Häväistyt

Nimettömät, rutiköyhät ja nälkäiset ihmiset kulkevat kohti tuntematonta päämäärää. On mies, nainen ja lapsi, pakenemassa. Heitä vainotaan, jatkuva kiinni jäämisen ja väkivallan uhka leijuu ilmassa. Sataa.

Alku toi elävästi mieleen McCarthyn tiivistunnelmaisen Tien, mutta niin apokalyptinen tämä tarina ei ole. Pikku hiljaa tutustumme henkilöihin, kun saamme tietää miten he toimivat, mitä miettivät. Tarinan kertoja vaihtuu usein: alussa mainittujen lisäksi se on joskus takaa-ajaja, joskus satunnainen tuttavuus matkan varrella. Vaihtelu on kiinnostavaa lukijalle ja saa jatkamaan tarinassa, joka muuten voisi liian karu. Alkuasetelma herättää halun selvittää, mihin ihmiset ovat matkalla ja miksi. Ja kuka on etsitty Mestari?

Yksittäiset ihmiset jäävät etäisiksi, heitä ei tuoda aivan lähelle. Kirjoittaja halunnee kertoa enemmän ilmiöstä, tapahtumista. Köyhyydestä, surkeista lähtökohdista ja olosuhteista, joissa tehdään surkeita ratkaisuja. Voi melkein haistaa ne hajut ja tuntea kylmän sateen iholla.

Ihan tarkkaan ei selviä, ovatko henkilöt romaneja. Mutta ei sillä ole väliä, köyhiä ja kodittomia voi olla muitakin. Samoin ihmisiä, jotka yrittävät auttaa. Tai satuttaa.

Mielen- ja ruumiinmaisema on jotain muuta kuin pörssikurssiensa kanssa kamppailevilla hyvinvointivaltion kansalaisilla. On hyvä muistaa, että maailmassa on tämäkin puoli, vaikka kerjäläiset yritämme ohittaa nopeasti, näkemättä.

Köyhälläkin voi olla periaatteita, sanoo tämä vakava kirja. Resuinen kerjäläinen voi pitää kiinni kunniastaan - ehkä se on ainoa asia, joka on jäljellä, ainoa, joka saa pysymään hengissä. Synkeydestä huolimatta heikkoa toivoakin näillä ihmisillä on. Ehkä katteetonta, näin tarkkailijan näkökulmasta. Arvokkuudesta ei silti tingitä.

Häväistyt ei ole hyvän mielen kirja, jos ei pahankaan: tarina pysyy sen verran etäisenä, että se koskettaa ainakin minua enemmän ajatuksen kuin tunteen tasolla.

Asko Sahlberg: Häväistyt. WSOY 2011.