Elävää kuvaa

tiistai 17. syyskuuta 2013

Kangastus 38

Pelottaa kirjoittaa tästä kirjasta; olen odottanut sitä niin paljon ja ladannut tunteita, että nyt on vaikea käynnistää tekstiä, vaikkei se yleensä ole minulle ongelma. Mutta ei auta, päin on mentävä.

Mistä johtuu? Missä kuljimme kerran oli niin järisyttävä kokemus, ehkä suurin lukemani. Eivätkä muutkaan Westön kirjat ole jättäneet kylmäksi. Jotenkin hän onnistuu aina viettelemään mukaan tarinaan niin elävästi, että tuntuu kuin itse eläisi mukana. Ja että tunnen juuri nuo ihmiset ja tiedän tasan tarkkaan, mistä nyt puhutaan. Vaikken tuntisi edes aikakautta, jota kuvataan.

Hän tekee sen taas, tosin tiedän jo, millaista odottaa. Mielelläni antaudun silti tarinan vietäväksi. Jossain sivun 40 paikkeilla huomaan jo olevani täysin muualla kuin omalla sohvallani, nimittäin Helsingin Kasarmitorin laidalla kivitalossa, jossa konttoristi Matilda Wiik ja hänen esimiehensä, asianajaja Thune, tekevät töitä asiallisesti ja ammattimaisesti, vaikka molempien taustalla myllertää.

Heti alkuun mennään Akateemisen Kirjakauppaan, ei huono veto. Matildan pätevässä seurassa on hyvä kulkea. Vanha Helsinki jaksaa kiehtoa, viime vuosisadan alkupuolen kaupat, ravintolat ja kaupunginosat, joita mielessäni näkyinä kuvittelen ja historiikeista haen. Ai tuolloin jo kauneudenhoitolaitos Stockmannilla? Ja ravintola Mikado, asianajotoimistoja ja monta muuta tuttua nimeä. Maisemaa laajennetaan Helsingistä Tukholmaan piipahtamalla laivamatkalla. Maailma on avarampi muutenkin, poliittinen kuohunta Euroopassa mietityttää ja alkaa vaikuttaa myös suomalaisissa. Ja vasta parikymmentä vuotta on kulunut omasta sodastamme.

Wiik ja Thune tulevat täysin eri yhteiskuntaluokista, mutta fiksuina ihmisinä pärjäävät mainiosti keskenään. Toisin kuin muutamat Thunen tuttavat tai hänen veljenpoikansa Rollo, joka ei lainkaan tule toimeen Matildan kanssa. Ammattimaisena ja kaukaisena pysyttelevä Matilda hieman säälii vastaeronnutta Thunea, vaikka hän itse on vielä yksinäisempi. Matilda tapaa muusikkoveljensä Konnin perhettä harvoin, ja ystävätär Fanny on hänen ainoa huvittelu- ja elokuvaseuransa. Thunella on sentään asiakkaansa ja Keskiviikko-seura, joukko ystäviä, jotka kokoontuvat viikoittain kinastelemaan politiikasta ja ryyppämään. Kerhoon kuuluu myös Robi, johon Thunen on vaikea suhtautua. Ruotsinkielisen sivistyneistön keskinäinen tiiviys ja seurapiirinsä tarkka tunteminen kiehtoo - kaikki tuntevat kaikki - ja vähän tekee kateelliseksikin. Vaikka Westön ansiosta tiedän, että oli toisenlaisiakin ruotsinkielisiäkin, köyhiä, jotka asuvat Pitkänsillan pohjoispuolella.

Thune ei ole snobi, vaan viisas mutta vaatimaton, arkakin mies, joka kiltteyttään jopa vierailee väärällä puolella siltaa. Kirjassa esiintyvät monet Westölle tyypilliset hahmot ja teemat. Sodan läheisyys ja vaikutukset, äärimmäisyyksien pelottavuus, läheiset ystävyydet, musiikki...  Thunen läheiset ja Keskiviikko-seuran jäsenet ovat tutunoloisia. Arelius tuo mieleen Cedin, ex-vaimo Gabi saattaa muistuttaa hieman Lucieta? Mielenterveydeltään heikko taiteilija Jogi Jary on myös jotenkin tuttu, tosin hänen suurta rooliaan mietin: halusiko Westö alleviivata paitsi ihmisen haavoittuvuuden eri muotoja, myös ajankuvaa vuonna 1938? Jary on juutalainen. Entä kuka on Kapteeni?

Matilda tunnistaa hänet. Ja sen myötä tarina vyöryttää lukijalle myös naisen menneisyyden. Palataan sisällissodan kauheuksiin. Sota ei päästä uhreistaan eroon yhden ihmiselämän aikana. Ja tässä sentään eletään vasta vuosia, kun Stadionia rakennetaan.

Ajan musiikkia, elokuvia, poliitiikkoja muita julkkiksia on ripoteltu mukaan mielikuvitusta härnääviksi koukuiksi. Matilda jopa sattuu asumaan samassa talossa Mechelininkadulla kuin rouva Craucher. Ainakin yksi koukku jäi kiusaamaan: taulu, joka on asianjotoimiston seinällä, tuntuu, että olen nähnyt sen jossain, en osaa perustella. Ehkä se oli se kangastus...?

Samaa lumoa tässä on kuin Westön aiemmissakin, kaihoisan surumielisellä tavalla. Thune tai Matilda eivät henkilöinä ole samaistuttavia loppuun asti, vaan jäävät kohteliaasti kaukaisiksi, mutta sekin on tuttua Westöä - kuin korrekti tuttavuus, joka ei tule liian liki, mutta kiehtoo (ehkä juuri siksi). Lopussa saamme tosin tietää paljon Matildasta ja muutamasta muustakin. Tarina on niin vahva ja teksti taitavaa ja kaunista, että sen voi lukea mainiosti useampaan kertaan. Uskon, että kirjasta löytyy aina uutta, eikä se mielestä aivan heti irtoa. Tuskin koskaan.

Muualla: Missä kuljimme kerran on myös Kirsin lempikirjoja. Suketus odotti kirjaa kovasti eikä pettynyt. Ja Ilselän Minna sanoo nappiin: Suuret kirjat ajatteluttavat. Kaikkein suurimmat muuttavat ajattelua.

Helsingin Kirjamessuilla pe 25.10. on lukupiiri Kangastus 38 -kirjasta, bloggaajaedustajana Hanna Kirjainten virrasta. Mukaan voi ilmoittautua linkin kautta messujen sivuilta.

Kjell Westö: Kangastus 38. Otava 2013. Suomennos Liisa Ryömä.


10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Itsestä se tuntui kovin vaillinaiselta, kun olisi paljon sanottavaa, jota ei osaa ilmaista. Aina vaikuttavasta kirjasta kirjoittaessa tuntuu siltä, että oma kirjoitustaito on niin surkean puutteellinen.

      Poista
  2. Komppaan Jaanaa: hieno teksti! Minulle Kangastus oli vasta toinen lukemani miehen romaani, mutta olen jo tiukasti Westö-koukussa. Voi huokaus miten hieno kirja, ja todellakin mieleen jäävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän koukkuun kannattaa jäädä. Minulle taisi kestää useamman kirjan, mutta olenkin melko hidas tällaisissa perustavanlaatuisissa päätöksissä ja mielenliikkeissä kuten lempikirjojen ja -kirjailijoiden valinnassa. Kiitos Sara, on tosi kiva saada palautetta tekstistä (vaikkei se aina olisi kehuvaakaan).

      Poista
  3. Olipa upea teksti! Minä sain tämän juuri eilen luettua, ja huokailen fiiliksissä vieläkin. Upea kirja, jonka tarinaan uppouduin todellakin. Hienot henkilöhahmot, ja todellakin, kuten sanot, mieleen tulee Westön aiemmista kirjoista tuttuja hahmoja. Gabista minullakin tuli Lucie mieleen, Areliuksesta hieman myös Cedi ja Jogista mieleeni tuli Missä kuljimme kerran-kirjasta tuttu Eccu.

    Hieno kirja, ihana Westö! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna, lämmittää! Hauska juttu että sinullekin tulivat mieleen nuo entiset hahmot. Tosiaan, Eccun takiako Jogi tuntui tutulta...

      Poista
  4. Hyvin puhuttu! Nostit esiin monta keskeistä asiaa, ja tuntui, että palasin tässä samalla takaisin kirjan sivuille. Tai oikeastaan siihen maailman, jonka ne herättivät lukiessa henkiin. Luen tämän taatusti joskus uudelleen, ja nyt tekisi mieli lukea Missä kuljimme kerran uudelleen. (Se on minunkin The Kirjani.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenmaan, Westö luo elävän maailman, johon lukija saa eläytyä ja upota karvoineen ja nahkoineen. Ja aion myös lukea uudestaan sekä tämän että MKK:n, lohtukirjani.

      Poista
  5. Kangastus 38 odottaa hyllyssä. En malta odottaa että vihdoin pääsen sen seuraan, sillä rakastan Westön tekstiä!

    VastaaPoista