Elävää kuvaa

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Lähiöoksennus

Heti alkuun mainittakoon, että olen varmaan jäävi puhumaan tästä kirjasta. Nimittäin asun Kannelmäessä, josta kirja kertoo. Olen tosin muuttanut tänne vasta keski-iässä (lapsuuteni asuin maalla ja kirjan aikakautena Kalliossa), joten katson Kannelmäkeä eri lasein kuin minua reilut 10 vuotta nuorempi kirjailija Juvonen. Mutta riemastuttavaa on lukea tutuista paikoista ja elämästä täällä 80-luvulla.

Katjan isä toi perheensä jostain syystä Kannelmäkeen, vaikka piti itseään epäonnistuneena sen vuoksi. Töölö, se vasta olisi jotain! Isä on sinnikäs pyrkyri, ja häntä motivoivat enemmät muut asiat kuin vastuu perheestä, johon kuului äidin ja Katjan lisäksi isoveli Pete. Niinpä isä pian iskee töölöläisen tyttöystävän ja pääsee muuttamaan tämän luo unelmiensa kaupunginosaan. Äiti ja lapset jäävät Kannelmäkeen sinnittelemään miten parhaiten taitavat. Rahasta on tiukkaa; kahden lapsen elättäminen ja STS:n asuntolainan hoito sairaanhoitajan palkalla on taiteilua, eikä isästä ole apua. Ukki muuttaa Hankasalmelta osaksi vuotta tyttärensä luo, jotta voi osallistua kustannuksiin ja tarjoata lapsille miehen mallia.

Äiti jää kirjassa kaukaiseksi; hän on paljon töissä ja ilmeisen tunnollinen ja ahkera. Huithapeli-isästä riittää enemmän kerrottavaa, mutta aikuisilla ei tarinassa ole suurta roolia - varhaisteinin näkökulma - vaan kirja keskittyy Katjan ja hänen kavereidensa, Sannan ja Mirrin, ajanviettoon. Joka taas keskittyy pitkälti epäterveelliseen harrasteisiin, kuten pään sekoittamiseen jollain aineella. Pian Katja harjaantuu taitavaksi noudattamaan Alkosta tarvittavat juomat, kun oma ikä ei riitä. Kaljaan sotketaan niin asperiinia kuin sisujakin tehojen nousun toivossa. Ja vaikka äiti vei lapsia hiihtämään ja mehulle Maunulan majalle, ei liikunta tai muukaan ns. hyvä harrastus ottanut tulta. Enemmän teinityttöjä kiinnostivat discot, kuka nuolee ketäkin ja miten saisi hankittua rahaa - kekseliäitä mutta arveluttavia keinoja käytettiin.

Lapset saivat melskata aika lailla omin nokin. Sellaista silloin oli, jos vanhemmat olivat töissä - lähiö ei nähtävästi eronnut suuresti maaseudusta tai kantakaupungista tässä. Lapsia ei kuskattu paikasta toiseen - jos johonkin halusi, piti myös keksiä keino sinne menoon - ei järjestetty iltapäiväkerhoja tai muuta ajanvietettä tai tarjottu teknologiaa, tv:tä ja tuikitärkeää kasettimankkaa lukuunottamatta. Matkat tai kalliit välineharrastukset eivät olleet arkipäivää. Varmasti oli toisenlaisiakin perheitä, mutta luulen, että raha tai asuinpaikka ei niinkään ratkaissut elämäntapaa kuin ajan asenne. Monet ilmiöt ovat yleispäteviä: teinit sekoittivat päätään, kuuntelivat musiikkia, ihastuivat, haaveilivat, tappelivat ja taistelivat suosiosta - ja kikkelikalleja oli kantakaupungissakin.

Tietysti kirja syöksee lukijan omakohtaiseen muisteluun: millaista oli, kun Ruoholahti oli vielä  joutomaata, kun telkkarista tuli Lauantaitanssit, kun pusikoissa asui metsien miehiä... Kaiken kaikkiaan elämä lähiössä ei näytä kovin erilaiselta kuin miltä se näytti vaikka Kalliossa. Enemmän näen kirjan aikakauden kuin lähiöelämän kuvauksena. Kirjan tytöillä oli kyllä tavallista rankempia kokemuksia, ja heidän piti pärjätä lähes täysin ilman aikuisten tukea, mikä suretti lukijaa, mutta nyyhkytarina tämä ei ole. Ei myöskään Juvosen oma muistelmateos, vaikka monet tapahtumat perustuvat todellisuuteen. Kirjan ruma nimi on herättänyt ihmetystä; ainakin se saa huomiota! Ehkä kirjailija haluaa sillä kuvata myös omaa lapsuudenkokemusten ulos purkamistaan.

Mutta lukee kirjan millä silmillä vain, aikuiset löytävät siitä muisteltavaa ja nuoremmat dokumentointia siitä, millaista entisillä nuorilla oli. Juvonen kirjoittaa vauhdikkaasti ja sujuvasti, ja myös kiitettävän napakasti ja täsmällisesti: näkyy, että hän on tehnyt asiatekstejä, arvelin toimittajaksi ennen esittelyn lukemista (on muuten monikokenut nainen, kun työkokemusta katsoo).

Nykyisinkään Kannelmäki ei ole pelkästään lintukoto, mutta hyvin täällä viihtyy. Lapsiperheiden arkea täällä en tunne, mutta lapsia on monen päiväkodin ja koulun verran. Teinejä näkyy ulkona viikonloppuiltaisin myöhään enemmän kuin toivoisi ja he ovat nuorempia kuin toivoisi. Jonkinlaista kohennusta olen ollut havaitsevinani: en ole aikoihin nähnyt niitä sydäntäsärkeviä likaisia lapsia, jotka kulkivat talvisinkin surkean ohuissa vaatteissa ja ilman takkia juna-asemalta toiselle ja pummaavat milloin mitäkin. Toivottavasti teinit saavat nykyisin kirjan aikaa enemmän huolenpitoa ja huomiota. Ainakin on nuorisotila, kirjasto, urheiluseuroja, Kannelmäki-liike... mutta tämä on jo toinen tarina.

Kirjan ovat lukeneet myös Mari A, joka ihastui nostalgiaan ja pakeni takaisin maalle, sekä Lukukauden Jaana, joka toteaa kirjan vahvuudeksi autenttisuuden kaunokirjallisuuden sävyjä enemmän.

Anu Juvonen: Lähiöoksennus. Minerva 2013.

12 kommenttia:

  1. Hyvä omakohtainen analyysi :)

    Itse olen asunut Tapulikaupungissa (Puistolan aseman vieressä) ja Koivukylässä, joten lähiöelämä on jotensakin tuttua.

    VastaaPoista
  2. Minut ainakin on tuo kirjan nimi tähän asti työntänyt pois kirjan luota. Ehkä kuitenkin voisin lukea, sillä 80-lukulaisuus kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
  3. Kirjan meno kuulostaa varsin tutulta ihan täältä Oulustakin katseltuna, joten todennäköisesti arviosi siitä, että kyse on lähiötä enempi aikakausikuvauksesta, osuu nappiin! Tavallaan kiinnostava kirja, mutta ei valitettavasti sovi juuri nyt lukupinooni. Olen jo aiemmin bongannut kirjaan liittyviä juttuja mediassa, joista niistäkin on jäänyt hyvä kuva kirjasta. Ehkä törmään tähän myöhemmin! :-)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Jokke, eikös Koivukylä ole Vantaan Kannelmäki, tai jotain sinne päin... Tintti, minäkin vierastin nimeä ja jos kyseessä olisi ollut jokin muu paikka kuin omakohtaisesti tuttu, tuskin olisin tarttunut kirjaan. Mutta aikakautta siinä kuvataan varsin näpsäkästi, ilman sen suurempaa draaman kaarta, eli jos aika kiinnostaa myös sinua Paula, tällä voi nostalgisoida.

    VastaaPoista
  5. Mulle tämä oli tosiaan aikakausikuvaus, ja tosiaan, ei olisi voinut kuvitellakaan, että lapsena olisi kuskattu harrastuksiin. Kyllä olen niin monet kerran ajanut pyörällä kentän reunalle lapsuudessani/ nuoruudessani, että en vieläkään aina tajua tätä viedään lapsi kilsan päähän kouluun autolla -elämää.

    Kannelmäkeä en tunne kovinkaan hyvin, ja vierastan lähiöelämää: vuosi Pihlajamäessä oli tarpeeksi mulle. Tykkään nykyisestä lintukodostani, joka tuo mieleeni oman maalaiskaupunkini. Tosin kaikkea voi täällä tapahtua ja kaikkea tapahtui kotikaupungissanikin, mutta silti tunnen oloni paremmaksi tällaisessa pikkuympäristössä.

    VastaaPoista
  6. Nimi on luotaantyöntävä ja jotenkin laskelmoidun oloinen. Mutta voisihan tämän lukaista, sen verran lämpimästi kirjoitit!

    VastaaPoista
  7. Minuakin kiinnostaa, vaikka nimi ja kansi hiertävät vastaan... Katsotaan, josko kirjastossa kohtaisimme :)

    VastaaPoista
  8. vielä jonotan kirjaa kirjastosta

    VastaaPoista
  9. Kirsi, lämpö hehkui varmaan kotiseuturakkaudesta ja nuoruusmuistoista enemmän kuin itse kirjasta - mutta silloinhan kirja on tehnyt tehtävänsä, saanut jotain aikaan. Kirjastossa sen minäkin kohtasin, Annika K ja anonyymi, tietysti Kannelmäessä.

    VastaaPoista
  10. Minullekin jo kirjan nimi aihheutti negatiivisia tunteita.Omat lapseni asuivat täällä myös 60-70 luvulla ja kysyin heiltä jos muistaisivat että oliko kannelmäki tuollainen oksennuspaikasilloin. Vanhempi tyttäreni sanoi että kyllä se vähän sellaista oli vaikka ei ehkä noin rajua hänen mielestään. Olen siis asunut yli 70-vuotta täällä enkä kyllä koskaan halunnut muuttaa pois täältä vaikka huonojakin aikoja oli. Ehkä tuo kirja pitäisi lukea ennenkuin voisi jotain siitä kirjoittaa.

    VastaaPoista
  11. Vau, yli 70 vuotta kannelmäkeläisenä! Eli ilmeisesti lähiön perustamisesta asti. Aika lailla ovat paikat ja tavat muuttuneet tuona aikana. Kirja on hyvä ajankuvana, ehkä joku kirjoittaa kohta 2000-luvun puolen kokemuksiaan täältä.

    VastaaPoista