Elävää kuvaa

lauantai 28. tammikuuta 2012

Adam & Evelyn

Maailman vanhin rakkaustarina toistuu. Tällä kertaa Adam ja Eve eivät asu paratiisissa - ainakaan vielä kirjan alkaessa, sillä he ovat itäsaksalaisia. Eletään kuohuvaa aikaa 1980-luvun lopulla. Hurjalta tuntuu, että siitä on niin lyhyt aika, kun lukee loikkaushaaveista tai kuvausta rajan ylittämisestä tavaratilassa tai tavaroiden puutteesta ja 30-vuotiaista Wartburg-autoista: niin eri maailma, niin lähellä.

Tarina alkaa
räväkästi. Adam pettää ja jää kiinni rysän päältä, Evelyn pistää välit poikki ja lähtee ystävättärensä kanssa kohti Unkaria lomalle, jonka piti olla Adamin ja hänen yhteinen. Adam ei lannistu syntiinlankeemuksestaan, vaan lähtee seuraamaan naistaan. Uutta yhteistä alkua etsitään oikeastaan koko kirjan verran, loppuun asti.

Kirja ei
ole helpoin luettava, sillä se perustuu lähes täysin dialogiin, joka muistuttaa näytelmäkäsikirjoitusta. Paitsi että tästä useimmiten puuttuvat ohjetekstit, kuka on äänessä milloinkin. Vuorosanat ovat realistiset, mutta auki kirjoitettuina auki ja etenkin luettuina tavanomaiset repliikit tuntuvat hieman töksähtäviltä ja kokonaisuus hakkaavalta. Tähän tapaan, sivukaupalla:

”Meinaatteko te mennä takaisin?”
”Miksei?”
”Entä sinun vaimo?”
”Otan mukaan.”
”Otat siis mukaan?”
”Otan, mitä muutakaan minä tekisin.”
”Oletteko te taas yhdessä?”
”Melkein.”
”Rakastatko sinä häntä?”
”Enhän minä muuten olisi täällä.”

Kirjoittaja vie juonta eteenpäin niin, että lukija saa itse löytää vastauksia ja selvittää tapahtumia dialogista, hänelle ei tarjoilla valmista tavaraa. On mukavaa, että lukijaa ei aliarvioida, mutta kuten sanottu, hieman raskas tämä tyylikeino on. Onneksi kirjailija on pilkkonut tekstin hyvin lyhyisiin lukuihin, mikä helpotti lukemista paljon.

Suhdetta pohditaan aika perinteisellä asetelmalla: Adam on tyytyväisempi vanhaan, Evelyn suuntautuu enemmän uuteen. En silti osannut eläytyä henkilöiden maailmaan, en päässyt heidän nahkoihinsa. Tuntui tosiaan siltä, että nyt puhutaan aivan eri maailmasta ja eri kulttuurista. Outoa, kun sekä ajallisesti että maantieteellisesti ollaan niin lähellä. Mutta tekee hyvää lukea juuri tällaista, erilaista.

Tarinan puitteet ovat kiinnostavammat kuin henkilöiden tarina, joka jätti tämän lukijan kylmäksi. Länsimaisuus vyöryy, muuri murtuu, mikä kohdataan vain kahden ihmisen omien silmien, oman tilanteen kautta, ei sen suurempana mullistuksena. Kirjoittaja ei maalaile isompia kuvia eikä visioita, ihmisen tasolla pysytään. Loikanneita harmitti, että toiset pääsevät nyt rajan yli näkemättä sitä samaa vaivaa, minkä eteen he olivat joutuneet. Hyvin inhimillistä. Sitä ihmettelin, että siihen nähden, että henkilöt olivat hyvin vaatimattomista oloista ja suorastaan köyhiä, he suhtautuivat kovin huolettomasti tavaroihinsa ja rahoihinsa, niitä hävisi vähän väliä. Tarkoittaneeko kirjailija ilmaista sen, että itäsaksalaisia ei ohjaa materia. Tai että materia on katoavaista.

Esikuvatarina, Raamatun kertomus ihmisen luomisesta on myös mukana. Hauska ajatus on se, että Jumala oli maailman ensimmäinen räätäli; hänhän puki ihmiset vaatteisiin näiden syötyä väärästä puusta ja hävetessä. Myös kirjan Adam on räätäli ja tavallaan ”loi” naisensa, joille hän suunnitteli asuja.

Kirjan on lukenut myös Valkoinen kirahvi.

Ingo Schulze: Adam ja Evelyn. Otava 2011. Suomennos Jukka-Pekka Pajunen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti