Jochen lähtee työmatkalle etsimään herra Traumbachia haastatellakseen tätä. Käy ilmi, että herra T työskentelee rakennusvirastossa, josta Jochen alkaa miestä etsiä.
Käy ilmi monenlaisia muitakin asioita matkan varrella, haahtelamaiseen tapaan kauniisti ja yllätyksellisesti esiintuotuna ja tekstiksi muutettuna. Viisaita ajatuksia ja huomioita on ripoteltu lukijan iloksi. Milloin ajattelijana on kertoja, milloin Jochen itse, milloin hänen kohtaamansa henkilöt, kuten poliisi, joka on pohtinut, mistä ihmisen vaikeudet kumpuavat (jatkuvasta uusien kokemusten tavoittelusta) ja menee mietinnöissään aina luomiskertomukseen saakka.
”Ihmisellä kun on tapana muodostaa yksityisistä ja yksittäisistä ongelmista yleismaailmallisia teorioita.”
Itseäni huvitti suuresti viraston vahtimestari, jonka elämänfilosofian – joka ärsytti Jochenia – jaan täysin:
”Suunnittelu on elämän perusta, vahtimestari sanoo opettavaiseen sävyyn. Suunnittelu, ennakointi ja toteutus. Jos asiat tekee siinä järjestyksessä, maailma pysyy raiteillaan ja elämässä säilyy järki ja mieli.”
Kirjan henki on arvoituksellinen, jopa scifimäisen mystinen outouksineen, mutta ei synkkä. Jochen on toiveikas etsinnässään. Ja hän myös rakastuu. Viraston sihteeri rouva Zuckmayer, ”jonka nimessä on muuten kärpäspaperimaista tahmeutta” saa Jochenin ”hermoston kiihtymään ja ajautumaan unelmiin.” Vaikka ikäeroa on rutkasti.
”Ai miten helposti jalka nousee, kun edessä on jotain enemmän ja paremmin, sellaiseen on mukava uskoa. Jestas miten ihminen tarvitsee uskoa. Tarvitsee niin paljon kuin syliin ikinä mahtuu, ja enemmänkin.”
Löytyykö Traumbach? Sen verran voin paljastaa, että etsintä on lopputulosta tärkeämpi, kuten elämässä yleensä. Kirja on entistä Haahtelaa keveämpi, huumoripitoisempi, eikä se ole lehdiltä saanut huippuarvosteluja, mutta minulle se jätti jälkeensä yhtä tyytyväisen ja riemastuneen olon kuin aiemmatkin. En silti toivo, että hän lähtee kisaamaan huumoriromaanien saralle jatkossa, siellä on jo omat tekijänsä. Tällainen hiljainen ja viisas huumori käy kyllä laatuun.
Arvioita muun muassa Mari A:lla ja Karoliinalla.
Joel Haahtela: Traumbach. Otava 2012.
Ai, miten hieno arvio hienosta kirjasta! Traumbach vain paranee mielessäni, kun aikaa lukemisesta kuluu. Se on hienon kirjan merkki.
VastaaPoistaEikö ole ihanaa, että on joku näin varma kirjailija kuin Haahtela - tietää jo aloittaessaan, että tästä minä pidän. Ei pettänyt nytkään, mistä olin tosi iloinen. En ole kyllä lukenut kaikkia hänen kirjojaan, vasta osan, mutta tähänastinen tuntemus on tämä.
VastaaPoista