Elävää kuvaa

lauantai 18. tammikuuta 2014

Pätkärunoilija

Kelan virkamies Keijo on yksin ja puutteessa elävä mies, jonka elämänhallinta on hieman hakusessa. Päivätöitaan hän inhoaa, sillä oikeasti hän katsoo olevansa kirjailija. Tosin hän ei vielä ole tehnyt läpimurtoa, mutta se on vain ajan kysymys.

Keijolla on paljon ideoita teksteiksi, mutta valmista ei tahdo tulla. Romaani tuntuu työläältä, joten  hän on vaihtanut proosan runoihin.

"Juuri siksi Keijo kirjoitti mieluiten runoutta, koska siinä päästiin suoraan asiaan. Romaani vaati kauheasti työtä ennen kuin sillä sai sanotuksi jotain tähdellistä."

Keijo kadehtii normimiehiä, jotka ajavat perheautoilla ja menevät kotiin vaimojensa luokse.

"Jos vieressä olisi hyvä nainen, mitään ei tarvitsi pelätä. Yksin piti pelätä kaiken aikaa."

Ahdistustaan Keijo hoitaa alkoholilla. Tosin hän ei oikein pärjää siinäkään.

"Hän ei ollut luontainen alkoholisti. Jos joku kuvitteli, että oli helppoa juoda viinaa, niin siitä vaan kokeilemaan. Alkoholistin elämä oli eräs kovimpia, paljon kovempi kuin liigakiekkoilijan. Keijo ei ollut niin kova. Hänestä ei koskaan tulisi kunnon juoppoa. Hän pysyisi pelkkänä viikonloppujuoppona."

Keijolla on suuret luulot itsestään, ja yksin aikaa viettäessään ajatukset kulkevat missä milloinkin. Naisen puute kalvaa kovaa, ja Keijo fantasioi jatkuvasti naisista ja seksistä. Hän ajattelee usein Taina Latvalaa ja Riikka Pulkkista. Mutta ei etene oikeasti, millään saralla.

Koko kirjan odotin varsinaisen tarinan alkamista. Mutta Keijon tarina ei ala, se vain on. Kuvaa Keijon elämää. Keijo käy töissä, ryyppäämässä, vessassa, oksentamassa, pesemässä hampaita, nukkumassa, töissä, kaupassa, vessassa... Välillä hän innostuu kirjoittamaan aforismeja tai pieniä runoja. Kunnes taas lähtee ryyppäämään, nukkumaan, vessaan... ja paasaa mielessään milloin mistäkin asiasta, Hitleristä Anders Behring Breivikiin, Jyrki Kataisesta ihmisten lisääntymiseen (jota pitäisi Keijon mielestä rajoittaa).

En oikein ymmärtänyt kirjan pointtia, mutta ehkä se on juuri tuo tarinan alkamattomuus. Keijo ei herätä minussa sympatiaa eikä hoivaviettiä, kuten takakansi ehdottaa, vaan lähinnä voimatonta raivoa: miksei mies ravistele itseään hereille ja toimi. Vastenmielinen kaveri. En pitänyt hänestä enkä siksi kirjastakaan, vaikka tekstinä se on sujuva ja helppo. Varmasti siinä voi nähdä huumoria, jos luuseriutta ja korostetun surkeaa äijämäisyyttä pitää hauskana. En pidä, selvästi en ole kohderyhmää. Ehkä sitä olisivat miehet, jotka lukevat satunnaisesti ja/tai haaveilevat kirjoittamisesta.

Kirjallisuuden kelmuun huputettua jormaproosaa.

Mari A sanoo kirjaa bukowskilaiseksi miehisen maailman kuvaukseksi. (Bukowski on Keijon idoli.) Myös Marjatta on lukenut kirjan.

Sami Rajakylä: Pätkärunoilija. Johnny Kniga 2013.

8 kommenttia:

  1. Hih, herkullisen kuuloinen tyrmäys! Minullakin tämä on hyllyssä PEKKin ansiosta, toistaiseksi on vasta odottanut lukuvuoroaan.

    VastaaPoista
  2. Kuten sanottu, ehdottomasti en ole kohderyhmää, joten sikäli vähän epäreilua kirjailijaa kohtaan tyrmätä, mutta tällaisia ajatuksia se minussa herätti.

    VastaaPoista
  3. Eipä näköjään tarvitse lukea tätä!

    Tarukirja-blogissani on sinulle kysymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sinäkään et ole tämän kohderyhmää, Margit. Kiitos kysymyksistä, täytyypä tarttua asiaan.

      Poista
  4. Sami Rajakylä ei ole tullut kirjailijaksi yliopiston kautta, vaan on Prismassa töissä. Tältä pohjalta ymmärrän, että hänessä on potentiaalia, vaikka tämä kirja ei ole ihan täysosuma vielä.
    Keijokin tahtoisi olla romanttisesti Bukowski tai siis hänen alter egonsa Henry Zinaski, mutta ei ole tarpeeksi renttumainen.
    Ollaan kuulolla Rajakylän suhteen ...

    VastaaPoista
  5. Ironia ei ihan toimi wanna-be-kirjailija-rentun Keijon tasolla, vaikka idea suomalaisesta vastaavasta hahmosta onkin aika herkullinen.

    VastaaPoista
  6. Ihan samanlainen kokemus oli minullekin tämä, luin tämän kesällä maratoonissa.

    Jotain hauskaakin oli, tuosta Taina Latvalasta vähän repesin, kun olin silloin juuri nähnyt hänet turneella ja ihaillut kuinka taitava ja kaunis hän on :)

    Mutta sitten oli juuri tuo junnaavuus ja saamattomuus vastapainona, äh. Olisi ehkä kannattanut hioa vielä ideaa, se on ikäänkuin sillä hilkulla, muttei sitten kummiskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Keijo on liian realistinen ollakseen huvittava, tai ainakin hänestä puuttuu renttuuden glamouria. Latvalasta olen samaa mieltä :-)

      Poista