Eeva Rohas: Syvä pää

Nimi Syvä pää vie ajatukset uintiin, kuten on tarkoituskin, mutta nimellä on myös abstraktimpi merkitys. Fanny-tyttö harjoittelee uintia tosissaan ja yrittää sydämeenkäyvästi selviytyä murrosiän kuohuista ja äidittömyydestä erilaisin keinoin. Myös jo aikuisen Susannen pään syöverit ovat mutkikkaat: hän asuu edelleen vanhempiensa kanssa ja hoivailee elävännäköistä nukkea. Helppoja kohtaloita ei siis ole luvassa.

Heidän tarinansa kulkevat erillisinä, vuorotellen. Ne limittyvät toisiinsa vasta myöhään kirjassa, etelänlomalla, oikeastaan sivuavat toisiaan jo aiemminkin Fannyn isän kautta, joka toimii linkkinä, kuten lukija huomaa jossain vaiheessa.

Etelänloma on kulminaatiopiste, johon tarinat kiertyvät ja jota kohti jännite rakentuu. Psykologinen trillerimäisyys kasvaa hetkeksi pelottavuuteen asti. Tunnelma on vahva, lukemisen jälkeen oli pidettävä hetken hengähdystauko ennen seuraavaan tarttumista.

Tarina ei ole elämää suurempi, mutta päähenkilöt ovat tosia, totisia ja liikuttavia kaikessa yrittämisessään ja rikkinäisyydessään, hakiessaan reittiä, jota seurata. Vinoon menee välillä ja pahasti - liian syvään päähän. Kokonaisuus tuntui hieman epätasaiselta, poukkoilevalta, vaikka teksti sinänsä on hyvää ja mietittyä. Voi olla, että tyyli on harkittu tapa kuvata henkilöiden ei-niin-tasaista mielenlaatua ja henkistä tilaa, hakemista. Pidän monimerkityksellisistä lauseista tyyliin eläinlääkäri otti osaa lemmikin kuolemaan tai matkaa jonnekin on niin ja niin monta vuotta. Kirjoittaja on taitava eikä sorru liikaan kikkailuun.

Kirja on Rohaksen ensimmäinen romaani, edellinen julkaisu oli novellikokoelma Keltaiset tyypit. Sitä en ole lukenut, mutta kehujen perusteella kelvollista suomiproosaa sekin.

Syvän pään ovat lukeneet muiden muassa Hanna ja Nora.

Eeva Rohas: Syvä pää. Otava 2012.