Luin Sinuhen kauan sitten ja ajattelin sen olevan täydellinen kirja. Siinähän on kaikkea: historiaa, politiikkaa ja uskontoa; tiedettä ja yhteiskuntaa; rakkautta, seksiä ja romansseja; komeita urhoja ja kauniita naisia; ylhäisiä ja alhaisia; kieroilua ja ystävyyttä; sotaa ja rauhaa; huumoria, lämpöä ja elämänviisautta; yllätyksiä, vahvoja tunteita, huikeaa mielikuvitusta ja loisteliasta kieltä... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.Läheskään tähän yltävää runsaudensarvea ei kirjana ole, ainakaan minulle. Luulen jopa, että jotkut käsitykseni ja asenteeni ovat pohjautuneet Sinuheen tai ainakin saaneet siitä vahvistusta, kuten agnostinen suhtautuminen uskontoihin.
Kuuntelin tarinan uudelleen äänikirjana, ja vähintään yhtä hienolta se tuntuu edelleen. Mutta nyt nousi esiin eri asioita. Kirja on paljon hauskempi kuin muistin, Sinuhe ei ole enää niin viisas kuin silloin, ja Minean tarina, joka järkytti minua kovasti aikanaan ja jäi päällimmäisenä mieleen koko kirjasta, oli nyt vain yksi, tosin koskettava, juonne Sinuhen taipaleella. Näen nyt enemmän suuria kuvioita ja linjoja, en vain yksittäisiä tapahtumia. Miten Sinuhesta kehittyi se mies, joka hän lopussa on, ja miten Egyptistä se maa, jollainen siitä tuli.
Tällä kertaa huomasin myös, että on jotain, joka kirjasta puuttuu: onnellinen miehen ja naisen suhde, liitto, joka ei pääty surullisesti. Vai muistaako joku sellaisen? Kalpaten käy, joko suhteelle tai ihmisille niissä. Mitä tämä mahtaa kertoa kirjailijasta? Oliko tämä tahallista vai tahatonta?
Kunnioitus kirjailijaa kohtaan vain kasvoi kakkoskierroksella. Miten syvästi hänen on täytynyt elää tätä muinaista maailmaa, joka on tarkka kuin dokumenttifilmi toisesta ajasta. Waltari vuorottelee taitavasti isojen vakavien ja pienten hassujen tapahtumien välillä, niin ettei jännite herpoa hetkeksikään. Välillä kauhistuttaa, usein naurattaa. Lars Svedberg on hieno lukija; hänen syvään ääneensä ei kyllästy, vaikka cd-levyjä on 31.
Kuten sanoin Jokken postauksen jälkeen, tuntuu lähes pyhäinhäväistykselle kirjoittaa tällaisesta mahtikirjasta. Sanat kuulostavat omissakin korvissani kärpäsen surinalta, kuten Sinuhen ystävä Horemheb sanoisi. Yritän silti kiteyttää Sinuhen kiehtovuuden ytimen: se jättää lukijaan jäljen jostain ikiaikaisesta, tuo häivähdyksen ajattomasta, herättää muistoja menneestä ja enteitä tulevasta. Rohkaisen kaikkia tutustumaan, jos kirja on vielä kokeilematta, ja vaikka sen olisi joskus lukenutkin. Ensi kerralla alku on hankala, raamatullisen kielen vuoksi, mutta kun siihen tottuu, alkaa sujua - ja koukuttaa. Koska kirja on niin täysi ja käsittelee suurinpiirtein kaikkea ihmiselle tärkeää, se kestää vaikka kuinka monta lukukertaa.
Muualla: Sallan lukupäiväkirjassa on hyvä analyysi. Suketus löysi myös laillani kirjasta "kaikkea". Paulakin kuunteli äänikirjan, Amman vei kirjan tarina ja kieli mukanaan.
Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen. Viisitoista kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n. 1390-1335 eKr. Julkaistu 1945. WSOY:n äänikirja 2008. Lukija: Lars Svedberg.
Olen kanssasi samaa mieltä, että kirja on paikoin varsin hauska. Minullakin ensimmäisellä lukukerralla kalvoi paljon Nefernefernefer, Minea, Merit ja Aziru, mutta toisella kerralla näin paljon muuta. Kannustan tavallasi uusintalukemaan tämän, toinen lukukerta avaa monta "ovea" :)
VastaaPoista***
Sinuhea en pitänyt toisella enkä enesimmäisellä kerralla viisaana, pelkuri hän ainakin oli ja haihattelija.
Olen lukenut Sinuhen kerran nuorena ja vaikuttunut. Uusintalukua en ole uskaltanut, olen pelännyt että lukukokemus ei kuitenkaan yllä ensimmäisen tasolle. Mutta tämä kirja todella taitaa kestää useatkin uusintaluvut.
VastaaPoistaPari muutakin kirjaa olen lukenut Waltarilta ja niissäkin on ollut yleensä vain epäonnisia suhteita. Jostakin muistan lukeneeni, että Waltarilla itsellään oli hyvin epäonninen ensirakastuminen (saatan muistaa väärin). Olen pohtinut, miten paljon tuo ensimmäinen nainen on vaikuttanut Waltarin teoksiin ja kahtiajakautuneeseen naiskuvaan (nainen on Waltarin kirjassa yleensä joko puhdas Madonna tai likainen huora).
Minullekin tämä on ollut nuorena luettu The Kirja, johon aika moni romaani on tullut tahallisesti tai tahattomasti verratuksi ja usein varsin köykäiseksi havaituksi. Olen varmaan lukenut tämän ihan kirjanakin pariin kertaan ja kuunnellut joitakin vuosia sitten Svedbergin upeasti lukemana. Samaten huomasin kirjassa aikuisena paljon sellaista, mikä nuorena meni ohi. Olen ajatellut kuunnella tämän jonkin ajan päästä uudelleen. Kirja kestää sen mainiosti.
VastaaPoistaMinustakin Sinuhe oli kaikkea muuta kuin viisas, paitsi kenties lopussa katsoessaan elämäänsä taaksepäin.
Luin tämän muistaakseni lukiolaisina ja pidin myös kovasti. Tuon mainintasi onnettomista parisuhteista muistan, se että kukaan ei tunnu löytävän kestävää rakkautta.
VastaaPoistaSinuhen voisi tosiaan lukea uudelleen, sillä uskoisin pitäväni siitä tälläkin kerralla. Muistaakseni mies ei ole tätä lukenut, joten hänet ainakin laitan Sinuhen kyytiin.
Ihana teksti, Arja.
Jokke, nauroin tosi monessa kohtaa - en tosiaan muistanutkaan että huumoria on niin paljon. Henkilöt ja kieli ovat vain niin herkullisia. Pihi nainen, kiinnostavaa, jotain tuollaista uumoilinkin suhdeasian taustalla olevan. Kirsi, hienoa että olet jo lukenut tämän niin monesti, pyrin samaan. Ja kiitos Linnea! Miehen kanssa me tätä kuuntelimme ja hyvin jaksoi hänkin ja nautti, vaikkei kaltaiseni himolukija olekaan.
VastaaPoistaMinä luin tämän viime kesänä, ja olen todella iloinen että sen tein. Hieno kirja, jossa on hurjasti kaikkea. Sinuhe yllätti minut positiivisesti, vaikka etenkin kirjan alku oli hieman pakkopullaa. Mutta jotenkin se tunnelma ja no, kaikki, vei mukanaan!
VastaaPoistaAlku oli minustakin hankala ensimmäisellä kerralla, mutta sen yli kannattaa sinnitellä. Jotenkin ihan koukutuin tähän kuunteluun ja nyt tuntuu tyhjältä, kun enää kotiin mentyä ei olekaan yhtään kuulematonta cd:tä koneeseen napsautettavaksi. Se oli mainio rentoutushetki töiden jälkeen!
VastaaPoista