Taina Latvala: Välimatka

Tyttäret ostavat äidille 60-vuotislahjaksi Teneriffan-matkan, ja nuorempi tytöistä joutuu lopulta lähtemään äidin seuraksi reissuun. Pohjanmaalaisesta Synkkylän kylästä matkataan junalla ensin Helsinkiin, siitä lennolle etelään. Matkan aikana tyttären ja äidin suhde elää; kovin lapselliselta lähtiessä vaikuttanut tytär alkaa pikkuhiljaa aikuistua saadessaan selityksiä perheen tapahtumille, etenkin isän ”lipettihin lähdölle” kymmenen vuotta sitten. Isompi kipu on äidillä piilossa, mutta migreeni vaivaa välillä.

”Tämä on kuule sellaanen kipu, että tähän ei yks purana auta.”

Äiti on tomera maalaisrouva, joka pitää suunsa supussa omista asioistaan ja tietää rajansa ja toistenkin rajat, liiankin hyvin. Hän kohtelee aikuista tyttöään ärsyttävän holhoavasti ja antaa äitimäisesti neuvoja milloin pukeutumisesta, milloin miehistä - äidin mielestä sopivan sulhonkin tyttö oli jättänyt.

”Ei saa olla liian kranttu, jää pian luu kätehen.”

Jostain syystä tytär sietää holhousta hyvin, vaikka on jo omillaan asuva, töissä käyvä nuori nainen. Ehkä hän aavistaa äidin haavoittuvuuden, vaikkei sitä vielä matkan alussa ehkä osaa sanoiksi pukea. Ainakin hän ymmärtää äitinsä kaikessa kaikkitietävyydessäänkin tarvitsevan apua ja tulee ajatelleeksi myös sitä, milloin vanhemman rooli vaihtuu lapselle. Isäänsä tyttö yrittää olla miettimättä, isä on lähdöllään tehnyt itsensä perheelle kuolleeksi. Mutta ei tietysti unohduksissa.

Tytön tapa takertua äitiinsä, mukailla tämän toiveita, itsensä kustannuksella, on ärsyttävää. Onneksi hän osoitti jossain kohtaa myös merkkejä omasta tahdosta ja päätöksentekokyvystä. Silti hän jäi nimettömäksi, vain tyttäreksi (äidin muistoissa likaksi, tenavaksi, lapseksi) ilman omaa persoonaa, kun taas hänen vanhemmalla siskollaan Ellillä on jo oma elämä, nimikin mainittiin monta kertaa.

Tarinan edetessä vanhoja tapahtumia tuodaan päivänvaloon muistojen ja muistikirjojen avulla, isänkin lähtö saa selityksensä. Purjehtiminen nousee yhtäkkiä isoon rooliin kirjan loppupuolella, mikä tuntui hieman yllättävältä ja muusta tekstistä poikkeavalta - lukija olisi päässyt tunnelmaan vähemmilläkin alan termeillä, vaikka ne kuulemma ovat täyttä asiaa ja asiantuntijoiden tarkistamia.

Kirja etenee sujuvasti, salaisuuksia sopivissa erissä paljastaen, lukijan uteliaisuutta kutkutellen. Henkilöt ovat eläviä, nuori tyttö kypsymättömyydessään, äiti tomeruudessaan, muut perheenjäsenet ja sivuhenkilöt tuomassa sopivasti muuta maailmaa mukaan, Ihime-Irmelistä lähtien. Kaupan alan esimiestyöstäkin saatiin esimerkkiä, tytön esimiehen tekstiviestien muodossa. Pienissä piireissä kuitenkin pysytään, maailmoja ei syleillä, vaan kyseessä on yhden perheen tarina ja kasvukertomus. Murreosuudet, joita etukäteen vähän vieroksuin, eivät olleet liian raskaita, vaan toivat mukavasti paikallisväriä ja uskottavuutta

Vaikka tarina ei ole hauska, kuivaa huumoriakin mahtuu mukaan, josta jää toiveikas tunne, että tässä ollaan vasta alussa. Latvalan tähänastisista kirjoista mielestäni paras; Välimatka on Arvostelukappaletta ja Paljastuskirjaa järeämpää tavaraa, mutta helppolukuinen ja viihdyttäväkin.

Taina Latvala: Välimatka. WSOY 2012.