Elävää kuvaa

torstai 31. lokakuuta 2013

Kirahvin kaula

Saksa oli Helsingin Kirjamessujen teemamaa tänä vuonna. Valitettavasti en ehtinyt nähdä kirjailija Judith Schalanskyä messuilla, mutta tutustuin häneen näin perinteisesti, kirjan kautta.

Inge Lohmark on biologianopettaja entisessä Itä-Saksassa - josta muuten myös kirjailija on kotoisin. Pian käy selväksi Ingen luonteenlaatu. Hänen mielestään oppilaat ovat kauheita, kollegat tyhmiä, perheenjäsenet outoja ja naapurit epämiellyttäviä.

"Ylimmäinen periytymissääntö: jos lapset ovat hirveitä, olivat vanhemmat vielä hirveämpiä. Ominaisuudet jotka vasta huomaamattomasti hautuivat jälkeläisissä, näyttäytyivät niiden vanhemmissa täysin kehittyneinä."

Ei siis ihme, ettei hänellä ole läheisiä. Hänen miehensä uppoutuu strutsien kasvatukseen, tytär on kaikonnut maailmalle jo kauan sitten. Miten julmasti Inge arvioi niin oppilaitaan kuin työkavereitaankin, luonnonvalinnan tuloksia - se sekä naurattaa että kylmää lukijaa, joka ei voi olla miettimättä, miksi Inge on niin kova ja tuomitseva. Syitä voi etsiä tarinan sivulauseista, joissa sivutaan hänen lapsuuttaan.

Mutta on sentään jotain, mitä Inge ihailee: versokasvit. Järkkymättömät luonnonlait ja luonnon uusiutumis- ja selviytymiskyky ovat jotain, joihin hän voi luottaa, ja joista hän yrittää tiputella tiedonjyväsiä tomppeleiden oppilaidensa noukittaviksi. Tosin hän ei ole tyytyväinen nykyisiin kiiltäväkuvaisiin oppikirjoihin eikä edes opetussuunnitelmaan, vaan tykittää oppilasparoilleen elämän tosiasioita lehmänsiemennyksestä naiskromosomin hallitsevuuteen - asioita, joita hänestä on tärkeää tietää. Biologian ydintä.

"Ennen lapsista oli määrä kasvattaa edistyksellisiä ja rauhaarakastavia kansalaisia, nyt sitten vapaita. Niin kuin nyt vapaus mitään muuta olisi kuin välttämättömyyden tajuamista. Vapaa ei ollut kukaan. Ei ollut tarkoituskaan että olisi."

Saamme tästä käsityksen Ingen opettamistavasta. Se ei ole osallistava eikä ihmisläheinen. Itäsaksalainen ympäristö näyttäytyy tarinassa nukkavieruna ja vanhoillisena. Ingen tapaan, tekisi mieli sanoa.

"Näki yhä että tämä oli itäpuolta. Näkisi vielä viidenkymmennenkin vuoden kulutta. Suhteesta selviäminen vaatii kaksi kertaa niin kauan kuin sitä oli kestänyt."

Ingen marmatus alkaa huvittaa sitä enemmmän, mitä hurjemmiksi mietteet käyvät. Lopulta naurattaa kunnolla, kun tiukkaan, välillä suorastaan puisevan opettajamaiseen tekstiin tottuu. Lyhyet, jopa yksisanaiset lauset töksähtelevät sotilaallisesti peräkkäin. Hieman myös säälittää: pilkahdus inhimillisyyttä vilahtaa, kun Inge kiintyy erääseen oppilaaseensa. Mutta harmi kyllä, hän ei osaa käsitellä moista tunnetta, saati toimia sen pohjalta.

Kuvaako kirja vanhaa yhteiskuntarakennetta ja vanhoja oppeja, pilkkaako suorastaan? Ehkä. Ainakin kertoo erilaisesta maailmankuvasta, jossa tunnetta ei ole olemassa tai se kielletään.

Kirjan ulkoasu on tarkkaan harkittu ja kiinnostava: vanhanaikaiset kuvat saavat sen muistuttamaan vanhaa biologiankirjaa. Myös lukujen otsikoinnit ovat koulukirjamaiset. Kannen mukaan kyseessä on kehitysromaani - vitsi sekin, jos viitataan Ingeen. Se taitaa kuitenkin viitata Darwinin evoluutio-oppiin, Ingen kohdalla sosiaalidarwinismiin (viisastuin googlettamalla).

Ingen tylystä seurasta luopuu hymähdellen, päätään pudistellen ja hiukan helpottuneena. Hauska ja erilainen kirja, sekä idealtaan että toteukseltaan.

Muualla: Mari A varoittaa lukemasta kirjaa julkisessa liikennevälineessä. Hanna arvioi haikulla.

Judith Schalansky: Kirahvin kaula. Tammi 2013, Suomentanut Ilona Nykyri.



4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ole hyvä, tämä on paras palaute. Ja kirja on tutustumisen arvoinen omalaatuisessa biologiaopissaan.

      Poista
  2. Hieno kirjoitus ja tykkäsin myös kirjasta. Välillä tällaisia opettajia kovasti kaipaisikin koulumaailmaan takaisin =)

    VastaaPoista
  3. Jotain tuontyyppistä kommenttia vähän odottelinkin :-) Siis tarkoitin opettajia, en juttukehua, josta ilahtunut kiitos! Hienosti kirjailija sai meidät miettimään koulumaailman tilannetta.

    VastaaPoista