Joka seitsemäs aalto

Joka seitsemäs aalto jatkaa Emmin ja Leon sähköpostirakkaustarinaa, joka alkoi muutama vuosi sitten kirjassa Kun pohjoistuuli puhaltaa. Ei niinkään outo tutustumistapa näinä sähköisen viestinnän aikoina, mutta vähän pelkäsin tarinan mahdollista tylsyyttä, kun aihe on se tavallinen, suoraviivainen ja ikiaikainen: tuleeko heistä pari vai ei? Sen verran kirjailija sai kuitenkin pysymään jännitettä yllä, että teki mieli uudesta kirjasta tarkistaa, miten käy.

Sähköpostiviestein kerrottu tarina välittyy lukijalle vain henkilöiden omien sanojen kautta. Lukija saa päätellä itse monia asioita, mikä tuo tarinaan syvyyttä. Huumorikin pilkistää, vaikkei tämä mikään huvittavan hauska kirja ole (eivätkä henkilöt väitäkään olevansa huumorintajuisia), tragediapuolta on tarjolla enemmän. Ja tietysti rakkautta. Henkilöitä on useampia, vaikka kaksi vain on äänessä (yksi poikkeus on, tai oikeastaan oli jo ensimmäisessä osassa, mutta se toistuu tässä; kirjailija ei ole luottanut lukijoidensa muistiin). Uskottavuutta on saatu kasaan sen verran, ettei kuvio tunnu liian lällyltä. Ei tarvinne mainita erikseen, että himolukijaa miellyttää se, että sanat ja kirjoittaminen ovat pääosassa − lähteenä, josta suhde rakentuu. En väitä tilannetta todenmakuiseksi kuitenkaan.

Välillä lukija on varma, että on vain ajan kysymys, että nämä kaksi päätyvät yhteen, välillä taas se tuntuu hyvin epätodennäköiseltä, monestakin syystä. Spoilauksen pelossa ei oikein voi kertoa enempää. Mutta jos romantiikka kiinnostaa, tämän kanssa voi mukavasti hetken viihtyä ja luvallisesti tirkistellä Emman ja Leon suhdetta, kuten Hanna toteaa.

Daniel Glattauer: Joka seitsemäs aalto. Atena  2012. Suomennos Raija Nylander.