Elävää kuvaa

maanantai 9. syyskuuta 2013

Esikoinen

Jari Tervo kuvaa päiväkirjan muodossa lapsuuttaan, teini-ikää kohti kurkottavan koululaisen mietteitä ja arkea suvun ja naapurien keskellä. Nostalgiaa, nostalgiaa - tuttuja asioita 70-luvulta cassette recorderit ja Cannonit, View Masterit ja Mäntyrannat, Wranglerit ja Virenit. Jopa Mikko von Deringerin johtamat Peipposet radiossa muistuvat mieleen, tai paremminkin Kaisu Puuska-Joen iloinen kuulutusääni.

Rovaniemeläisessä perheessä on kolme lasta, joista Jari on vanhin. Veli Unto Abraham ja Maija-sisko ovat vielä pieniä, joista Jari esikoisena kantaa vastuuta. Isällä on rakennusalan firma, äiti on töissä Sopu-Asussa. Aatteen ihmisiä, etenkin isä, kommunisteja ollaan, sanoi Unto Abraham kyseltäessä porukan laatua. Isomummu Esme on elänyt tsaarinvallassa ja kertoilee kirgiisikasakoista ja suuresta rakkaudestaan, kiinalaisesta palmikkopää Liusta. Äidinäiti miehineen ja monet muut henkilöt ovat läsnä arjessa ja muokkaavat pojan maailmankuvaa. Kun Jari aloittaa päiväkirjan pidon, hän ihmettelyjä välttääkseen valehtelee kirjoittavansa ylös jalkapallotuloksia.

En ole lukenut Tervolta muuta kuin isänrakkauden tunnustuksen Kallellaan, joten en tiedä, ovatko hänen kirjansa yleensä ensisijaisesti hauskoja, olen kuvitellut ne enemmän poliittisiksi ja yhteiskunnallisiksi velmuileviksi kuvauksiksi. Sitä tämäkin on, mutta henkilökohtaisella ja lapsen tasolla. Nauroin monta kertaa ääneen: Uriah Korhoselle, Aune-tädille, joka saattoi olla noita, lapsen ihmettelyille ja omatoimisuudelle. Tai tarkemmin, en heille, vaan Tervon nasevalle lauseelle.

Äiti ja isä hoitivat lapsiaan huolella mutteivat ajan tavan mukaan turhantarkasti, olihan heillä omakin elämä, uura ja aate. Politiikkaa sekä kunnan että valtion tasolla seurataan tiiviisti. Lapsia ei hyysätty mutta hyvänä pidettiin, ja kannustavaan kasvatukseen osallistui koko suku. Yksi arveli Jarista tulevan shakin maailmanmestari, isomummu päättää, että poika julkaisee isona kirjan mummun muistelmista. Poika itse kaavaili osakseen huippukitaristin tai jääkiekkotähden uraa, sen minkä arkipuuhiltaan ja miehistymisen odottelultaan ehti.

"Minusta kasvaisi jäntevä, lihaksikas, vaitelias, pitkätukkainen, tutkimaton, lyyrillinen, isokyrpäinen."

Alakarvojen lukumäärän kehitystä seurataan tarkkaan, tytöt ovat kiehtova ja merkillinen elämänalue. Rakkauden teema ovat kirjassa vahva niin äidin ja isän suhteessa kuin  muissakin.

Jarin isä on touhukas ja tekevä, mikä sopii remonttifirman omistajalle. Lomamatkana ajetaan puoli Suomea asuntomessuille ja yövytään teltassa.

"Isää karmaisee entisaikain maailma. Silloin elämästä puuttui kaikki mikä siitä tekee elämisen arvoisen: muovi, vaneri, betoni, styroksi, öljysora, ontelolaatat."

Vaikka isä katsoo maalarina olevansa Särestöniemen kanssa ammattiveljiä - Särestöniemi maalasi pakkasmaisemia ja isä emäntäkouluja - äiti on perheen taiteilija ja tekee samaa kuin poika; kirjoittelee salaa, reseptien kääntöpuolelle. Hänestä olisi voinut tulla vaikka kirjailija, arvelee poika. Symppaan erityisesti Erkki-setää, jolla varmat, viisaat näkemykset asiaan kuin asiaan ja joka ihastuu ihanaan lottotyttöön.

Isomummun muistelut ja Aune-tädin tarinat siivittävät lapsen mielikuvituksen lentoon. Alun perinteinen lapsuudenkuvaus muuttuu kertomukseksi, jossa tosi ja kuvitelma eivät enää pysy määrätyillä paikoillaan, vaan taitaja tarinaniskijä kieputtaa niitä ja kasvattaa omaksi tarinakseen. Eikä sillä ole merkitystä, mikä on totta. Tervo kuvaa hienosti kirjailijan syntyä, mielikuvituksen voimaa. Aina ei ole hauskaa, sillä moni tarina päättyy traagisesti. Lopuksi Tervo kuitenkin nostattaa vielä hymyn lukijan huulille. Kaunista!

Esikoinen on kunnianosoitus perheelle ja suvulle, tunnustus omalle taustalle ja sille, mitä porukkaa ollaan. Se kasvaa isommaksi kuin yhden ihmisen historia - joka aina on sekoitus monen sukupolven historiaa ja vielä jotain muuta. Pistää miettimään, että henkilökohtaiset ja yksilölliset valinnat ovat hienoja, mutta kuinka henkilökohtaisia ja yksilöllisiä ne lopulta ovat? Olen aika vaikuttunut kirjasta ja kirjailijasta, täytyy lukea muutakin.

"Lapsi tietää aina enemmän kuin aikuinen luulee. Se mikä meidän suvussa kulkee, kulkee kannoillani. Se pelottaa minua enemmän kuin mikään muu."

Jari Tervo: Esikoinen. WSOY 2013.

4 kommenttia:

  1. Minusta ne ...ei vaan ole sellaisia.
    En suostu myöntämään, että olisin tyhmä ja taidetta ymmärtämätön, vaikka pidänkin Tervoa vain julkkiksena joka kirjoittaa.. niin kuin kirjoittaa.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi, et varmasti olekaan :-) En ole itse lukenut Tervolta kuin tämän ja sen Kallellaan, joten en tiedä niistä varsinaisista myyntimenestyksistä, mikä niissä kiehtoo. Jotain kyllä kertoo se, etten ole lukenut niitä, eivät ole vaikuttaneet minustakaan sellaisilta.

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut Tervolta joitakin kirjoja ja niissä kaikissa paitsi Esikoisessa harmitellut kummallisia, liiallisia juonikiemuroita ja nokkeluuksia, jotka pilaavat muutoin niin hienon proosan. Esikoinen on kypsempi ja vakavampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, tuo siis Tervoissa on se vaikeus. Liika nokkeluus ei ole hyvästä, sanoo Kyrön Kunkun juuri kesken jättänyt... Mutta Esikoinen on tosiaan suorastaan selkeä ja seesteinen, huumoriakaan täysin unohtamatta.

      Poista