Elävää kuvaa

torstai 20. kesäkuuta 2013

Veden viemää

Istun mökillä, takan lämmössä, näpyttelemässä konetta: mökkimme sijaitsee niemellä, ja vettä näkyy ikkunoista kolmeen suuntaan. Tumma taivas vihmoo laiskasti vettä, järvi lainehtii levottomasti ja aallot läiskyvät laituria vasten. Mikä idylli lukea ja kirjoittaa kirjasta Veden viemää.

Mikael Niemi nostattaa suurtulvan, kun pato murtuu kovien sateiden seurauksena Luulajanjoessa Pohjois-Ruotsissa. Jokialueella asutaan, mökkeillään ja retkeillään, kunnes Vattenfallin ylläpitämän padon rikkoutuminen muuttaa kaiken tsunamiksi, valtavaksi vesivyöryksi.

Adolf Pavval nautti erikoisvalmisteisesta Saabistaan ja ajamisesta erämaassa, kaukana työelämän melskeistä. Lena Sundh vetää akvarellikurssia ja vie kurssitettavansa joen rannalle maalamaan vettä vedellä. Yksi kurssilaisista on hankala ja vie Lenan voimia suhteettoman paljon jo alusta alkaen. Avioliitonsa epäonnistuttua elämästään tarpeeksi saanut helikopterilentäjä Vincent Laurin suunnittelee itsemurhaa, hänen tyttärensä Lovisa aavistaa pahaa, ja Vattenfallin työntekijä Barney Lundmark ärsyyntyy kahden nuoren naisen saapumisesta pääkonttorilta padolle mittailemaan ja tutkimaan. Eläköitynyt dementikkovaimonsa omaishoitaja Gunnar Larsson yrittää pelastaa entisen kollegansa. He kaikki jäävät veden armoille. Lopulta Luulajan kaupunkia joensuulla - paikassa jossa joki laskee Perämereen - aletaan evakuoida, ja Sofia Pellebro lähtee etsimään kaaoksessa tytärtään, jonka piti olla koulussa. Kunkin henkilön tapahtumia kerrotaan iskevin, lyhyehköin luvuin, vuorotellen, tulvan edetessä jokea alaspäin Luulajan kaupunkia kohti.

Veden viemää on puhdas katastrofikuvaus. Se kertoo elokuvamaisesti tulvan liikkeet ja sen, miten kukin henkilöistä käyttäytyy. Niemen kuvaus on sujuvaa, teksti vauhdikasta ja helppolukuista. Muutaman kerran yllätin itseni pidättämästä hengitystä, jännityskäyrä oli korkealla lähes koko ajan.

Ihmiskuvaus ei ole syvällistä mutta tarkkaa. Keskeiset luonteenpiirteet korostuvat äärimmäisessä hädässä, niin hyvät kuin huonotkin: yksi etsii järkiperäisiä pelastautumiskeinoja, toinen luottaa luonnon voimiin, kolmannen väkivaltaisuus pääsee valloilleen, neljättä vie tunne ja intuitio. Ja koska tilanteesta on miellyttävyys kaukana, ei tarinakaan ole mukava, vaan hätä tuo esiin ällöttävyyksiä ja raakuutta. Kärjistykset kumma kyllä lisäävät jutun uskottavuutta.

En tiedä, onko Niemi tarkoittanut kirjaa muistutukseksi luonnonvoimien mahdista tai piikiksi jatkuvia voittoja kahmiville energiayhtiöille, niinkin sen voisi nähdä. Mutta ainakin se on viihdyttävä, tähän aikaan hienosti sopiva jännäri, joka on selkeä ja nopea lukea. Eikä jää mieleen pyörimään, sen verran mielikuvituksellisia tapahtumat ovat. Ilmastonmuutoksesta se ainakin kertoo, ja sitä onkin syytä miettiä: tietenkään padot eivät oikeasti voi murtua, jos energiayhtiöiltä kysytään. Eivätkä ydinvoimalat aiheuta vaaraa. Mutta  entä, kun ympäristömme muuttuu arvaamattomasti, pitävätkö insinöörien laskelmat enää paikkansa? Median ja päättäjien reaktioita myös sivutaan kiinnostavasti.

Kenelle? Katastrofaalista kesälukemista kaipaavalle, luonnonvoimia kunnioittaville, insinöörejä epäileville, jännityksestä nauttiville.

Sannaa aihe ahdisti, mutta ihmiskuvaus kiinnosti. Taika ahmaisi kirjan kerralla, Jori yllättyi iloisesti kirjan suoraviivaisuudesta.

Mikael Niemi: Veden viemää. Like 2013. Suomentanut Jaana Nikula.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti