Varjoteatteri

Viivi Luik on virolainen kirjailija ja diplomaatin puoliso, alun perin kirjastonhoitaja. Miehen työn myötä kotipaikkakuntia ovat olleet niin Rooma kuin Berliini, Helsinkikin.

Diplomaattien elämästä on aina kiinnostavaa lukea, ja muidenkin ulkomailla työskentelevien. Sitä odottaa hauskoja anekdootteja ja eri elämäntapojen vertailua, hassuja sattumuksia kulttuurien törmäyksistä ja kiinnostavia nimiä ja sisäpiirin juor… siis tietoja kohdemaasta.

Näitä tarjoaa myös Viivi Luik, mutta hyvin persoonallisesti paketoituna: kirja on osin muistelua, osin runollista filosofointia ja pohdintoja elämästä yleensä.

"Vanhat ajatuksensa voi löytää vielä vuosien ja vuosikymmentenkin jälkeen, kun menee takaisin samaan paikkaan, jossa on ne ajatellut. Vasta sitten kun ne paikat ja seudut ovat kadonneet maan päältä, katoavat myös niihin liittyvät ajatukset. Siitä syystä valloitetuissa maissa hävitetäänkin ensin kaikki entinen, hajotetaan maan tasalle ja rakennetaan uudestaan. Ajatuskin katoaa, kun ei ole enää jäljellä paikkaa jossa se on ajateltu.”

Rooma oli hänelle aina, pienestä pitäen, unelmien kohde ja henkinen kotikaupunki. Jopa niin, ettei hän osannut kuvitellakaan menevänsä siellä noin vain piipahtamaan välinpitämättömämpien matkailijoiden tavoin. Ymmärrän tämän, itsellänikin on paikka, josta olen haaveillut, mutta en enää tiedä, uskaltaisinko mennä sinne oikeasti, odotuksia on jo liikaa. Ehkä minäkin pyörtyisin New Yorkiin lentolippua ostaessani.

Askel köyhästä Virosta mahtaileviin Italian seurapiireihin ei ole pieni. Tulee käytännön ongelmia, ja pohjoisten ja eteläisten mielenlaatujen vertailu on kirjan herkullista antia: eteläiset nauttivat suurista kohtauksista, draamoista, eivätkä edes noudata jonotussysteemiä. Pohjoisessa taas ei sallita ihmeitä, Lutherin opein. ”Ihme on Pohjolassa yhtä sopimatonta kuin kauneus”, sanoo Viivi Luik.

"Asioilla ja ihmisillä on Alppien pohjoispuolella vakaa tarkoitus, paino, arvo ja hinta. Kun tiedetään, paljonko lapsi painaa tai paljonko orvokkikimppu maksaa, se on tavallaan suoja ihmeitä vastaan. Näillä yksinkertaisilla kysymyksillä ja arkisilla vastauksilla vaiennetaan pelko äärettömyyden edessä. Maan ja taivaan käsittämättömyyden edessä.”

Kirja ei etene kronologisesti eikä maantieteellisesti, vaan ajatus karkaa milloin mihinkin, joten sitä on ajoittain hieman hankala seurata. Kokonaisuus on taiteellisen sekava, mutta harkittu ja täyteläinen. Osa sanoista oli kursivoitu, eikä selitystä löytynyt - ilmeisesti nuo sanat on alun perin kirjoitettu kunkin oleskelumaan alkukielellä eli pääosin italiaksi.

Viivi Luik: Varjoteatteri. Tammi 2011. Suomentanut Anja Salokannel.