Unelmansieppaaja

Esikoiskirjailija Pasi Pekkola ottaa kirjoittamisen vakavasti. Kirjan julkaisullaan hän siten sieppasi yhden oman unelmansa, mutta kirja kertoo muista. Ei kuitenkaan liene yllätys, että koripalloa ikänsä harrastanut ja ammatikseenkin pelannut mies kertoo tarinaa, johon urheilu liittyy vahvasti.

Tapio on entinen ammattikoripalloilija, jolla ei mene hyvin. Hän on ajautunut kaljakapakan vakioasiakkaaksi, joka ei näe elämässään muuta kuin entisen loistavan menneisyytensä. Menneisyyteen kuuluu myös tyttöystävä Jonna ja lapsi, jota Jonna odotti, kun nuorten tiet erosivat. Tapio ei halua ajatella asiaa, ei edes lasta, jota hän ei ole koskaan nähnyt. Miestä pelottaa vastuu.

Myös Aki urheilee: hän on vaatimattomista olosuhteista kasvanut mies, joka purkaa turhautumisensa ja arvottomuuden tunteensa hurjaan painonnostoon. Hän haluaa olla paras edes jossain. Ja saada himoitsemansa naisen.

Kolmas tarinaa kertova henkilö on Roosa. Roosan ura metronkuljettajana katkeaa, kun hänen ohjaamansa junan eteen hyppää mies Kampin asemalla. Itsemurhan tekijä on Ville Siikala, nuori kirjailijalupaus, Tapion paras ystävä lapsuusvuosilta. Roosa ei saa miestä mielestään, vaikka ehti nähdä tämän vain muutaman sekunnin verran ennen törmäystä. Hän haluaa selvittää syyt itsemurhan taustalla, jotta saisi itselleen rauhan ja synninpäästön. Siikalan taustoja selvitellessään hän tutustuu Tapioon. Myös Aki liittyy kuvioon niin Siikalan kuin Tapionkin kautta, mikä jännittävästi kiertyy esiin kirjan edetessä.

Pekkola on kertonut Siikalan hahmon perustuvan todellisuuteen. Harri Sirolan itsemurha 2001 teki nuoreen poikaan suuren vaikutuksen: miten niin lahjakas ihminen päätyy tällaiseen ratkaisuun?  Siikalan mielenterveysongelmat nousevat tarinaan vahvasti, kun Roosa tutustuu mieheen niin tämän kirjojen kuin haltuunsa saaman Siikalan muistikirjan ja Tapion muistojen avulla.

Kirjassa käsitellään useita teemoja, joita ovat urheilun lisäksi mielenterveys, selviytyminen ja kirjallisuus. Isoja asioita, joiden yhdistäminen ei tunnu aivan luontevalta, vaikka ne tarinassa limittyvätkin. Niin urheilu kuin taide saattavat viedä mennessään - joko selviytymiskeinoina tai tuhoajina, antaa Pekkola ymmärtää.

Teksti on suoraviivaista ja selkeää, eikä yritäkään olla muuta kuin mitä on, siitä pisteitä. Välillä junnataan miesten urheilumietteissä turhan pitkään, teki mieli hyppiä kohtia yli. Henkilöt ovat tosia mutta melko yksioikoisia, etenkin Tapio ja Aki. Heistä ei juuri löydy syvyyttä tai yllätyksellisyyttä, mutta sitä enemmän hämmennystä siitä, miten pitäisi olla mies. Aika reppanoita. Roosallakin on vaikeuksia suunnan löytämisessä, vaikka hänen suuntansa on vastakkainen: kun miehet opettelevat huomaamaan muita ja nousemaan itsekeskeisyydestään, Roosan on opeteltava löytämään oma tahtonsa, havaitsemaan itse se, mikä hänelle on hyväksi, eikä antaa muiden (miesten) ohjailla.

Tarinassa haisee hiki ja testosteroni, ja häivähtää sairaalan hygieeninen puhdistusaine. Vertakin lentää - miesten maailmassa ollaan tiukasti. Siikalan ajatukset jäävät kaukaisiksi kaiuiksi menneestä, mutta Roosaa ne auttavat. Loppupuolelle kirjailija rakentaa perinteisen toiminnallisen huipennuksen ja sen jälkeisen "tasoittelun", jossa lankoja vedetään yhteen. Kaiken kaikkiaan kirjassa on paljon hyviä elementtejä, joiden sekoitus on hieman kulmikas eikä ainakaan minulle täysin sulava. Kannattaa silti tutustua uuteen kirjailijaan. Miesten pitääkin saada äänensä kuuluville, myös niiden reppanoiden, tai ehkä etenkin niiden. Kirjailija saa lukijan vakuuttuneeksi siitä, että tietää, mistä puhuu.

Muualla: Järjellä ja tunteella -blogin Susa sanoo kirjaa yllättävänkin rikkaaksi ja monipolviseksi tarinaksi. Kokonaisuus toimii ja romaanin kaari kantaa, sanoo Lumiomena. Sinisen linnan kirjaston Maria sanoo henkilöiden olevan vereslihalla.

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja. Otava 2013.

Katso myös Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit