Elävää kuvaa

lauantai 6. lokakuuta 2012

Juha Seppälä: Mr. Smith

Mr. Smith on sellainen hersyvä runsaudensarvi, että sen lyhyt arviointi on hankalaa, etenkin kun lukemisesta ehti jo vierähtää tovi, mutta lyhyesti muistiinpanoja: Mr. Smith ratkoo ongelmia. Ja niitähän maailmassa riittää. Asiakkaidensa ongelmien lisäksi hän selvittää oman isoisänsä arvoitusta, jäljittää tämän kirjoittamaa käsikirjoitusta.

Asiakassegmenttini muodostuu ihmisistä, jotka harvoin ovat onnellisia. Liiketoimintamallini on elämän näköinen, väljä ja sekava, siinä tulee joskus ajetuksi yksisuuntaista katua muuta liikennettä vastaan.”




Herra Smithillä on varmat, joskaan ei kovin persoonalliset saati tuoreet käsityksensä maailmanmenosta, niin talouden vallasta (”rahaa ei tehdä työllä, vaan rahalla” tai ”talouden harmaus syntyy yhdistelmästä luovuutta ja ahneutta”) kuin ihmisluonteesta (”ihminen ei ole rationaalinen olento”). Ärsyttävää kaikkitietävyyttä lieventää se, että hän heti alussa toteaa ryhtyneensä ratkomaan asiakkaiden ongelmia, kun ei osannut ratkaista omiaan. Ongelmia riittää, kaikilla henkilöillä, kaikilla sukupolvilla, ratkaisuja vähemmän.

Muita henkilöitä ovat herran itsensä ja hänen isänsä, pietarilaisen bisnesmiehen, lisäksi muun muassa maakuntalehden päätoimittaja, Orvo Manninen, joka ”sai lähteä ennen kuin kenellekään selvisi miten printistä siirryttäisiin digitaalisen tuloksentekoon.” Manninen elää henkisesti Kekkosen ajassa, eikä ihan tässä päivässä ole myöskään Erkka Torro, kirjailja, jonka lähde on ehtynyt, joka ei halua olla kontaktissa lukijoiden kanssa, ei vierailla aamu-tv-lähetyksissä eikä vastailla blogeissa lukijoiden tyhmiin kysymyksiin.

Kirjailija Torro on hämmentynyt nykymenosta, ajatukset vaikuttavat väsyneiltä ja vanhoilta, tyyliin ”jokainen nainen halusi olla muusa”. (Eiköhän useampi nainen olisi mieluummin itse tekijä kuin muusa, jos saisi valita.) Jäi kuva, että kirjailijassa on kertojan mukaan kuitenkin jotain sankarillista, sillä hän esimerkiksi ”ei lukeutunut niihin suuriin, jotka kaveerasivat kehnojen mutta myyvien kirjailijoiden kanssa korostaakseen omaa suuruuttaan.” No, kirjailijoiden suuruuteen ja muihin elämän perusasioihin mennäksemme, Smithin mukaan kaikki kirjat syntyvät naisen jalkovälistä, ja hänhän tietää kaiken. Eikä itse asiassa kirjaa enää ole, on vain julkaisualustoja (tämän taisi todeta Torro).

Maailmaa katsotaan siis tukevasti keski-ikäisten miesten silmin, ja se välittyy kirjasta hyvin. Jopa nuorempi polvi, älypuhelinbisnestä kehittävä Orvon poika Erno Manninen  ”ymmärsi olevansa liian vanha pystyäkseen sisältäpäin kokemaan sen sukupolven ajatuksenjuoksua, joka ei erottanut lehteä kirjasta, liikkuvaa kuvaa musiikista tai grafiikkaa animaatiosta.”Hänen elämänsä oli vanha käyttöjärjestelmä, jonka hän oli oppinut ja johon hän oli tottunut, mutta juuri siitä olisi pitänyt päästä eroon ja löydettävä uusi.”

Manninen pyrkii voittamaan ajan maratonia juoksemalla. Keinonsa kullakin. Kirjassa kaiken kaikkiaan vaivasi taaksepäin katsova ote, vaikka menneeseen takertumista ironisoitiinkin ja nykypäivän ilmiöitä ruoditaankin. Onhan näitä päivittelyjä kuultu vaikkapa teknologian kehityksestä tai siitä, että kirjailija joutuu esiintymään tai että ”kaikki on kaupan ja sitä sanotaan vapaudeksi”. Niin, mukana on muuten romantiikkaakin, Briscillan ja Ranen kesken, pehmentämässä tarinaa, tosin nämä sympaattiset mutta kliseiset hahmot jäävät kovin sivullisiksi.
Taitavasti Seppälä kirjoittaa, piti hänen aiheistaan tai ei, ja kiepauttaa lukijan mukaan monenlaiseen pohdintaan. Mr. Smith toteaa jossain vaiheessa: ”Vaikein läksy on tämä: mikään ei muutu.” Tarkoittaako hän, ettei mikään ympärillämme muutu? Ettei ihmisluonne muutu - vai että asiat eivät muutu, vaikka tiedämme enemmän? Onko tarkoitus kuvata ihmistä, joka ei huomaa tai ei halua tunnustaa muutoksia? Vai onko tämä nyt intertekstuaalinen viite (ei mitään uutta auringon alla...), joita kriitikot sanovat kirjan olevan täynnä, mutta joita tällainen tavislukija ei juuri edes huomaa?
Sen huomaa sentään, että kirja kestäisi useamman lukukerran - jos tämä maailma kiinnostaisi niin paljon, että sitä jaksaisi tutkia ja uusista löydöistä riemastua. Arviokin voisi kertoa aivan muusta kuin tämä, sillä Seppälä mahduttaa mukaan huiman määrän asioita, niin Karjalan ja kaupankäynnin historiaa kuin vaikkapa potenssilääkkeitä ja halkojen pinoamista. Kovin miehisiä ja kovia aiheita, kuten Seppälällä yleensä, oman lukukokemukseni perusteella - kuvittelisin myös tämän kirjan otollisimmaksi kohderyhmäksi älyllisyyttä arvostavat keski-ikäiset miehet ja wannabe-äijät.
Arvioita blogeissa vielä harvassa, Hemuli luki.

Juha Seppälä: Mr. Smith. WSOY 2012.


 

5 kommenttia:

  1. Luin Seppälän yhden novellin, ja oli minusta hyvä, pitäisi laajentaa pidemmän proosan puolelle :)

    VastaaPoista
  2. Seppälä on fiksu kirjoittaja ja varmasti antoisa luettava, jos tuo vaikeasti kuvailtava "miehinen" katsantokanta ei haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänen novellinsa Kaupankäyntiä on hyvin oivaltava :)

      Poista
  3. En sukupuolittaisi Seppälän tekstien tulkintaa. Minusta niissä on ennen kaikkea realismia. Viiltävästi esitettynä. Niin, ja olen vanha nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukupuolittamista ei minusta voi ainakaan tässä kirjassa välttää, niin korostettua ns. miehisyys ja miehinen katsantokanta tässä on. Mutta totta, ettei sillä sinänsä ole väliä, vaan asioilla itsessään. Ja kirjassa tekstin tasolla, josta ei ole nokan koputtamista Seppälän kohdalla. Pitäisikin etsiä tuo Joken mainitsema novelli lukuun.

      Poista