Petojen aika

Auli Leskinen on kirjoittanut todellisuuteen pohjautuvan romaanin Chilen sotilasvallankaappauksesta 1973 ja sen jälkeiseltä vuosikymmeneltä.

Päähenkilö Christina kasvaa kirjassa aikuiseksi väkivallan aikakautena. Sotilasjuntan noustua valtaan Pinochetin johdolla presidentti Allendea tukenut perhe hajotetaan, moni kuolee, eikä Christina itsekään säily ehjin nahoin, vaikka hengissä. Hän on pääkertoja, mutta äänensä saavat esiin myös hänen äitinsä Cecilia, veljensä Ramon ja Michel, etenkin Michel, johon Christina rakastuu hyvin nuorena. Michel on yksi nuorista miehistä, jotka katoavat vallankaappauksen jälkeen. Christinaa kidutettiin, koska hän edusti väärää puolta ja oli "internationalisti, vasemmistolainen opiskelija. Ne ovat pahimpia."

"He tulivat yöllä. Sinä yönä satoi vettä. Sen muistan aina, kun sataa. Kun alakuloinen sade hakkaa peltikattoja ja tiet täyttyvät lätäköistä. Olin elänyt yhdeksäntoista en enää kovin viatonta ja iloista kevättä. Jos Jumala loi minut leikkimään, se yö oli leikkien loppu."

Tutut kylän pojat muuttuivat kiduttajiksi. Vallankumous tapahtui niin maan kuin yksilönkin tasolla.
Kuten sisällissodissa aina, kuka tahansa saattaa olla vihollinen.

"Uupuneet iirikseni silmäilivät maailmaa luopuen. Sumu peitti näyn. Ehkä sekin johtui kyyneleistä. Lääkäri Palma sanoi minun itkeneen paljon."

Tarina on surullinen ja raskas, mutta tosi. Leskinen on Latinalaisen Amerikan kirjallisuuden tohtori ja asunut Chilessä pitkään, joten hän todella tietää, mistä kertoo. Lukijan ei tarvitse epäillä eikä epäröidä. Myös Michelin hahmo perustuu todelliseen henkilöön.

Kirjaa ei ole helppo lukea. Leskinen kuvaa arkisia yksityiskohtia perusteellisesti, hajuja, makuja, ääniä. Toistoa on paljon, hän lähestyy tärkeimpiä asioita monin sanoin, jopa niin monin, että lukijalla on vaikeuksia hahmottaa, mikä on ydin.

"Minussa alkoi itää hämärä, muodoton taju jostain uudesta joka oli tuleva. Kuten silloin, kun jokin asia melkein jo on, mutta ei vielä ole. Tuo hetki, kun aiemmin itämätön voima alkaa tykyttää ihmisen sisällä ja kasvaa hallitsematta ja yllättäen kunnes se on niin suuri että vyöryy yli äyräidensä." 

Lukijan vaikeutta saattaa lisätä juuri kirjailijan suuri tietämys. Kirjailijalle asiat ja asetelmat ovat selvät, lukijalle eivät. Minusta tarinaa oli sen vuoksi vaikea seurata, mutta nautin kirjailijan ilmeisestä tietomäärästä ja huolella mietitystä kielestä. Monet lauseet ja kappaleet muistuttavat runoa.

"Tämä armoton raivo! Ruumiiseeni sidottu vihan tunne kiersi sisälläni ja haki poispääsyä."

Täytyy myöntää, että suosin vähemmän koukeroista ja suorasukaisempaa lähestymistä, johon rajallinen käsityskykyni paremmin riittää. Olen kärsimätön, en oikein jaksa odottaa "asiaan pääsyä". Tekstin hienouksista iso osa meni siten minulta ohi eikä tarina tullut iholle, vaikka tajuan sen ansiot ja vaikka sodan, etenkin sisällissodan, mielettömyys käy jälleen kerran selväksi.

"Ja uskomattomin osa tarinaa on se, että kaikki jotka katosivat olivat mukavia ihmisiä. Juuri sellaisia kuin me."

Surullisin osa tarinaa on se, että vastaavia tai vielä julmempia sotia käydään koko ajan, jossain. Emme me koskaan opi.

Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -haasteeseen.

Muualla: Lumiomena kuvaa kirjaa väkeväksi, Sara suosittelee vaativille lukijoille.

Auli Leskinen: Petojen aika. WSOY 2013.