Sinä päivänä

Sinä päivänä, kun Hesari ylisti kirjan taivaisiin, laitoin varauksen kirjastoon. Rimakauhua ja rakkautta on suurin piirtein parasta, mitä tv:stä on tullut, joten jos yksi sarjan tekijöistä kirjoittaa kirjan, pakkohan se on lukea.

Kirjan ulkoasu on mukava; käteen sopiva, vähän normaalia leveämpi sivu, paksuutta riittävästi. Pehmeät kannet ja mattapaperi ovat helppoja lähestyä ja lupaavat sympaattista sisältöä.

Juoni lienee jo kaikille tuttu: Dexter tapaa Emman opiskelujen päätösvaiheessa, ja heidän suhteensa kehittyy ja muuttuu vuosien mittaan, kuten elämäntilanteetkin. Tapaamme heidät aina samana päivänä vuoden välein. Rakenne on ehkä mietitty tv-sarjaksi tai leffaksi, mutta toimii kirjana yllättävän hyvin. Ei jaaritella eikä jäädä junnaamaan, mutta lukija saa riittävästi aineksia koota kuva molempien kuulumisista ja jännittää jatkoa.

Päätin joskus jättää ”kolkyt ja risat” -kirjojen lukemisen, koska niistä harvoin saa mitään uutta. Kumppania ja itseä etsitään kiihkeästi, enemmän tai vähemmän menestyksellä. Niin tässäkin. Alkuasetelma ei siten täysin kolahtanut, vaan tuntui turhan tutulta. Mutta onneksi kirja ei hymistele liikaa, vaan kuvaa lähes realistisesti (no, ei liian…) vaikeuksia, joita aikuisuuteen astuminen voi tuoda. Vähän samaan tyyliin kuin Rimis-sarjassa, sutjakkaasti ja huumorilla, mutta tässä on enemmän synkkiäkin sävyjä.

Em on suorittaja, joka pyrkii tekemään asiat ”oikein”, mutta ei tohdi nostaa katsetta arkipäivää pidemmälle. Kunnianhimoa ja itseluottamusta puuttuu, joten hän ajautuu pätkätöihin ja aloille, joista takuulla kukaan ei haaveile, mutta jotka ovat monen todellisuutta. Poika on varakkaasta kodista, hemmoteltu ja tottunut menestymään komealla ulkomuodollaan. Hän yrittelee monenlaista; molemmilla siintää mielessä nuorten tapaan jokin hieno ura, jossa aikoo tehdä merkittäviä asioita. Sitten joskus.

Vuodet vierivät, suunnitelmat muuttuvat tai unohtuvat. Aivan kuin oikeassa elämässäkin. Jotkut väittävät, etteivät vaihtaisi elämästään päivääkään pois. En ihan usko tällaisia kommentteja − tai sitten elämä on kohdellut todella silkkihansikkain tai mennyt muuten vain ohi. Luulen, että Em ja Dex vaihtaisivat useammankin päivän tai jopa jokusen vuoden, jos mahdollisuus olisi. Kirjan paras puoli onkin se, ettei se heti lankea itsestäänselvyyksiin. Yllätyksiäkin tulee, myös suuri käänne, joka myös toi mieleen jo mainitun tv-sarjan. Ja loppu on kuten pitääkin: jotain päättyy, jotain jatkuu. En uskalla sanoa enempää, kannattaa itse lukea ja muistutella mieleen omat kokemukset kussakin iässä. Kirjailija on syntynyt 1966, joten tämä ikäluokka ja sitä nuoremmat tuntevat tarinan varmasti omakseen.

Pari käännöskukkasta olin huomaavinani; puhekielistä tekstiä on vaikea kääntää luontevasti. ”Tässä sitä taas mennään”, ettei vain olisi ollut here we go again. Käännös ei toimi elävässä elämässä ja kielessä, tämäntyyppisiä.

En ollut niin haltioissani kuin Hesarin kriitikko, mutta kyllä tämä vauhdikas ja taidokas romaani on, ja kuten Lumiomena sanoi, se viihdyttää olematta liian kepeä. Hänen hieno arvionsa kannattaa lukea.

David Nicholls: Sinä päivänä. Otava 2011.