Elävää kuvaa

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Mahdoton menestys - kasvun paikkana Nokia

Minä ja HS:n kuukausiliite päätimme tarjota teille tänä viikonloppuna Nokia-aiheista luettavaa. Siinä missä HS kertoo matkapuhelimien tuotekehityksestä, minä katson yritystä laajemmin, pääjohtaja Jorma Ollilan silmin. "Asiallinen äijä", toteaa tuotekehitysinsinööri Pekka Lonka Unto Hämäläisen jutussa. Sellaisena, jopa kärjistetysti, Ollila myös itsensä ja Harri Saukkomaan kirjan sivuilla näyttäytyy.

Päinvastoin kuin monet legendaariset johtaja, Ollila ei ole mysteeri, vaikka hänen saavutuksensa on historiallinen: Suomen kaikkien aikojen menestyneimmän yrityksen luominen ja johtaminen, noususta tuhoon. Hänen taustansa oli tehtävään täydellinen: talous, tekniikka, kielitaito ja verkostoituminen hallinnassa. Hän oli erityislahjakas, matematiikasta ja fysiikasta kiinnostunut, aktiivinen koululainen, joka kävi kansainvälisen Atlantic Collegen Walesissa, valmistui Suomessa TKK:sta ja kansantaloustieteen laitokselta, toimi politiikassa SYL:n kautta ja hetken keskustan puoluetoimistossakin, jatko-opiskeli London School of Economicsissa, napattiin Citybankiin oppimaan kansainvälisiä rahamarkkinoita ja sen jälkeen Nokiaan.

Tai ei oikeastaan napattu, vaan älylliseen tapaansa Ollila harkitsi Citybankin tarjousta ja urakehitykstään huolellisesti. Liike-elämä vaikutti suorastaan "liian helpolta", olihan hän akateeminen, mahdollinen kansainvälisen tason huippututkija. Mutta Suomen talouselämän onneksi hän hylkäsi haaveensa kansantaloustieteen professorin urasta ja päätti, että "liike-elämässä pääsisin ehkä hyödyntämään paremmin kaikkea siihen mennessä oppimaani. Pääsisi toimimaan joukkueen osana ja ehkä myös sen kapteenina."

Ja niin kävi. Citybankin kautta hän tutustui Nokiaan, jossa hän aloitti 1985, Kari Kairamon pääjohtajakautena ja houkuttelemana. Vahvasti kansainvälistyvä yritys rönsyili eri toimialoilla kumisaappaista kaapeleihin ja tietokoneisiin ja oli vielä pitkälti riippuvainen idänkaupasta. Tehtävä oli kerätä palaset yhteen ja kehittää kansainvälisiä toimintoja. Analyysi alkaa heti: "Nokiassa näytti olevan paljon hyviä ihmisiä töissä, mutta yritystä johdettiin osin pölyttyneesti ja vanhanaikaisesti."

Kun rahoitusjohtajaa tarvittiin, Simo Vuorilehto pyysi hänet tehtävään. Ollila vei firman läpi kotimaisten pankkien valtataistelujen, pörssihuuman ja teknologisen kehitysbuumin, joka oli maailmassa vertaansa vailla.

Rönsyistä luovuttiin. Niin sähkölamput, kumituotteet kuin pehmopaperitkin myytiin, ja lopulta päästiin eroon myös "vuotavaksi haavaksi" osoittautuneesta televisiotoiminnasta. Tietokonepuoli, jossa itse olin tuolloin töissä, myytiin Fujitsun omistamalle englantilaiselle ICL:lle (MikroMikko oli Suomen suosituin tietokone vielä 1990-luvun jälkipuolella, yritys ja koneet kulkevat nykyisin Fujitsu-nimellä). Harmittavasti henkilökohtaiselta kannalta, kaupasta ei enempää kerrota kuin että saatu hyvä hinta oli Isokallion taitoa ja pelisilmää. Eri tehtävien kautta Ollila aloitti toimitusjohtajana 1992, ja samana vuonna johtoryhmä teki lopullisen päätöksen keskittyä telekommunikaatioon.

Kirja on äärettömän mielenkiintoinen monelta kantilta: se on kuvaus Nokian kehityksestä 1980-luvulta aina Microsoft-kauppoihin saakka. Samalla se kuvaa Suomen talouselämän kehittymistä ja rahamarkkinoiden vapautumista kuin myös harppausta aitoon kansainvälisyyteen. Teknologian kehitys on tietysti tarinan vahva tekijä, samoin bisneksen teon nopeasti muuttuvat lainalaisuudet sekä erilaiset johtamistavat ja johtamisen osa-alueet.

Lisäksi se kuvaa ihmistä. Uskon Harri Saukkomaan tuoneen erityisesti tässä oman ammattitaitonsa peliin: hän ujuttaa henkilöä mukaan pienin, mutta kuvaavin annoksin. Lukija saa Jorma Ollilan persoonasta selkeän kuvan: huippuälykäs, tiukka, asiasuuntautunut johtaja, jolla pysyivät näpeissä niin suuret kokonaisuudet kuin tarvittavat yksityiskohdatkin. Hän ei sano olevansa parhaimmillaan myyntimiehenä eikä väitä tuntevansa markkinointia; jälkimmäisen onnistumisesta hän antaa kunnian Anssi Vanjoelle. Tiedotusjohtaja Matti Saarisen tehtävänä oli kehittää slogan, ja syntyi Connecting people. Arvot määriteltiin ja syntyi Nokia Way, tapa toimia, joka jalkautettiin tiukasti organisaatioon viestimällä se ymmärrettävästi. Ollilan toimintatapa on selkeä ja päämäärätietoinen, ei aina mukava eikä läheisen lämmin, mutta kieltämättä tehokas. Ja hyvin suomalainen rehellisyydessään, suoraviivaisuudessaan ja yltiörealismissaan. Hän korostaa pohjalaista taustaansa vahvasti; yrittäjyyttä, itse tekemistä, etiikkaa.

Antaa Ollilan itsensä kuvata itseään muutaman sitaatin kautta:

"Minä olin koulussa oppiakseni, en pitämässä hauskaa."  "Tapoihini ei kuitenkaan kuulunut miettiiä, liian paljon sitä, mitä muut minusta ajattelevat. Uskon tekemiseen, suorittamiseen ja tuloksiin."

"Erään analyysin mukaan ihmiset jaetaan kolmeen ryhmään: suorittajiin, sosiaalisiin tyyppeihin ja vallankäyttäjiin. Itse kuulun suorittajiin. Suorittajat nauttivat siitä, että he saavat tehtyä asioita."

"Hyvät ja huonot uutiset tulevat aina peräkkäin."

"Etsin tärkeille paikoille henkilöitä, joissa on hiljaista karismaa. Se ei ole huutoa, räminää ja itsekeskeisyyttä, vaan jokin sellainen ominaisuus, joka saa muut ihmiset huomaamatta mukaan."

Ollilan itsensä lisäksi kirja kertoo muista johtajista. Legendaarista Kari Kairamoa muistellaan pitkästi: Ollila sanoo vuotta 1988 Nokian historian kauheimmaksi. Kairamo teki itsemurhan - minä olin silloin ensimmäisessä työpaikassani ja muistan sen päivän, tai paremminkin seuraavan aamun, kun tieto illan tapahtumasta tuli. Olli-Pekka Kallasvuo, Matti Alahuhta, Sari Baldauf, Matti Ala-Pietilä ja Ollilla muodostivat menestyksen tehneen "dream teamin". Ollila kertoo, ettei hän itse käyttänyt tuota median antamaa termiä yhteenhitsautuneesta johtoryhmästään ja puhuu edelleenkin "viisikosta".

Kallasvuo nousi pääjohtajaksi Ollilan lopettaessa postinsa. Ja tiedämme, kuinka kävi - yritys hävisi maailmankartalta. Ollila kertoo paljon keskustelleensa Kallasvuon kanssa ja antaneensa neuvoja, mutta tuo myös esiin sen, ettei hän enää tiennyt operatiivisista asioista. Hämmentävää - haluaako Ollila sanoa (ja siten pestä kätensä) tällä sen, että hän itse yritti edelleen parhaansa, mutta Olli-Pekka mokasi, vai haluaako hän viestiä, että hänen hyvistä neuvoistaan huolimatta tilanne oli mahdoton, kenen tahansa hoidettavaksi? En osannut yhdellä lukemisella päättää.

Luonnollisesti entisenä nokialaisena kirja herättää minussa paljon ajatuksia ja tuntemuksia tuttuine nimineen ja tapahtumineen. En siksi pysty ehkä suhtautumaan neutraalisti kirjaan kirjana, mutta pidän sitä ansiokkaana. Sopii ilman muuta jokaiselle bisneksenteosta kiinnostuneille ja kaikille Suomessa työtä tekeville, etenkin johtotasolle ja sitä ymmärtämään pyrkiville työntekijöille.

(Heh, omissa muistelmissani suomalaisen työntekijän muistelmissani kerron sitten joskus tarkempia yksityiskohtia noistakin ajoista... Tai ehkä joku muu tekee sen. Ossi, miten olisi?)

Jorma Ollila, Harri Saukkomaa: Mahdoton menestys - kasvun paikkana Nokia. Otava 2013.


15 kommenttia:

  1. Asiantunteva bloggaus. Minusta samalla reseptillä mentiin liian pitkään, ja samalla johdolla. Ihmettelen, ettei tajuttu kisketusnäytön välttämättömyyttä, ulosvedettävä qwertystä pidettiin kiinni. Nintendon pikkupelikoneet toivat kosketusnäytöt jo todella varhain. Insinöörit tekivät puhelimia insinööreille. Kaikesta huolimatta Nokian johto oli hyvää ja toi pitkään vaurautta. Minusta nukuttiin onnemme ohi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jokke! Niinpä niin, ohi meni - mutta osui kohdallekin. Minusta ei nukuttu, koko ajan tehtiin, mutta tehtiin vääriä päätöksiä ja väärään aikaan. "Simpukkaa nyt ei ainakaan tehdä. Eikä ainakaan hopeisena", naureskeltiin johtoryhmässä, kunnes hymy hyytyi, kun kilpailija myi niitä miljoonittain. Mutta helppo on nyt analysoida, mitä olisi pitänyt tehdä; kun tilanne oli päällä, ei ollut vertailukohtia entiseen, uusi bisness, uudet markkinat, uudet rahan liikkeet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmaan töitä tehdään. Minulla on vieläkin Nokia 701, mutta myös halpa simpukka samsung ( maksoi 29 e). Kännykät muuttuivat monitoimilaitteiksi ja kännyköistä tuli nuorten juttu, minusta ainakin se jäi huomaamatta. Myös Black Berry hävisi, minusta meegoa olisi kannattanut jatkaa ja symbian paremmaksi tai lähteä androidin kelkkaan ...

      Poista
    2. Ollila myöntää nämä virheet myös, ei tietenkään nimiltä mainiten, mutta sen että ohjelmistot ja älypuhelinten vyöry muodostuivat kompastuskiviksi, vaikka visio tulevaisuudesta heillä oli aivan oikea, toisaalta suosittuja halpoja laitteita ei saatu markkinoille riittävän nopeasti, mikä sekin söi markkinaosuutta.

      Poista
    3. Nokialla oli Ncage pelikonepuhelin (nimi on vain sinne päin ) ja monta muuta.
      Minusta harha oli etenkin Nokian ulkopuolella eli yhteiskunnassa, luultiin, että kaikki jatkuu ja vain paranee, ja Nokian menestyksellä rahoitetaan yhteiskunnan palveluja.

      Huolimatta yllä olevasta olen sitä mieltä, että Ollilla on suurmies, 2005 viimeistään olisi pitänyt valita uudempi johto. Se, mitä sitten olisi tapahtunut on tietenkin mysterrio, lasku olisi voinut olla vieläkin suurempi. Mutta aika pian N) ja 808 tuotiin markkinoille, ja luultavasti symbianin kehitys ulkoistettiin, ja en tiedä saanko enää päivityksiä 701:eeni.

      Tablettien suosio on eräs joka syö luultavasti älykännykkämarkkinoita ...

      Poista
    4. Ihailen samoin Ollilaa, Mutta hei, tuolloinhan johtoa vaihdettiin juuri. Kallasvuosta tuli pääjohtaja, Ollila siirtyi hallituksen pj:ksi."Viisikko" oli hajonnut. N-malleja tuli markkinoille liian harvoin, ja sitten tulikin jo IPhone ja... niinpä. Aikamoinen jännitystarina luettavaksi. Symbian oli liian monen kokin soppa. Sen jatkosta ei ole tietoa, tuki luvattu 2016 asti muistaakseni. Nokialla alkunsa saanut Meego-käyttis on nyt Jollalla.

      Poista
  3. Hmm, niitä työntekijämuistelmia odotellessa! ;) Uskon, että niiden kirjoittaminen sujuisi sinulta oikein hyvin!

    Blogissani on sinulle jotakin vaaleanpunaista ja kirsikankukan tuoksuista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria. Kustantajat saavat vapaasti ottaa yhteyttä bisnesmuistelmien suhteen :-) Käynpä katsomassa blogiasi.

      Poista
    2. Ooh mitä Sinisen linnan kirjastosta löytyikään! Asioita! Ja mikinä! En ole ikinä pitänyt pinkistä enkä edes kirsikoista, mutta tämä on kyllä herkkua!

      Poista
  4. Nokian tarina tulee jäämään historiaan niin hyvässä kuin pahassa....
    Mielenkiintoisesti toteutettu katsaus, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, historiaa monin tavoin, siksikin kirja kannattaa lukea. Ole hyvä.

      Poista
  5. Olipa mielenkiintoinen ja avaava kirjoitus! Mieheni sai tämän kirjan lahjaksi ja sen myötä olen sitä itsekin hiplaillut, mutta en ole lukemaan ryhtynyt. Olen miettinyt veisikö kirja minut liian kauas ns. mukavuusalueeltani, vaikka toisaalta työ- ja talousasiat kyllä kiinnostavat. Täytynee ehkä ottaa tämä lukuun jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun luit tämän ja lue ihmeessä kirjakin, kun sinulle tulee sopiva slotti. Ollila muuten kertoo omassa Nokia-ajan aikataulussaan pienimmän slotin, jolle sihteeri sijoitti tapaamisen, olleen 2 minuuttia. Mielenkiintoinen katsaus johtajan työhön kaiken kaikkiaan.

      Poista
  6. Heh, heh. Kyllä minä sinun mainioita arvioita luen ihan viimeiselle riville.
    Pitää lukea tämäkin kirja. En ole ajatellut alkaa muistelmia kirjoittamaan, mutta toivottavaa olis että joku sen tekis Nokian viime vuosikymmenistä jostain muusta näkökumasta kuin ylimmän johdon. Suomalainen tietokone ja sen vaiheet hukuu Nokian historian nykykäsitykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuon takia tarvittais se kirja, Ossi, olen itsekin samaa miettinyt. Harkitse nyt kuitenkin vielä jos vaikka...

      Poista