Heidän tarinansa kulkevat erillisinä, vuorotellen. Ne
limittyvät toisiinsa vasta myöhään kirjassa, etelänlomalla, oikeastaan sivuavat
toisiaan jo aiemminkin Fannyn isän kautta, joka toimii linkkinä, kuten
lukija huomaa jossain vaiheessa.
Etelänloma on kulminaatiopiste, johon tarinat kiertyvät ja
jota kohti jännite rakentuu. Psykologinen trillerimäisyys kasvaa hetkeksi
pelottavuuteen asti. Tunnelma on vahva, lukemisen jälkeen oli pidettävä hetken
hengähdystauko ennen seuraavaan tarttumista.
Tarina ei ole elämää suurempi, mutta päähenkilöt ovat tosia,
totisia ja liikuttavia kaikessa yrittämisessään ja rikkinäisyydessään,
hakiessaan reittiä, jota seurata. Vinoon menee välillä ja pahasti - liian
syvään päähän. Kokonaisuus tuntui hieman epätasaiselta, poukkoilevalta,
vaikka teksti sinänsä on hyvää ja mietittyä. Voi olla, että tyyli on harkittu tapa
kuvata henkilöiden ei-niin-tasaista mielenlaatua ja henkistä tilaa, hakemista. Pidän
monimerkityksellisistä lauseista tyyliin eläinlääkäri otti osaa lemmikin
kuolemaan tai matkaa jonnekin on niin ja niin monta vuotta. Kirjoittaja on
taitava eikä sorru liikaan kikkailuun.
Kirja on Rohaksen ensimmäinen romaani, edellinen julkaisu oli novellikokoelma Keltaiset tyypit. Sitä en ole lukenut, mutta kehujen
perusteella kelvollista suomiproosaa sekin.
Eeva Rohas: Syvä pää. Otava 2012.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti