuus kyllä heräsi.

Tarjolla on reilut 500 sivua tarinointia ja jutuniskentää parhaaseen sadunkertomistyyliin, lörpötellen ja vähän itseään toistaenkin, mutta hämmästyttäviä käänteitä väsymättä tarjoillen. Saavatko onnettomat rakastavaiset, hyvä pormestari Tibo ja hänen sihteerinsä Agathe, toisensa?

Kumpikin tarkoittaa hyvää ja pyrkii olemaan hienotunteinen, mutta jälleen nähdään, ettei se suinkaan aina tuota hyvää: sählääminen saa aikaan monia mutkia rakkauden vapaaseen virtailuun. Agathe on jo naimisissa, mutta yllättävää kyllä, se ei osoittaudukaan suurimmaksi esteeksi, vaan esteet löytyvät lähinnä ihmisten itsensä sisältä.

Kummasti kävi niin, että kun uskomattomia tapahtui riittävästi, kaikki alkoi jo tuntua aivan uskottavalle. Satu vei mukanaan. Juoni etenee kolmannen osapuolen näkökulmasta katsottuna; kertoja on itsekin melko hämmästyttävä hahmo.

Tarinasta löytyy kaikkea, mitä hyvästä sadusta pitääkin. Tapahtumien aika ja paikka ovat ajattomia, todentuntuisia, mutta eivät ihan kuitenkaan. Paikkojen nimissäkin on vitsiä. On outoja olioita ja erikoisia henkilöitä, triangelidraamaa ja väkivaltaa sekä tunteita laidasta laitaan. Löytyisi varmaan myös opetusta ja syvää viisautta, jos asiaa jaksaisi kesäkuumalla niin pitkälle ajatella. Joka tapauksessa turvallista romanttista jännitystä hyvin omaperäiseen tyyliin, viehättävän vanhanaikaiseen vivahtavalla kielellä.

Kirjan suljettuaan lukija jäi kaikesta outoudesta huolimatta tyytyväiseksi, vaikka tarinan päättyminen ylipäänsä harmitti. Realismia rakastavan ei kannata kirjaan tarttua, mutta jos rakkauden taika kiehtoo, niin tämä on loistava kesäkirja.

Andrew Nicoll: Rouva Agathen rakkaus. Gummerus 2010.

5 kommenttia:

  1. Uskomattomat asiat jatkuvat: vain pari tuntia arvion julkaisun jälkeen sain sähköpostia kirjailijalta itseltään. Hän kiitti huomiosta ja ilmeisesti oli onnistunut käännnösohjelmalla sen verran tulkitsemaan sitä, että tiesi, että pidin kirjasta. Jos kirja oli ällistyttävä, niin oli tämäkin...vieläkin vähän epäilen jonkun jekuksi. Suomalaisilta kirjailijoilta olen saanut kommentteja ennenkin, mutta ulkomailta tämä oli eka kerta. Blogistaniassa voi näköjään tapahtua mitä vain.

    VastaaPoista
  2. Vau, hienoa tuo postin saaminen!

    Ja minusta oli kiva kuulla, että tykkäsit tästä, minäkin tykkäsin. Ja olin aika pettynyt kun luetin tämän lukupiirissä viime talvena ja kaikki olivat sitä mieltä että kirja oli ihan höperö. No, onhan se tietysti vähän sitäkin, mutta silti aika erikoinen ja omalla tavallaan tosi hieno.

    VastaaPoista
  3. Hyvällä tavalla höperö! Kirjailija sanoi olevansa mielissään kun minä en sanonut sitä, mitä kuulemma kaikki yleensä sanovat: juttu muuttui oudoksi loppua kohti. Ei se minusta ollut outo, tai tavallaan oli, mutta ei käsittämättömällä tavalla. Kun kovia kokee, persoona voi muuttua tai jopa kadota, näin minä asian ymmärsin, ja sitä kirjailija kuulemma oli tarkoittanutkin, selvisi viestinvaihdossa sekin. Samoin se, että häneltä on jo ilmestynyt uusikin kirja, mutten löydä sitä kustantajien syksyn listoilta meillä, apua, eikö kukaan tartu tähän? Ja vielä uudempi kirja on työn alla ja ilmestyy ensi toukokuussa.

    VastaaPoista
  4. Minä myös etsin käsiini kirjan ja pidin siitä. Aluksi se tuntui vähän oudolta, mutta kun outoudesta pääsi yli, kirja oli oikein viihdyttävä. Loppu oli ihanan yllättävä, pientä taikaa elämässä kuuluu ollakin. Kiitos suosituksesta!

    Tarja

    VastaaPoista
  5. Juuri niin, pientä taikaa tarvitaan, lumoa... sitä tässä on. Realisminrakastajat pysykööt tästä kaukana.

    VastaaPoista