Elävää kuvaa

torstai 19. syyskuuta 2013

Mercy Closen mysteeri

Vaihteeksi kevyttä kivaa, uusin Marian Keyes. Olen aina pitänyt Keyesin kirjoista ja hänen tavastaan yhdistää kepeyteen ja sujuvuuteen syvempääkin tasoa. Yleensä se on jokin mielenterveydellinen ongelma päähenkilön kautta kuvattuna, kuten alkoholismi tai eroahdistus. Keyes ei käsittele niitä mitenkään syvällisesti eivätkä nämä opaskirjoista käy, vaan ovat ehtaa chick littiä. Mutta kirjailija osoittaa tuntevansa aiheet, joista puhuu, joten uskon, että kirjat tarjoavat lohtua samoja ongelmia kohdanneille. Ja ainakin viihdettä, pakoa arjesta. Ehkä ne jopa auttavat näkemään valoisampia puolia.

Mercy Closessa ongelma on masennus. Ei mikään kevytdepis, vaan todellinen sairaus, josta kolmikymppinen Helen on kärsinyt, mutta on jo toipumassa. Lisäksi kasautuneet työvaikeudet ja rahapula pakottavat naisen pinnistelemään rajoillaan.

Helen on tietysti yksi Walshin laajasta sisarusparvesta, josta kirjailijan kirjat ovat aiemminkin kertoneet, kustakin sisaruksesta vuorollaan. On hauska huomata tuttuja hahmoja vilahtavan Helenin tarinassa. Helen on sieltä nuorimmasta päästä, taitaa olla peräti nuorin. Ainakin hän puhuu isosiskoistaan (Rachelista on muuten tullut , ja Helen oli viimeinen kotoa muuttanut.

Rahapulassaan Helen joutuu turvautumaan vanhempiinsa, jotka ovat jo ehtineet haaveilla kahdenkeskisestä vanhuudenvietosta ikäkauteen kuuluvine harrastuksineen ja nyreissään hyväksyvät tytön paluumuuton. Miesasioissa kauniilla Helenillä menee hyvin: Artie on upea poikaystävä, mutta hänellä on ex-vaimo ja kolme lasta, jotka hieman hidastavat suhteen kehittymistä.

Ammatikseen sankarittaremme on yksityisetsivä - okei, nyt mennään hieman oudoille alueille, mutta annetaan anteeksi. Hän saa entiseltä heilaltaan Jaylta rahakkaan toimeksiannon, josta ei voi kieltäytyä: tehtävänä on etsiä comebackia puuhaavaan entisen poikabändin yksi jäsen, joka on kadonnut mystisesti. Bändille on buukattu keikkoja ja kaikenlaista, ja monien rahat ja maine ovat hankkeessa kiinni - siksi Waynen löytyminen on elintärkeää.

Reipas Helen ryhtyy toimeen ja joutuu tietysti monenlaisiin kommelluksiin ja kummallisiin tilanteisiin tehtävän myötä. Hetkittäin tarinaan tulee dekkarin tuntua, mutta ei sittenkään. Kuten Helen itse sanoo: "Ei tässä sentään elämästä ja kuolemasta ole kyse - toivon."

Asiat ratkeavat, tavallaan, niin Waynen mysteeri kuin Helenin ja Artien suhde. Ja se masennus, se täytyy ottaa vakavasti. Helen tietää jo varoa, sillä tautii uusiutuu helposti. Kun lokit maiseman yllä alkavat näyttää korppikotkilta, on syytä huolestua.

Keyes kirjoittaa mukavan sujuvasti ja pakottomasti, lörpöttelevää ja välillä hykerryttävän hymyilyttävää tekstiä valuu solkenaan. Hän on taitava eikä sorru ilmeisimpiin itsestäänselvyyksiin, joten lukija pysyy hyvin hereillä. Viihdekirjan ominaisuuksiin kuulunee, ettei tarina itsessään ole järin mieleenjäävä, mutta sitä on mukava ja vaivaton lukea ja se nostattaa hyvää mieltä. Kriteerit täyttyvät.

Marian Keyes: Mercy Closen mysteeri. Tammi 2013. Suomentanut Liisa Laaksonen.


2 kommenttia:

  1. Tämä oli sellainen perusKeyes. =D Keyes on suosikkini viihdepuolelta, vaikkakin yhä vähemmän ja vähemmän luen enää ihan "höttöä". Keyes on kuitenkin yhä varmasti se, jonka kirjat tulee luettua joka tapauksessa, tykkään hänen tyylistään mahdottomasti. =D

    VastaaPoista
  2. Hyvin sanottu, perusKeyes! Samat sanat, luen aika harkiten, mutta nämä aina, ja Kinsellat. Yritin äskettäin erästä uutta suosittua höttökirjailijaa, ja se oli niin kamala kokemus, että entistä varovaisemmin. Kansitekstin mukaan kyseessä oli uusi Danielle Steele, jonka kirjoja luin, no, totta puhuen ehkä reilut 30 v sitten...

    VastaaPoista