Elävää kuvaa

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kätilöstä Kansalliskirjaan


Kuuntelin Kätilön äänikirjana, 9 CD:tä tuntui pitkältä. Arvelin jo aiemmin, ettei tämä kolahda, ja oikeassa olin. Uteliaisuus kaiken hälinän jälkeen sai silti kirjan ”suorittamaan”. Sota-ajan romanssi saksalaismiehen ja lappilaisen naisen välillä tai rehevä kieli, josta verta, hikeä ja muita eritteitä ei puutu, jossa lihallisuus löyhyää ja sudenmarjat kukkivat suolla, eivät minua kiehtoneet, mutta tarina on väkevä ja persoonallisesti kerrottu. En osannut eläytyä aikaan tai paikkaan, en kokenut todeksi. Pidän pienemmästä, viitteellisemmästä ilmaisusta, mielikuvitukselle enemmän vapautta jättävästä, impressionistisemmasta, keveämmästä viivasta. Tämä on maalattu vahvoin vedoin ja voimakkain värein, paksulla maalilla.
Blogiarvioita on tukuittain, katso vaikkapa Lily tai Lukuisa. Ja sitten tietysti tämä.
Vieraus vaivasi myös Peter Sandströmin novelleissa. Suomenruotsalaisen kirjailijan ensimmäinen suomennettu teos on laadukas teos, mutta henkilöt liikkuvat minulle tuntemattomissa kulttuureissa: TurkuPohjanmaa-akselilla ja suomenruotsalaisuudessa siellä. En ymmärtänyt näitä ihmisiä eikä teksti puhutellut, vaikka se sisältää viisaita asioita ja havaintoja pojan kasvusta mieheksi. Monet asiat tietysti ovat universaaleja: juodaan kaljaa, urheillaan, mittaillaan voimia ja rohkeutta, seurustellaan, kaivataan rakkautta.
Mutta sitten siellä on salonkeja ja kukkia kasvattavia miehiä. Miehiä, jotka matkalta lähettävät äidilleen kortin, jossa on aina samat asiat, kuten suurimman paikallislehden nimi ja poliittinen kanta. Isiä, jotka kirjoittavat kirjoja ja pitävät rakastajatarta… no, näin lueteltuina yksittäin asiat tuntuvat ymmärrettävämmiltä kuin tekstissä, jossa koko ympäristö ja puhetapa tuntuivat vierailta.
Paitsi se riemastuttava kohta, jossa mies asui kasvihuoneessa, jonka kattoon hän oli kiinnittänyt hirttosilmukan. Koska on hyvä iloita, ettei siellä tarvitse itse riippua, ainakaan vielä. Tämän filosofian ymmärtää itäsuomalaistaustainen (mielensäpahoittaja) hyvin.  
Sandströmin kirjasta en löytänyt blogiarvioita nopealla haulla.
Ja vielä yksi, joka ei lainkaan tuntunut omalta: Turkka Hautalan Kansalliskirja. Nippu lyhyitä kertomuksia, joihin en päässyt lainkaan mukaan. Luin ja pinnistelin, mutta ohi valuivat kuin vesi hanhen selästä, muutamaa hauskaa havaintoa lukuun ottamatta. En löytänyt erityistä, oivaltavaa, ajatuksia herättävää. Arkista suomalaisuuden kuvailua kyllä, vähän kuin katsoisi tv:stä alueuutisia, ilman uutisia. Olen yrittänyt niin Saloa kuin Paluutakin ja laittanut kirjat kiertoon tuloksetta. Kun ei nappaa, niin ei nappaa, enkö vain ymmärrä länsisuomalaista mielenlaatua? Muistin tämän lukiessani Aamuvirkku yksisarvisen arviota.

Mutta monet, monet pitävät, kuten Susa. Oma arvioni kirjoista, näistäkin, on täysin tunnepohjainen ja subjektiivinen, ainakin sitä tavoittelen, kertomista kirjan herättämistä ajatuksista ja tuntemuksista. En pyri osoittamaan, mikä on ”hyvä” tai ”huono”. Laatutyötä kaikki nämäkin ovat. Eivät vain omia suosikkejani.

Katja Kettu: Kätilö. WSOY 2011.
Peter Sandström: Sinulle, joka et ole täällä. Schildts&Söderströms 2012. Suomentanut Katriina Huttunen.

Turkka Hautala: Kansalliskirja. Gummerus 2012.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti